No nyt tuntuu siltä, että ehkä noita ajatuksia pitää nyt jotenkin saada sitten ulos kun jälleen kerran takana on yö ihan ihmeellisten unikuvien seurassa.
Mulla on siis käynyt niin onnellisesti että tähän ikään asti oon voinu luottaa omaan mutu tuntumaan asioitten suhteen. Siis siihen, että jos joku asia tuntuu olevan tietyllä lailla niin se yleensä pitää paikkansa. Samoin kun oon voinut luottaa ihmistuntemukseeni. Jokin vaisto on aina kertonu, että kun kohtaa uusia ihmisiä niin onko kyseessä henkilö jonka kanssa tehdä lähempääkin tuttavuutta vai ei. Mä oon aina ollu vähä semmonen lapsellinen ja sinisilmäinen asioitten suhteen ja halunnu uskoa ihmisistä hyvää. Enkä missään tapauksessa ainakaan heittäytyä epäileväksi kaikkia ja kaikkea kohtaan. Oon antanu ittelleni luvan luottaa siihen omaan perstuntumaan asioitten ja ihmisten suhteen. Joskus mulle on siitä huolestuneet ystävät vähän koittaneet sanoa, että oon liian luottavainen ja liiankin positiivinen ja että se tulee satuttamaan mua vielä. No, oon kyllä tiedostanut kyseisen vaihtoehdon mutta tehnyt silti valinnan elää näin kun oon elänyt.
Arvaattekin varmaan, että nyt on sitten tullut se kohta, kun kaikki tuo edellä mainittu on tavalla tai toisella tullut niskaan. Mä oon joutunut todella syviin vesiin siitä syystä, että kohdalle on sattunut ihminen ja tapahtunut asioita jotka on saaneet mut epäilemään omaa itseäni ja noita edellä mainittuja juttuja. Eli oon joutunut kyseenalaistamaan ihmistuntemukseni ja myöskin tuon mutu- tuntumani. Mulla on sellainen tunne, että oon jotenkin onnistunut pettämään itse itseni. Se on ihan outoa, sillä faktojen valossa se on kyllä ihan se toinen osapuoli joka on tehnyt tässä asiassa ( jota en valitettavasti halua tässä avata tämän enempää, sillä se ei ole nyt pointti) väärin ja kohdellut kun roskaa vähät välittämättä toisen tunteista. Pelannut julmaa peliä. Mutta silti, minä käännän tämän kaiken negatiivisuuden itseeni. Kaikista suurin ajatuksissa vellova asia tässä tuntuu nyt olevan se, että mä tunnen tehneeni itse itselleni väärin. Miten mun ihmistuntemus on voinut mennä näin metsään? Miten mun mutu- tuntumakaan ei kertonut mitään varoitusmerkkejä tai miksi en niitä kuunnellut?? Oon saanut ison lommon itseluottamukseeni ja nyt oon kuumeisesti pohtinut nimenomaan sitä, miten mä saan sen lommon korjattua niin, että voisin jatkaa eteenpäin omana itsenäni kyynistymättä. Tai muuttumatta negatiivisemmaksi tai sellaseksi, että epäilen kaikkia ja kaikkea. Nyt jo oon nimittäin huomannut kyseisiä piirteitä ja se ärsyttää suunnattomasti. Mä haluan olla mä edelleen. Mietin jopa että mitä pahaa mä oon jollekin tehnyt että maailmankaikkeus rankaisee mua jostakin. Ystävän kanssa eilen juteltiin, että mä kyllä osaan laittaa itteni lujille näitten asioitten kanssa. Mutta kun mä en halua vaan pintapaikata tuota lommoa itseluottamuksessani, sillä sitten mä aina tietäisin että sielä se lommo on kaiken pintameikin alla. Vaan haluan omaan tyyliini mennä näihin fiiliksiin syvälle, ihan pohjalle asti ja korjata tuon lommon ihan pysyvästi. Niin että se on sileämpi kun olikaan. Ja mä tiedän että mä pystyn siihen. Mä oon kuitenkin pystynyt itseni kanssa näinkin kauan elellä ihan sopusoinnussa niin voisinkohan mä vaan päättää ettei tämä eka kunnon kolhukaan sitä suhdetta muuta?? Katsotaan ja toivotaan että voin.
Mutta tässä tullaan taas siihen, että jos itsensä kanssa ei oo asiat kunnossa ja jos et voi luottaa itseesi niin ethän sä sitten voi kyllä oikein muittenkaan kanssa tulla toimeen. On ihan hyvä pystyä aina välillä mennä peilin eteen ja sanoa sille tyypille sielä että " sä oot kyllä ihan hyvä tyyppi".
Nonni...ehkä tämä purkautuminen taas auttaa pääsemään palan matkaa eteenpäin tällä eheytymisen tielläni. Ainakin nyt olo tuntuu pirteämmältä enkä malta odottaa että saan lähteä kävelemään töihin kun ulkona näyttä paistavan aurinko nyt jo. Voi miten mä oon sitä kaivannut ja odottanut :)
Kivaa perjantaita ja viikonloppua sulle!! Tehdään kiva päivä :)
<3 Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti