MUN VIIKKONI PÄÄTÄ TUULETTAEN

Reilu viikko on mennyt näin ettei musta oo kuulunut mitään. Ei tietenkään oo mikään ideaali tilanne se. Mulla vaan jotenkin tuon viime postauksen aiheen tiimoilta meni fiilis niin syviin vesiin ettei oo sitten tullut kirjoiteltua tänne mitään. On lähinnä koittanut tehdä asioita joilla sais oman spiritin kohoamaan. Yleensä se nykyään on metsään menemistä. Moni varmaan ajattelee, että voiko enää hullumpaa olla kun painella metsään aina tilaisuuden tullen, mutta mä nyt tykkään tehdä niin. Oon monta vuotta jo, edellisen kunnon romahduksen myötä. yrittänyt toteuttaa sitä ideologiaa oman pollani kohdalla, että tekisin mahdollisimman paljon niitä asioita jotka tekee mulle hyvää mielen tasolla. Asioita jotka ruokkii mun mielikuvitusta, inspiroi menemään eteenpäin ja hellii mua tunnetasolla. Ne on yleensä pieniä asioita joita ei arjen keskellä edes huomaa ellei  oo tarkkana. Ja ellei nimenomaan halua pysähtyä niiden äärelle. Musta on tullut oikein pesunkestävä hippi. Puunhalaaja mussa ottaa yhä enemmän valtaa. Oikein janoan päästä lähemmäs luontoa, äiti maata ja pitää siitä parempaa huolta omalta osaltani. Ei mitään fanaattista vaan sellasia pieniä asioita, jotka sujahtaa mun arkeen hyvin. Kierrätys vaikkapa. Sitten on vielä tuo kaipuu luonnon äärelle. Vaikka siinähän se nyt on ollut, koko mun elämäni, ihan iholla. Maalaistyttö on pienen elämänsä hengittänyt maaseutua ja luonto on antanut leikkipaikat, kokemusympäristöt ja paikan rauhoittua. Kasvit ja eläimet on olleet tärkeitä ja kevään merkkejä on pitänyt tarkkailla oikein vihon kanssa.

Nyt mä oon yrittänyt päästä pikkuruisin tipuaskelin entistä enemmän perille kaikesta mitä luonto meille tarjoaa. Työkaverini on maistattanut mulla koivunlehtiä, horsmaa ja orvokinkukkaa. Uudessa anoppilassa olen saanut maistaa nokkoslättyjä ja tajunnut että hyvänen aika miten paljon kaikkea luonnossa onkaan tarjota mitä en oo aikaisemmin osannut hyödyntää. Noissa syömisissä yhdistyy vielä mun toinen uusi hörhöys eli syömällä parempaan oloon. En oo koskaan ollut innokas ottamaan mitään lisäravinteita tai vitamiinejä yms mistään tabletista vaan mieluiten haluaisin saada luonnollisesta ruoasta kaiken mitä tarviin. Se tuntuu hyvältä. Ei oo väliä montako mittanauhaa tarvitaan mittaamaan mun vyötärön ympärystä vaan tärkeintä on hyvä olo, terveellisyys, hyvinvointi. Musta on tullut entistä vankemmin keski-ikäinen ja uskokaa tai älkää niin mä nautin siitä. Aiheesta juoruaa myös se, että oon viime aikoina kuunnellut kansanradiota ja lauantaisin toivelaulukonserttia radiosta. Se tuntuu paluulta ajassa taaksepäin. Mä oon kait saanu, ainakin tilapäisesti, ähkyn tästä kaikesta informaatiotulvasta ja tekniikkaan painottuvasta touhusta ympärilläni. En oo kumminkaan valmis luopumaan vaikkapa somesta vaan tahdon kyllä olla virtuaalisosiaalinen, koska mulla ei oikein täällä oo ympärillä riittävää sosiaalista verkkoa. Mutta vastapainoksi mä painun yhä enemmän metsään. Kuuntelen lintujen laulua ja koitan bongailla tuttuja ääniä. Tunnistaa kuka se siellä laulelee. Vesilintuja mä tykkään kiikaroida ihan erityisesti. Isokoskeloa en tiennyt vielä jokunen aika sitten olevan olemaskaan ja nyt oon bongannut pariskunnan jonka touhuja sain seurailla hyvän tovin. Viime viikonlopun retkellä me pysähdyttiin ex tempore Suolahden kauniille juna-asemalle ja siinä keskellä rantakivikkoa hautoi muniaan kalatiira äiti. Huuto oli melkoinen kun uhkasin lähestyä liikaa.

Että tämmöstä mulle kuuluu tällä hetkellä. Töissä on ollut loppua kohden koko ajan enemmän hässäkkää ja härdelliä. Monenmoista muistamista ja jaksaminen on ollut loppumaisillaan. Onneksi nämä pitkään jatkuvat valoisat illat on antaneet mahdollisuuden lähteä retkeilemään töitten jälkeenkin. Laitanpa vähän kuvia paikoista joissa olemme käyneet viimeisen viikon  aikana.

Tiistaina lähdettiin Virroille Kituskoskille syömään ja viihtymään. Jokirannasta löytyi majavan järsimä puunrunko mutta itse mestari pysyi piilossa.

Tällä kertaa ruokailtiin kodassa

Kyllä siellä koskikin pauhasi

Samalla reissulla kotiin tullessa pysähdyttiin vielä tekemään pieni lenkki lakeaharjulle.

Keskiviikkona mieltä oli omiaan höllimään ilta työkaverien seurassa hyvin syöden, juoden, saunoen ja paljuillen. Jäätiin oikein yöksikin.

Kun sieltä sitten torstaina kotiuduin niin lähes samantien pakattiin taas reput ja lähdettiin kohti Sumiaisia missä suuntana oli Laulavan mörön polku. Eli tämmönen paikka

Keitele oli kaunis mutta tuulinen

Aina pitää yks tikkumakkarakin saada

Vanhoja maastomittauspaalujen paikkoja Venäjän vallan ajalta

Kun jaksoi kiivetä niin näki sekä Päijänteen että Keiteleen

Piipahdettiin me vielä sitten kyseisen 15 kilsan lenkin toisessa päätepisteessä eli mörkökoskellakin.

Pieni idyllinen purokoski keskellä metsää

Lempihörhöilyäni

Tulomatkalla siis pysähdyttiin pariinkin kohteeseen joista yksi oli Suolahden asema-alue. Nätti oli sekin.

Siinä se kalatiira mamma makoili keskellä rantaa

Perjantai sitten menikin kotosalla kamoja pakkaillen ja lauantain juhliin sekä pohjanmaalle lähtöön valmistuen. Lauantaina siis lähdin kattelemaan Villelle rippipukua ja valmistelemaan mahdollisuuksien mukaan muutenkin noita juhlajuttuja. Sunnuntaina nähkään on sellainen päivä että mun vauvani pääsee ripiltä. Hurjaa touhua!! Illalla tyttöjen kans lauleltiin vähän karaokea ja nautittiin vähän kuplivaa. Sain myös nukkua tämän vuoden ekan yön teltassa ja voi kun oli ihanaa.

Mä kermaperseilin sen verran että laitoin teltan katokseen

 Jennin sain mukaani syömään. Kyllä oli hyvää pitsaa.

Siinähän se viikko sitten menikin, moisten askareitten kanssa. Kotona olin sunnuntaina sitten illansuussa vasta joten saikin alkaa miettiä maata menemistä että jaksaa vielä painaa viimeisen työviikon ennen pitkää lomaa. Ai että mä rakastan ajatusta siitä, ettei oo moneen viikkoon mitään aikataulua!!!

rakkaudella,
Sartsa