Tää viikko on ollu töissä todella raskas kun mun aisaparini lomailee ansaitusti. Lapset reagoi tietty uuteen tilanteeseen kokeilemalla rajoja ihan urakalla ja se on aiheuttanu vähän hikipisaroita ja sarven kehittymistä ottalle. Hommat on kuitenkin saatu hoidettua joten ei sen puoleen mitään hätää :) Ja tänään oikein piti tuulettaa että ollaan jo torstaissa. Välillä on menty jopa minuuttia kerrallaan hiljaa raahautuen.
Ilon aihetta on tuonu tällä viikolla keväiseksi muuttunut sää <3 Aurinko on näyttäytynyt, lumet on alkanu sulamaan ja ilmassa tuoksukin kevät.
Työmatkat on saanu jo kävellä sulaa tietä pitkin. Kiva mennä kuivin jaloin töihin vaikkakin alla oleva kuva onkin sitten iltapäivän tilanne kun kotiin päin käpsyttelin. Joo oli vähän vettä kengässä.
![]() |
Ihanaa sohjossa kyntämistä |
![]() |
Uitettu koira :) |
Tiistaita vietettiin naisten päivän merkeissä. Kiitos ihana Lotta tästäkin herkkuhetkestä..omnomnom..
Ei tästä viikosta oikein oo taas jälkipolville kerrottavaa. Haluais vaan unohtaa mahdollisimman nopsaan että tätä olikaan tai ainakin nämä fiilikset sais jäädä unholaan. Lauantaina onneksi pikku irtiotto näistä ympyröistä, saattaa rentouttaa vähäsen edes.
Mutta hei, fiilistellääs vielä että tänään aurinko lämmitti jo ihanasti. Linnut huusi titityytä kilpaa. Lumet on sulamassa hurjaa vauhtia. Sehän tarkoittaa vaan että ihana kevät on ihan ovella. Ja todelliseen auringossa kylpemiseen vielä,vai sanotaanko enää 9 viikkoa. Kyllä tämä tästä...
- Sartsa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti