Onpas taas monenlaista ajatusta pienessä päässä. Ensimmäisenä mielessä kassakriisi jonka keskellä täs kippuroidaan edelleen. Ja nyt puhutaan sitten siitä että tilillä on 1,30 ja tilipäivä ei vielä tänään. Taas otetaan käyttöön Sartsan selviytymisopas että saadaan kunnon murkinat pöytään. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitää niin onnistuu kyllä. Seuraava pikkasta päänvaivaa aiheuttava juttu on ehkä sitten se, että otin eilen illalla laskupinon käteen ja räknäsin pikaisesti mitä tilipäivänä on odotettavissa.... viivan alle jäävä summa oli sellainen että piti oikein hetken haukkoa henkeä. Eikä välttämättä niin ilosta. Mutta otetaan nyt nämä kaikki taas haasteena vaan, eiköstä jookosta! Mä tuun taas jotenkin selviytymään tästä kunnialla, en vaan vielä tiedä miten. Kyllä se kieltämättä vähän laittaa tuumaamaan...
Toisekseen mä oon miettinyt eilistä kielletty rakkaus- jaksoa. Siinä perhetutut olivat rakastuneet toisiinsa, ja olivatpa vielä ristiin toistensa lapsien kummejakin. Kovasti tämä pariskunta vannotti sitä suurta rakkauden tunnetta joka vaan tuli ja vei mukanaan. Ja vaikka olosuhteet olivat lievästi sanottuna rakkautta vastaan, niin ei kuulemma ollut mitään mahdollisuutta laittaa sille tunteelle hanttiin. Ennenkin on toki kuulunut näitä kommentteja, että kun tosirakkaus tulee vastaan se saattaa tapahtua missä vaan millon vaan, eikä siihen on vastaan laittamista. Mutta hei, eikö tua oo vähän pelottava ajatus?? Että mä voin joku kaunis päivä kävellä ruokakaupassa vastaan elämäni rakkautta ja sitten se on menoa. Eihän siinä siis mitään jos olosuhteet on suotuisat. Mikä sen ihanampaa oliskaan ja onhan mulla nyt vähän kokemusta siitä, että joku kumma fiilis vaan vie mennessään eikä sillä oo järjen kanssa mitään tekemistä mutta että kauheeta jos sitä nyt sitten rakastuis jonkun ystävänsä tai edes tuttavansa mieheen. Tuntuu ihan älyttömältä ajatukselta. Siis että miten se tunne voi edes tulla mieleen tai alkaa kehittyä, jos valmiiksi jo tietää että se on tavallaan väärin. Eikä vaan tavallaan vaan ON. Mulla ei kyllä olisi missään nimessä ainakaan pokkaa alkaa tollaselle rakkaudella antamaan pikkurilliä saati koko kättä. Kyllä mä sitten siinä tapauksessa kärsisin kohtaloni ihan omassa yksinäisyydessä että jos tollanen olis mun kohtalo rakkaudessa niin en mä kyllä lähtisi perheitä ja ystävyyksiä rikkomaan asian takia. Tai siis...Emmä tiedä!! Jotenkin toi vaan alko herättää hirveesti ajatuksia, että voiko rakkaus tulla todella noin, niinku hyökyaalto, ja viedä vaikka kaiken vanhan elämän mukanaan. Ettei siinä millään järjellä oo tekemistä. Eikö ystävyys suhteillakin nyt oo joku merkitys kuitenkin. Äh, en ees oikein osaan jäsennellä tätä asiaa mutta pelottava on ajatus että kaikki voi muuttua kun tietty ihminen astuu sun elämään. Ja samaan hengenvetoon tietty miettii että voi kun oliskin niin onnekas että sellanen tunne osuis kohdalle. Järkevissä olosuhteissa!!!
No mutta tollasia mä oon miettiny koko eilisen illan. Puhuin tästä rakkaalle ystävälle joka nouti mua taas treffeille. Mentiin muka kahville mutta jossain kohtaa jotain meni pieleen sillä kun istahdin pöytään niin huomasin että mun edessä tarjottimella nökötti kerrosateria dippeineen päivineen. Nam!! Oli sellanen höyhenen kevyt iltapala siinä sitten :D VainSartsajutut!!
Tänään mä sitten putosin päivistä kärryiltä ihan totaalisesti. Välillä oli tiistai ja välillä torstai mutta ei koskaan keskiviikko. Onneksi siitä ei koitunut suurempia harmeja. Töissä aika menee todellakin kun siivillä. Tänään vähä tutkittiin kevään merkkejä ja alettiin jo valmistella meidän kevätseinää. Lapsilta tuli taas liuta ideoita mitä siihen vois tehdä joten suunta on selvä :) Mä opin eilen taas yhden uuden sanankin... tyhmistyä. Aika osuvasti sanottu vaikka mä en ollut tällä kertaa se joka tyhmistyi. Tuli onnistumisen tunteita taas edes hetkittäin tänään, se on aina mukavaa. Etenkin jos ne tapahtuu asiois joita on paljon miettinyt ja vähän murehtinutkin. Aina kun lamppu tuntuu syttyvän edes hetkellisesti niin tulee hyvä fiilis, ja tarkoitan nyt nimenomaan että se syttyy ittellä. Välillä tuntuu, että sitä on itte se kaikista himmeimmillä valoilla etenevä. Onneksi työkaverit on ymmärtäväisiä ja lapset vielä ymmärtäväisempiä.
Nyt tälle iltaa on salitreeni takana joka ei tällä kertaa kulkenut sitte yhtään. Oli väsynyt fiilis jo etukäteen ja sen melkein arvas että tihkaisee oikein perusteellisesti. Aina se on kuitenkin kotiin päin kun tekee edes jotain ja hyvä mielihän siitä tulee että lähti kuitenkin. Vaikka sohva huuteli mukavasti.
Nyt laittelen saunan päälle että vauvelikin saa mennä saunomaan kunhan taas iltariennoistaan (lue:pyöräilemästä) kotiutuu.
Vähän viluisissa tunnelmissa tänään täältä tähän <3
- Sartsa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti