VAPAALLA LAKEUKSILLA

lakeuden laidalla,                                               
siellä missä sanotaan että
on ´heleppo kattua kun ei silimä pökkää´.
siellä tuoksuu multa,
uusi on aluillaan,
kasvu joka tuo leivän pöytään.
taivas on sinivalkoisena päällä
ja se tuntuu jatkuvan loputtomiin.
pieni mökki sen kaiken lakeuden keskellä,
paljon nähneenä,
suojan ja lämmön antaneena,
turvasatamana.

Siinä vähän ensifiiliksiä mun viikonlopusta. Lähdin siis heti perjantaina töitten jälkeen ajamaan kohti Lapuaa. Oli kyllä melkoisen väsyneet olotilat ajella sillä perjantai oli töissä aivan ensi minuuteista lähtien kovinkin hulinainen. Oli paljon ulkoilua ja muuttuvia tilanteita. Hyvin kuvaavaa on, että vaikka ehdin olla noitten oppilaiden kanssa vaan 3 tuntia niin saldona oli metsässä rämpimistä, nyrjähtänyt nilkka ja vertavuotava nenä. Muu päivä olikin sitten toimistohommia mutta muuten vaan monenlaista sähinää. Kaiken tämän jälkeen ois ollut vaan mahtava rauhoittua kotiin mutta sovittu mikä sovittu. Auton nokka siis kohti Lapuaa.

Ja onneksi!! Mun viikonloppu oli ihana. Ystävän kanssa parantui maailma ja käytiin syömässä mahtavat ruuat. Marian tallissa oli lista hiukan uudistunut.

 Olin kaivannut tälläistä ajatusten vaihtoa paljon enemmän kun olin ajatellutkaan.

Illan hämärissä sitten suuntasin mun vanhempien luo ja eipä siinä illalla jaksanut kun hetken telkkaria kattella äitin kans kun jo teki mieli painua pehkuihin. Unta ei oikein riittänyt koko yöksi mutta aamulla oli ihan kiva herätä  jokimaisemiin.

Päivä piti sisällään lapseni kanssa laatuaikaa kirpparikierroksen merkeissä. Käytiin myös pitsalla.

Villen kanssa sitten vähän retkeiltiin lakeuden huikeissa maisemissa eli Lapuan Alajoella. Sieltä löytyy kytötupa joka on avoinna kaikkien käydä ja vaikka yöpyä jos haluaa.

Illalla istuttiin jokivarressa paistellen makkaraa notskilla. Nautiskeltiin hämärtyvässä illassa kun auringonlaskun jälkeen joutsenpari laskeutui jokeen ja jäi yöpymään siihen ihan lähelle. Makkara maistui hyvältä, kuten aina, mutta kaikkein tärkeintä oli seura missä illan sai viettää. Laitanpas vähän tunnelmakuvia.

Ihanasti muuttui nuo värisävyt auringon laskettua. Taivaanranta oli kun vaaleanpunaiseksi maalattu. Päivän hommat väsyttivät sen verran että nukkumaan mentiin ajoissa.

Tänään sitten käytiin ajelemassa ja bongattiin mm. iso lauma metsäpeuroja, laskin että niitä oli ainakin 20. Käytiin myös järven rannalla kattelemassa miltä kevään eteneminen näyttää. Otin vauvastani mielestäni kivan kuvankin.

Tosi mukavan viikonlopun jälkeen oli ihana palata kotiinkin. Työasiat ei kyllä mieltä vaivannut viikonlopun aikana. Eikun uutta viikkoa päin.

rakkaudella,
Sartsa

KERRO KERRO KUVASTIN

Ei oo mitään niin metkaa kapinetta kun meidän vessan peili. Erityisesti aamutuimaan. Sinne kun vilkaisee niin ikinä ei tiedä millainen olento sieltä kurkkii. Tänä aamuna siellä silmiään siristeli viikon alkoholia kiskoneen ja sen takia turvonneen näköisen ihmispolon kuvatus. Silmät lähes umpeen murautuneet ja hamsteriposkilla kiemurteli tyynyn painaumat kuin kastemadon matelureitit. Ei siis sillä että olisin vetänyt viikon rännin mutta näkymän vois kuvitella moiseksi. Mua nauratti!! Jostain syystä mä nukuin viime yön valtavan hyvin ja toisaalta nähden jotain aika jännää unta. En siis jaksanut tänään pillastua peilikuvalleni vaan iskin silmää ja totesin että tällä mennään tänään.

Tuo uni mua jäi vaivaamaan syystä, että se jatkui oikeestaan koko yön. Vieläpä niin että kun pitkästä aikaa heräsin vessaan niin uni jatkui samana vielä uudelleen nukahtamisen jälkeenkin. Minä ja Aki siinä jotain seikkailtiin ja vahva käsitys on että vierailtiin monissa tutuissa paikoissa, samalla jutellen elämän tilanteesta. Mä työstän ajatuksiani ja omaa itseäni unissa, ihan selvästi. En vaan nyt muista miten tällä kertaa.

Anyway, päädyin huuhtomaan kasvoni kylmällä vedellä. Laittamaan vähän seerumia ja päivävoidetta pintaan niin johan tuntui raikkaammalta olo. Hiukset ois pitänyt pestä eilen joten tänään ne menetteli ainoastaan hyvällä tahdolla, ja kuiva shampoolla. Huoh tätä mun touhua. Ihan pikkuriikkinen skarppaus ja ryhtiliike ei ois ollenkaan hulluudeksi. Ihan niinku meinaan joka asiassa. Liikkuminen on rajoittunut tällä viikolla lähinnä leukojen liikuttamiseen. Retkahdin avaamaan täytelakupussin eilen. Kourallinen hävisi ääntä kohti sekunnissa. Ja vielä kindermuna päälle. Sitten olikin huono olo. Ällötti suorastaan. Voittajafiilis... NOT!!!

Joka tapauksessa viikko on hyvässä vauhdissa jo. Kuluneet työpäivät on menneet tosi leppoisasti ja vauhdillakin. Ensi vuoden kirjatilauksia oon molemmilla kouluilla urakoinut ja huomenna saa molemmissa painaa lähetä nappia. Tarviketilauksetkin on hyvällä mallilla. Tästä mä tykkään, että asioita on pystynyt ennakoimaan eikä kaikkea tarvi aina tehdä viimeisellä sekunnilla kauhealla hädällä. Mun täytyy tunnustaa, että huomenna on ehkäpä mun inhokkipäivä koko viikosta sillä on 5-6lk käsityötunti. Ei siinä muuten mitään, mutta kun mä oon käsitöis ihan tumpelo niin ei musta siellä oikein hirveesti apua oo. Siis ainakaan jos kyseessä on ompelukoneella tehtäviä juttuja. Tarvis totisesti opetella edes perusteet, jos nämä ohjaajan hommat jatkuu. En kerta kaikkiaan siedä itteltäni tuollaista leväperäisyyttä etten osaisi opastaa kunnolla. Yks toisaalta mikä auttais asiaa ois se, ettei tarviisi mennä tunnille ihan ns. sokkona vaan tietäis jo etukäteen mitä tulemaan pitää ja oi voinut vaikka valmistautua. Se multa puuttuu lähes kokonaan tällä hetkellä, siis se että voisin etukäteen jo perehtyä asioihin mistä vaikkapa tunneilla puhutaan. En kerta kaikkiaan ehdi sellaista. Matikka on sellainen aine johon oon pyrkinyt aina etukäteen pikkasen pääsemään sisälle, että osaisin sitten tunnilla olla avuksi. Kun omaa kutosen matikkapään ja vielä yhdistettynä siihen, että ohjeet ja laskutavat on muuttuneet melkoisesti omista kouluajoista niin pakkokin ottaa selvää missä mennään.. Ettei tuu sitten opastettua ihan hakoteille. Noh, se on sellaista koulunkäynninohjaajan arkea. Äkkinäisiä ja vaihtuvia tilanteita jatkuvasti. Toisinaan tuntuu ihan heittopussilta kun tilanteet elää ja lennosta pitää tehdä milloin mitäkin. Toisaalta, se on taas yks niistä jutuista mitkä pitää tän homman kiinnostavana.

Uskomatonta että on keskiviikko ja ylihuomenna näihin aikoihin taidan olla jo Lapualla. Tuntuu kivalta! Koitetaas jaksaa porskuttaa tasaista arkea taas yhden viikon päähän asti.

rakkaudella,
Sartsa

NOLLAUSVIIKONLOPPU

Mulla oli aivan ihana viikonloppu. Ei voi muuta sanoa! Oli niin paljon kivaa tekemistä ja touhua että tuntui oikeesti kun olis pitänyt pidemmänkin loman. Vaikka mulla ei yleensäkään työt pahemmin tuu kotiin, ainakaan niin että ne nyt viikonloppuisin ois mielessä niin tällä kertaa ei tullut kyllä tippaakaan. Itse asiassa tuntui jopa sunnuntai-iltana että mikä työ ja että mihin sitä aamulla pitikään suunnata.

Viikonloppu alkoi heti tosi mukavasti kun sain Akin mukaani lenkille. Mentiin mun lempireitille eli tuonne maastoon ja vieläpä rantaa pitkin joten maisematkin oli ihan jeppis. Tästä menee superkiva rantapolku keskustasta tuonne hiukan sivummalle eräälle rannalle. Kokonaislenkin pituus oli tällä kertaa sellaset 6,4 kilsaa mutta aikaa vierähti kyllä lähemmäs 2 tuntia sillä välillä oli ihan pakko pysähtyä ihailemaan maisemia ja vaan nauttimaan hiljaisuudesta. Tuntui hassulta, että niin lähellä oli asutusta kun välillä tuntui että oltiin ihan syvälläkin metsässä. Ai että mä nautin. Vielä kun kelikin oli mitä parhain niin voi pojat.

Lenkin jälkeen syötiin ja saattoi hyvillä mielin istua telkkarin äärelle jännäämään the Voice of finlandia. Illalla juteltiin mm. siitä että joskohan kohta ois se hetki, että vois alkaa kattella yhteistä kotia mutta ei se taida vielä(kään) olla ajankohtaista. Mä oon jo päässyt siihen pisteeseen ajatusten tasolla, että vois ajatellakin mutta katellaan nyt vielä näin. En mä nyt tuota miesraukkaa aio niskasta uuteen osoitteeseen raahata kumminkaan.

Lauantaina oli tarkoitus lähteä retkeilemään. Ajatuksena oli käydän katsastamassa laavuja joita lähistöltä löytyy. No, arvaahan sen että vettä tihkutti koko pitkän aamun. Ei ollut sitten yhtään sellainen fiilis, että ois halunnut lähteä kastelemaan ittensä maastoon. Vielä kun tuulikin oli aika kylmä. Ajattelin että sitä sairastuu vaan. Hetken siinä sitten mietittiin oisko mitään plan B:tä ja sitten otettiin suunta kohti Keuruuta. Pikkuinen shoppailukierros tuli tehtyä ennenkuin oli aika tulla kotiin ja suihkun kautta alkaa valmistautua iltaan. Olin kovasti jo odottanutkin Arttu Wiskarin keikkaa mikä olikin ihan täällä omassa kaupungissa. Kerrankin jotain tosi kivaa omalla paikkakunnalla. Liian usein noita ei oo. Kateltiin telkkarista ensin miltsi ja the wall minkä jälkeen lähdettiin kävelemään kohti uudelleen avattua yökerho Kanea. Paikka vaikutti tosi kivalta ja porukkaakin oli ihan mukavasti. Keski-ikäinen korvani tykkäs myös tosi paljon soitettavasta musiikista. Suomirock siellä pauhasi niinkun asiaan sopii. Arttu aloitteli yhden aikaan ja veti ihan hyvän keikan. Ehkä mä jäin vähän kaipaamaan enemmän omia biisejä kun veti aika monta Vain elämää rallia.

Pari maljakkoa siinä tuli tuhottua illan mittaan :)

Vaikka nukkumaanmeno menikin kohtuu myöhälle niin aamulla oltiin silti pirteinä pystyssä jo kymmenen aikaan. Lähdettiin Akin äitin luo vähän erinäisiin askareisiin, minkä jäkeen tehtiin se lauantailta pois jäänyt notskiretki. Etsittiin tovi laavua mutta vihdoin onnettaren avustuksella päästiin perille. Ajettiin nimittäin välillä 5 kilsan pätkä tietä joka oli ihan peilijäässä. Olin ihan varma, ettei auto voi pysyä tiellä vaikka kuinka hitaasti ajettiinkin. Onneksi pysyttiin kumminkin eikä haaveria sattunut. Palvian laavu oli paikka jota etsittiin. Eli tällänen paikka

Onneksi laavulle ei tarvinnut rämpiä lumessa vaan sinne meni kova polku. Lunta nimittäin oli kyllä todellakin paljon enemmän kun meillä täällä Mänttässä. Paikka oli tosi kiva. Kesällä varmaan vieläkin kivempi. Tässäkin saattoi kuitenkin nauttia metsän rauhoittavasta ja voimaannuttavasta seurasta. Mitään liikeenteen ääniä sun muuta ylimääräistä ei kuulunut. Ihanaa!!

Laavulla oli vähän puita valmiina

Luksusta oli pöytä ja penkit, ei kuitenkaan meillä nyt käytössä

Jotenkin aavemainen oli näky sillasta joka joskus on vienyt lammen yli

Musta on kyllä oikeasti kuoriutunut oikea puunhalaaja. Siinä missä Aki sytytteli tulta notskiin niin mä fiilistelin seisoskelemassa puita vasten ja oikeasti halailin niitä. Puun runko tuntuu jännästi ihan lämpimältä kun sitä vasten nojailee. Tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Siinä välin Aki oli kuin olikin saanut tulet syttymään, tosi kovasta tuulesta huolimatta.

Kyllähän tuota tuijottelis enemmänkin

Syötiin siinä parit makkarat ja juotiin kaffet. Sitten olikin jo aika lähteä suuntimaan kotiin päin. Haettiin neitokainen vielä matkalla meille ja jatkettiin ajelua auringonlaskun metsästyksellä. Hiukan myöhästyttiin mutta mukava reissu oli tämäkin. Kolhossa me käytiin kameroita virittelemässä. Ilta menikin sitten jälleen telkkarin äärellä.

Kuten sanottua, oli kyllä aivan mahtava viikonloppu! Näitä lisää. Ens viikonloppuna suuntaankin kohti Lapuaa ja vietän siellä viikonlopun. Ihan varmasti nollautuu polla siinäkin.

Kivaa viikkoa joka onkin jo tosi hyvällä alulla kun pari iisiä työpäivää on jo lusittuna.

rakkaudella,
Sartsa

TORSTAIAJATUKSET

Nyt oli lennokasta. Heti aamusta. Meinasin olla kurkkaamatta sinne peiliin mutta uteliaisuus vei voiton. Woi Weljet minkälainen leijonaharja siellä olikaan. Jotenkin mun tukkalaite oli kokonaan kiepsahtanut toiselle puolelle ja näytti siltä kun navakka sivupuhuri ois puhaltanut parasta aikaa. Pisti hymyilyttämään. Miksen ottanut kuvaa? Ois pitäny. Kaikkihan tätä nykyä pitää kuvata muutenkin.

Aamu oli taas rauhallinen, aikaa oli ihan yllinkyllin. Lääkkeet siis naamariin ja se sama riisi-maissikakku täytteillä kun muinakin aamuina. Tai ei se siis se sama ole vaan joka aamu uusi, mutta siis samaa rataa menee aamupalat. Onko vähän kangistunut jopa kaavoihin. Voi kun mä saisin jo pian sen smoothiekoneen niin sais alkaa taas surautella niitä. Tykkään!!! Paljonkin. Mä vaan sain edellisen masiinan lyömään lähes lieskaa kun, yllätys yllätys, rikoin sillä salmiakkia. Eihän se siitä tykännyt vaan ensin tuoksui epämääräisesti muovinkäryltä ja toisella kertaa sitten oikeasti nousi savu. Ei auttanut kun kuskata apparaatti takaovesta ulos ettei köökki pala. Siitä asti oon nyt sitten koittanut ettiä samanlaista konetta mutta en oo samalla hintaa löytänyt ja joku periaate nyt on etten halua maksaa siitä enempää kun viimeksikään. Samanlaisen haluan siksi, että pystyn käyttää nuo vanhat pullot hyödyksi. Nuo smoothiet on siitä käteviä että niihin saa laittaa kerralla kaikki nasseet joten sopii tälläselle hetivalmista tyypille. Ja ovat täyttäviäkin vielä. Vähän kun tuo tuorepuuro jota mä kans tykkään aamuisin syödä.

Työpäivä meni tänään, kiitos kysymästä, oikein kivasti. Olin tuolla yläkoululla vähän normaalia pidempään että sain siellä kirjatilauksen laitettua siihen malliin mihin se nyt tällä kertaa oli laitettavissa. Muutama kirja odottaa vielä opettajilta infoa että mitä laitetaan. Hyvällä mallilla kumminkin on jo molempien koulujen asiat. Kirjatilausten osalta meinaan. Ruokailun jälkeen sainkin sitten olla 1,5 tuntia ulkona kun ensin olin valvojana ja sen jälkeen vielä liikuntatunti päälle. Tänään oli todella keväinen keli kun aurinko yritti sinnikkäästi lämmittää ja lumi sulaa ihan lorisemalla. Me mentiin pitämään liikuntatuntia läheiseen metsään ja ai että mä nautin. Kun oli koko aamun viettänyt koneen äärellä toimistohommissa niin teki tosi hyvää päästä raittiiseen. Meni vaan aamu niin kovin äkkiä etten meinannut oikein tajuta että kello on jo sen verran että ekat oppilaat piti saatella taksiin. Loppu iltapäivä nyt sitten menikin ihan tuossa tuokiossa erinäisten pikku hanttihommien parissa. Vaikka työpäivä sujui kun rasvattu niin kyllä tämä homma niin hektistä paikanvaihtoineen on että välillä on pakko ihan tuumata missä mun nyt kuuluu olla milloinkin.

Työasioista puheenollen. Tässä tarvii kovasti miettiä mitä sitä taas tulevaisuudessa haluaa tehdä. Ens syksyhän on ihan täys arvoitus edelleen, mutta varmuuden vuoksi sitä tulee mietittyä mitä sitä tahtois tehdä jos saa päättää. Haluanko mä, tai olisko mulla edes osaamista, siirtyä enemmän noitten koulusihteerin hommien pariin vai onko se iso ongelma ettei sais niin paljon sitten olla lasten kanssa tekemisissä. Eniten mä tahtoisin töihin päiväkotiin. Jos siis saisin päättää. Toisaalta ja toisaalta. Aina kaikki on toisaalta ja toisaalta. Mä olin jo hakemassa täälä avoinna ollutta lastenhoitajan paikkaa mutta sitten tuumin ettei mun pikku pääni kestä sitä pähkimistä jos oiskin natsannut ja ois päässyt vaikka haastatteluun asti. Parempi kattoa tämänhetkinen kuvio ensin loppuun ja sitten vasta kääntää katseet ja ajatukset johonkin uuteen. Mä en nyt tällä hetkellä just kykene mihinkään armottomaan pohdintaan tuolla saralla. Pakko rauhoittaa ajatuksia ja suoda päälleen ja niille siellä sisällä sinkoileville harmaille kuulille joku rauha. Tämän hetkinen olotilani on jo valmiiksi levoton ja sinkoilen sinne tänne niinkuin se kuuluisa irralleen päässyt puutarhaletku. Joku ihme olemisen sietämättömyys vaivaa. Jotain muutostako tarvitaan?? Mihin??

Jollain tasolla musta tuntuu, että oon kadottanut itteäni taas pikkasen ja omat rajat on lipuneet aika kauas. En osaa pitää puoliani. Oon taas liikaa joojoo, kiltti ja mieliksi. Niinkun toiset tahtoo ja haluaa. Olis ehkä aika istua alas ja tuumata mitäs minä sitten haluan. Kysyä multa itteltä että mitäs sulle Sartsa kuuluu, vai kuuluuko oikein mitään. Hiiteen kymppikriiseilyt, hello tasaisin väliajoin kriisit. Ainahan tämmösten ajatusten tarvii liittyä johonkin kriisiin, eikö? Mut hei, keski-iän kriisi. Siinähän on yläotsikko jonka alla tässä pöhistään vielä hyvä tovi. Kuulemma tuonne 60v kekkereihin asti ainakin. Näin mä jostain luin. Noh, oli mitä oli ja miten oli niin pääasia että on. Mielummin mä vaikka sitten pohdin iänpäivän kaikkea tälläistä ihan höpöhöpöä kun elän tyhjässä kuoressa. Musta tulee vanhemmiten vielä viherpiipertäjäkin. Varokaa vaan! Mä oon koko ajan tietoisempi ja kiinnostuneempi ympäristöjutuista ja luonnonsuojelusta. Samoin kun luonnon antimista liittyen terveyteen ja hyvinvointiin. Moon kasvanu aikuuseksi(ko)? Hah, ei pelkoa. Se mikä ei koskaan muutu on se, että mä oon iänpäivän joku muumien niiskuneidin, peppi pitkätossun ja tanhupallon sekoitus. Lapsellisen kiinnostunut kaikesta mitä mun ympärillä tapahtuu. Kun vain oppisin pitämään ittestäni parempaa huolta että voisin paremmin nauttia siitä kaikesta mitä mä näen ja havainnoin. Ehkä mä vielä opin.

Kevät tuloo, jaksuksi tämä ajatus...

rakkaudella,
Sartsa

HAMMASLÄÄKÄRIPEIKON TALTUTUSTA

Nyt on taas pompsahtanut nextille levelille tämä mun pelkohommakin. Viime yönä en saanut kunnolla nukuttua eikä siihen oo tasan mitään muuta syytä kun tuo tämänpäiväinen hammaslääkäri. No, aika hyvä indikaattori siitä oli sekin että mä oikeesti mietin joka kerta yöllä herätessäni sitä.

Heräsin siis aikalailla väsyneenä eikä nyt sitten puhuta edes siitä minkälainen junan alle jäänyt harakka meidän vessan peilistä mua tuijotti. Pesin hampaat siis tylysti peilille seinän kääntäneenä. Ei jaksanut nyt ressata sillä. Vähän vaan kylmää vettä kasvoille että lähti enimmät unihiekat. Juuri tänään tietenkin oltiin sovittu että meen töihin vähän aikaisemmin. Riisi-maissikakku kaakaon kanssa aamupalaksi, vaatteet päälle ja eikun menoksi. Töissä päivä alkoi yo-kirjoitusten valmisteluilla. On ollut ihan kiva nähdä ja kuulla millainen prosessi nuo kirjoitukset on ikäänkun behind the scenes. Itte ollu kumminkin aikanaan siellä toisella puolella, kirjoittajana. Silloin se kaikki tuntui niin pikkutarkalta että ainoa asia mitä siinä koko hommassa jännitti oli se, ettei mokaa ite mitään jolla pilais koko kokeen. Ei se jännittänyt osaako mitään tai minkälaisen tuloksen siitä saa. No nytpä on sitten nähnyt tämänkin. Ja tokihan tänä päivänä kirjoitukset on muuttuneet siksikin että ne tapahtuu sähköisesti. Aamu meni siis tosi sukkelaan näitten asioitten parissa.

Ja sitten oli lähdettävä. Sinne hammaslääkäriin. Mun on pakko tunnustaa ettei jänistäminen ollut kovin kaukana. Kumminkin, kun hiukan on vihlontaa tuntunut jo viime aikoina ja siellä on yks lohjennut hammas niin tiesin että pakko sinne on mennä. Lisäksi ajattelen niin, että tämä suun kuntoon laittaminen jatkumoa tälle itteni muutenkin kuntoon laittamiselle mitä oon viime aikoina harrastanut. Rohkeasti siis vaan.

Lähdin niin viime tipassa, ettei odotushuoneessa istumisaikaa jäisi liikaa. Jo kun nousin portaita ylös siihen odotusaulaan niin vastaan tulvahti se kammottava hammaslääkärin haju. Siinä vaiheessa alkoi tärisyttää ja hikoiluttaa. Luulin ihan oikeesti että saan paniikkikohtauksen. Vähän jo ärsyttikin että ota nyt iso akka itteäs niskasta kiinni ja oo niinkun muutkin aikuuset. Pääsin aika nopeaa sitten sinne huoneeseen. Mulla oli tosi kätevästi sellainen aika, että samassa huoneessa mun legoilla kävi leikkimässä suuhygienisti, hammashoitaja ja lääkäri. Mun ei tarvinnut kun heittää aurinkolasit silmille ja laittaa pötkölle siihen penkkiin. Periaatteessa ihan jees, mutta paikka vähän tuotti ongelmia. Sain kuitenkin todella hyvää kohtelua kun kerroin pelostani. Ekaa kertaa esim lääkäri kysyi multa mikä se asia on mitä mä pelkään. Antoi samantien ohjeita siihen, että seuraavalla kerralla kun tuun vastaanotolle niin tulisin sen verran aikaisemmin että hän ehtii laittaa mulle puudutuksen ja voin mennä hetkeksi istumaan odotushuoneeseen että puudutus varmasti toimii. Heti tuli parempi fiilis. Lisäksi mulle on aina tosi tärkeää että tälläisissä tilanteissa ihminen jonka kanssa mä toimin, on sellanen josta mulle tulee hyvä olo. Tää lääkäri oli oikein ihanan tuntuinen tyyppi joten ens kerralla mä luulen, että meen ihan eri mielellä sinne. Suu oli hyvässä kunnossa, nyt tarkistettiin limakalvot, posket, suun pohja ja otettiin röntgenkuvat heti kärkeen. Yks hammas pitää ottaa pois ja sen jo tiesinkin. Se on se lohjennut. Se jonka eräs puoskari lääkäri on aikanaan pilannut. Lisäksi yks paikka pitää laittaa uusiksi, amalgaamin tilalle. Muuten on kuulemma kaikki hyvin. Lääkäri vielä tuumasi, että mulla on poikkeuksellisen valkoiset hampaat. Kysyi oonko valkaissut. Tuntui kivalle. Nyt mä vaan aion sitten hommata vihdoin sen sähköhammasharjan jota oon ajatellut ja toisekseen alan käyttämään hammaslankaa säännöllisesti. Josko pääsisin hammaskivestäkin eroon.

Oli ihan hyvä mieli lähteä kohti toista työmaata. Siellä hommat soljui ihan mukavasti. Oman luokan eli kutosten ollessa tän viikon leirikoulussa on ihanaa kun oon saanut keskittyä kirjatilauksiin. Ne onkin nyt jo yhtä kirjavarmistusta vaille purkissa. Ehdin tällä viikolla keskittyä vielä tarviketilaukseenkin joten sitten kun oppilaat on ens viikolla jälleen paikalla niin mun ei tarvi olla luokkatyöstä poissa noitten tilausten takia, kuten aiempina vuosina on pitänyt. Mutta on mulla ikävä kutosia. Tänään sain sentään nelosten kanssa olla tekemässä ystävyysrannekkeita. Ihanan moninaisia nämä mun päivät on kyllä.

Henki siis pihisee edelleen. Ja saattaa jopa olla että hammaslääkärikammosta osa jäi tänään tuonne reissulle. Katsotaan kun seuraavaksi oon sinne menossa.

rakkaudella,
Sartsa

Ei hymy hyytynyt tänäänkään

TYÖSTRESSIN PURKUA

Mulla on krapula. Siis moraalinen sellainen. Luoja nähkööt etten nyt sentään mitään oo ottanut, tiistaipäivänä. En vaikka hermojen tasaamiseksi ois voinut vaikka konjakki tehdä terää kun kotiin pääsin. Työasiat ottaa sitten niin hermon päälle välillä, että sitten ne kierrokset jää päälle mistä seuraa että tuun kotiin kun tornado ja viskon kaiken Akin niskaan. Työasioista on hyvä pauhata jollekin ihan ulkopuoliselle. Jollekin, jota ei oikeesti kiinnosta paskan vertaa. Niin ja tämä on sitten omasta puolesta puhumista. Enpä tiedä miten mielissään esim Aki on näistä mun purkauksista, joita sattuu pienemmässä määrin lähes päivittäin. Hyvin se ne kuitenkin tarpeen tullen jopa sivuuttaa ja siirtyy vaan sujuvasti muihin asioihin. Täysin oikea suhtautuminen vaikka joku on ihmetellyt enkö mä loukkaannu kun toinen näyttää viittaavan kintaalla mun jutuille. Tässä kohtaa en todellakaan.

Näissä työjutuissa on se, että kovin kauaa ei jaksa paskasankoa täyttää ja kantaa mukanaan vaan se on kipattava sopivin väliajoin. Etenkään ei passaa jäädä odottamaan ripojen katkeamista sillä sitten ei oo hauskaa enää kellään. Eikä Sartsalla kohta työpaikkaa 😀 Toisaalta, työkavereille en halua kaikkea niskaan kaataa koska he ovat enemmän ja vähemmän samassa veneessä joten siinä sitä sitten pahimmillaan lisää vaan toistenkin taakkaa. Ja kun kaikki ollaan samassa myrskyn silmässä niin eipä siinä oikein mitään objektiivista otetta saa asioista. Kunhan vellotaan siinä paskassa kaikki sulassa sovussa. Parempi siis näin. Just sanoinkin Akille että voi kun mulla ois täälä joku muukin jolle voisin näitä pauhata mutta kun ei mulla oo. Ei oo ketään muita kun työkavereita.

Mä koen stressiä töissä pääosin asioista joista ei tarvis. Tai asioista joita ei ole olemassakaan. Tarkoitan sitä, että kun meillä hommat kasaantuu ja mulla on välillä hiukan epäselvää mitkä hommat kuuluu mulle niin jotain saattaa jäädä joskus tekemättä ja sitten kun niistä joku muistuttaa niin mä otan tosi herkästi omaan nilkkaani sen asian. Ihan kun en oisi tehnyt omia hommiani ja ajattelen että sellanen maine nyt sitten kiirii pitkin kyliä että Sartsa se ei hoida hommiaan. Ihan tyhmää ja typerää. Tiedän kyllä ettei näin ole. Mulla vaan nyt sattuu olemaan omia töitäni koskien rima hirveän korkealla ja jos musta tuntuu vähänkään etten pysty hallitsemaan niitä niin sitten epävarmuus nostaa päätään ja mä ahdistun. Ja stressaannun! Täytyy yrittää pitää aina jalat maassa ettei lähde ajatus niin sanotusti laukalle.

Eipä mulla tässä ihmeitä. Tulinpa vaan avautumaan vielä tännekin näissä jälkihöyryissäni.

Mukavaa tiistai ehtoota.

rakkaudella,
Sartsa

Loppuun vielä ote meikäläisen arjesta :) 

OUTO OLOTILA

Tänä aamuna mä heräsin outoon tunteeseen. Mulla oli tosi levoton ja ahdistunut olo. Mahassa kylmäsi ihan niin kuin silloin jos jännittää kovasti jotain. Venyttelin korkkiruuville yön aikana menneen ruotoni vähän parempaan ojennukseen ja nousin ylös. Jaloissa tuntui eilinen lenkki kun laahustin pesuhuoneeseen. Aina välillä se tunne iski tajuntaan uudelleen. Mahan pohjalla se tuntui. Oliko se mahapöpöä? Ei, kyllä se oi ihan jotain muuta.

Pesin hampaani ja naamani. Peilistä mua katsoi väsyneet kasvot. Silmäluomet on taas kuivuneet ja arat. Iho menossa rikki, voi elämän kevät. Onkohan enää mitään tehtävissä poskille jotka roikkuu kun hamsterilla? Kaikki roikkuu, valuu maata kohti kun jätkän räkä.Silti vielä peilikuvaa pahempi oli se olotila. Ahdistusta. Mistä, miksi??

Aamupalan yritin taas saada terveelliseksi. Riisi-maissikakku jonka päälle leikkelettä, turkkilaista jugurttia johon mansikoita ja hamppuöljyä. Kyllä mä yritän. Huolehtia siis ittestäni ja terveydestäni. Eilen kävin hoitajan juttusilla, aiheena verenpaine kontrolli. Samalla kattottiin mun viimeisimmät labrat ja sain puhtaat paperit. Kaikki on tällä hetkellä oikein hyvin terveyden suhteen. On katottu paineet (lääkitys kohdillaan ja lukemat priimaa),  sokerit sun muut ja kaikki on hyvin. Hyvä niin! Mikä sitten on tämä olo?
Ei hätää. Kaikki hyvin.

Aamupalan ohessa lueskelin Aamulehden. Onneksi olin taas kerran laittanut kellon herättämään vähän aikaisemmin niin oli kiireetön aamu. Lehden jälkeen selailin Facebookia ja instagramia. Ihailin ihania luontokuvia ja haaveilin reissusta aurinkoon. Olotila vaan ei hellitä. Mikä mua nyt vaivaa?? Päätän olla miettimättä asiaa enää yhtään. Vaatteet päälle ja töihin vaan.

Lähdön päälle katson kumminkin vielä puhelimen kalenteria etten vaan ole unohtanut tältä päivältä mitään tärkeää. Sitten se iskee mun verkkokalvoille ja siitä tajuntaan. Tiedän mikä tämä olotila on. Se on todellakin ahdistusta, jännitystä, pakokauhua ja pelkoa. Huomenna on hammaslääkäri päivä!!!! Apua!!!

Uskomatonta että mä panikoin sitä näin spontaanisti etukäteen. Ei auta, mentävä on. Jos nyt koittais kumminkin unohtaa sen täksi päiväksi ja keskittyä tämän päivän antimiin.

Näillä eväillä päivää päin.

rakkaudella,
Sartsa

RAKKAUSPUOLUEESTA PÄIVÄÄ

"Sitä mitä sinä et sulle tahdo, sitä minä  sulle koskaan en tee. Sitä mitä sinä itselles toivot sinä minulle sen kaiken teet." AAMEN. Kyseisen, perustavaa laatua olevan eikä koskaan muodista pois menevän, viisauden on kirjoittanut tähän muotoon Tähkän Lauri uuden levynsä biisissä Väkevänä kuin metsä. Mun sydän on paukahtaa joka kerta kun mä kuulen ton biisin sillä sen sanat kolahtaa niin syvälle. Tuohon sisältyy oikeastaan kaikki se mikä mulle täs maailmas on tärkeää. Ja vois ihan kirkkain silmin jopa julistaa että siitä löytyy elämän perimmäinen tarkoitus. Rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa muita samaa tellusta tallaavia.

Mun villisti asian tiimoilta bilettävät aivosolut (molemmat) ovat sitä mieltä että ainakaan oman elämäni tarkoitus ei oo kerätä mammonaa, kunniaa tai hankkia työtä jossa mulla on näköalalla varustettu toimisto jonka ovenpielessä nimikyltti hienolla tittelillä. Todennäköisesti moinen tilanne aiheuttais mulle vaan niin paljon painetta, että elämästä katoais ne pienet jokapäiväiset asiat mitkä tekee tästä taaplaamisesta niin timanttista. Mutta rakastaa ja olla rakastettu. Siinä on mun elämän eliksiiri, bensiini ja voimavirta. Ärsyttää, että kaikista simppeleistä mutta tärkeistä jutuista on tehty kliseitä. Ja kliseitähän kuuluu välttää keinolla millä hyvällä ettet näytä urpålta. Nyt tarkoitan tässä kohtaa Suurin kaikista on Rakkaus, toteamusta. Mutta kun niin se on. Voin nyt sitten samantien julistautua oman rakkauspuolueeni totuuden torveksi. Jos maailmassa olis vielä himppusen verran enemmän rakkautta niin ehkäpä se puhaltais pois ne negatiivisuuden pilvet joita ympärillä velloo ihan kyllästymiseen asti. Ihanan hörhöä ja lässynlässyä, mutta totta.

En oikeastaan tiedä mistä tämä rakkaustankin ylivuotoputkien jatkuva kuumeneminen mun kohdalla johtuu mutta ehkä mä oon Obelixin lailla tippunut pienenä johonkin liemeen. Luulenpa, että tästä johtuu myös se tarve siihen, että mun lähellä olevilla on kaikki hyvin. Se on mulle sisään rakennettu mekanismi. Mä oon onnellinen kun muilla mun ympärillä on hyvä. Haluan auttaa aina kun vaan voin. Siitä saa ihan hirveästi kiksejä kun tietää tuottaneensa iloa toisille tai voineensa olla apuna. Mutta sisälläni raksuttavassa myllyssä on yksi perustavaa laatua oleva vika. Itse jään usein paitsioon ja usein olen tehnyt edellä mainittuja laupeuden töitä oman jaksamiseni kustannuksella. Kuten olen kertonutkin. Tiedostan siis asian, mutta vaatis täydellistä buuttaamista että saisin aikaiseksi muuttaa näitä ajatuksia. Ikinä en pystyis kenenkään muun hyvinvoinnin kustannuksella hankkia ittelleni mitään hyötyä. Ei se olis sen arvoista.

Jokaiselle ihmiselle on ihan elintärkeää kuulla joskus olevansa jollekin tärkeä ja merkityksellinen. Joskus jopa rakaskin. Koitetaan hoitaa jokainen oma postimme tämän asian suhteen, jooko?! Jos elämässä on romanttista rakkautta niin heitetään välillä överiksi ja vähintään kerrotaan sille toiselle miten tärkeä se on. Mä tarkoitan ihan oikeasti. Nämä ei nyt oo mitään rakkauspöhnäisen läpinöitä vaan tosi tärkeitä juttuja. Näen jatkuvasti niin paljon sellaista ettei tätä tehdä. Joko oletetaan (?) että no kyllä se nyt tietää, miksi sitä turhaa toitottaa tai sitten muuten vain ei oo tottunut tekemään niin. Jännittääkin ehkä vähän. Sano silti. Ei oo ihmistä jolle sellasesta tulis paska fiilis. Ja se, että parisuhde on kestänyt jonkun tietyn ajan ei oo mikään merkki sille, että kaiken pitää muuttua. Tunteiden ei tarvi kuolla eikä niitä tarvii edes polkea arjen loskaan vaikka olis pidetty yhtä jo vuosikymmeniä. Vieraissa ohjelmassa erään pariskunnan naispuolinen jäsen sanoi, että 15 vuodessa kerkiää kyllästyä toiseen ihmiseen aika lailla kokonaan. Mä olin ihan että mitä v*ttua. Jos ihan aidosti voi sanoa olevansa kyllästynyt toiseen ihmiseen niin silloin ei oo mitään tarvetta enää yrittää pelastaa parisuhdetta. Mun mielestä siinä kohtaa ei oo kerta kaikkiaan mitään mitä pelastais. Se kertoo vaan siitä että sitä toista ei vaan rakasta, onko koskaan aidosti rakastanutkaan. Eikä sen huomaamiseen tarvita 15 vuotta, huomattavasti vähempikin riittää. Sen sijaan voi sanoa kyllä että toisen tavat/tottumukset tai käytös on alkanut kyllästyttää. Niihin asioihin voikin sitten ihan rauhassa vaikka sukeltaa oikein kunnolla. Pureskeltavaa löytyy ja riittää varmasti. Etenkin jos tuo kommunikointipuoli on jäänyt sille turhautuneen nalkutuksen asteelle. Keinojakin jopa saattaa löytyä ja yllättäviäkin juttuja. Niin, sanotaan siis joskus että se toinen siinä on ihan helkkarin hyvä tyyppi ja että on tosi hyvä olla sen kans.

Tämä kaikki pätee tietenkin kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. Oli sitten lapsi, ystävä, työkaveri tai kuka tahansa läheinen niin voit sä joskus sanoa nuo samat sanat. Että se toinen on tosi tärkeä. Kuten sanottu, ei kukaan sellasesta hernettä nenään kiskaise. Päinvastoin se saa siitä voimaa ja eväitä taas hyväksi aikaa. Voi olla jossain hetkessä jollekin jopa se ratkaiseva asia joka estää romahtamasta. Meillä jokaisella on oikeus kuulla nuo sanat joskus.

Tälläsiä tänään. Tässä samaisessa paikassa ikkunan äärellä istuessa. Ulkona on lonkerokeli. Räntää/vettäkin heittelee oikein olan takaa. Päivällä putosi kun pieniä nenäliinoja, niin isoja oli hiutaleet. Märkää. Loskaa. Näyttää tuulevankin. Pakkasta ei oo joten kevättä kohti kumminkin.

Töissä mä taas tykönäni mietin työn antajia jotka kuvittelee, että vaatimalla äärimmäisyyksiä ja vääntämällä työntekijöiden selkärangasta viimeinenkin hikipisara, saavutetaan jotenkin parempia tuloksia. Ihan vihoviimeinen virhe. Kenenkään ei tarvi rikkoa itteään ja uhrata koko muuta elämäänsä työpaikan eteen. Kuten aiempana oon jo julistanut niin elämässä on kumminkin niin paljon niitä kaikkein tärkeimpiä jotka menee aina työjuttujen yläpuolelle. Ja työteho ylipäänsä tulee ennemmin porkkanalla kun kepillä ja ennenkaikkea tässäkin kohtaa sillä, että mä saan arvostusta ja kuulen joskus olevani tärkeä osa työyhteisöä. Että mun työllä on merkitys. Siitä saa enemmän boostia (lue: tehoa) kun mistään viimeisille voimanrajoille ajamisesta. Miksi ihmeessä tämä on vielä tänä päivänäkin niin vaikea ymmärtää. Monessa työpaikassa laitetaan paljon rahaa erilaisiin systeemeihin minkä avulla voidaan tarkkailla työntekijöiden kulkemista tai tehokkuutta. Sen sijaan satsaukset työilmapiiriin, hyvään me henkeen ja siihen, että jokainen työntekijä tuntee olevansa tärkeä ovat yleensä lähes ilmaisia. Teho vaan on motivoituneiden työntekijöiden kautta moninkertainen. Halu tuottaa tuloksia. Jos työntekijä kokee työpaikalla lähinnä ajojahtia niin kyllä, hän suorittaa kyllä velvollisuutensa mutta ei mitään lite till. Sen sijaan jos hän omasta halustaan tahtoo tehdä hommansa niin hyvin kun mahdollista niin tehokkuus lisääntyy huomaamatta. Tuli vaan mieleen tämä ikuisuusaihe kun tätä maailmaa eri tuuteista seuraa päivittäin.

Noiden pohdintojen ympärillä oikea työpäivä sujui ihan mallikkaasti. Oli perjantaifiilis toki heti aamusta mutta itse työpäivä meni kun huomaamatta. Perjantain kohokohtia on aina ekaluokkalaisten kanssa vietetty matikan tunti. Ne on niin ihania nuo pikkukoululaiset.

Nyt viikonlopun touhuihin.

rakkaudella,
Sartsa

MEMORY LANE

Istun. Odotanko jotain inspiraatiota vai chillailenko vaan vai mitä? En tiedä. Huomaan tuijottaneeni jo tovin tien toisella puolella olevaa metsää. Näyttää tuulevan jonkin verran, pakkasta ei oo. Tekis mieli tehdä kuten pikku Sartsa joka tykkäs tehdä voileipiä ja laittaa mehua punaiseen mehukanisteriin. Siihen missä oli sininen kaulahihna. Sitten vaan johonkin metsään tai joen rantaan sopivalle kivelle istumaan ja nauttimaan näitä eväitä. Jos jaksoi kävellä autiolle talolle asti niin aina jännempi. Talo oli harmaantunut, kuten vanhuksilla on tapana, enkä uskaltanut koskaan mennä sinne sisälle. Liian jännää. Siinä ulkopuolella saattoi kuitenkin istahtaa kivelle eväiden pariin. Olla retkellä. Mieluusti tietysti jonkun kaverin kans. Yleensä Päivin tai Sanna-Kaisan. Se oli parasta mitä tiedän. Miksi mä en sitten nyt tee niin? Erittäin hyvä kysymys. Aina pitäis lähteä muka johonkin kauemmas ja ottaa vähintään notskimakkarat mukaan. Inhottavan aikuista. Onks pakko käyttäytyä niin jos ei taho?

Mä oon mennyt mun muistilokeroille penkomaan tietystä syystä. Oon saanut sieltä niskaani vanhaa, sinne kerääntynyttä ja pölyyntynyttäkin tavaraa. Vielä ei vastaan ole kovin suuria ylläreitä tullut, mutta ehkäpä sitten jos jaksan jatkaa penkomista ja asioiden järjestämistä niin toivon että jotain unohdettuja timanttejakin saattaa esiin putkahtaa. Mutta siis syy miksi mä noita eväsretkiä oon alkanut muistella on mun inspiroiva työkaverini. Hän on kertonut mulle tälläkin viikolla retkistään luontoon juurikin termari ja eväät mukana. Ihan tosta vaan ja keskellä viikkoa. Aivan mahtavaa!! Mä oon kokenut oikein todellisen ahaa elämyksen, että mä voin saada oman luontosuhteeni takaisin jos vaan haluan. Ei luonto sulje ketään ulkopuolelle ja metsä ottaa avosylin vastaan sellaisenkin joka sille on välillä selkänsä kääntänyt.

Vähän maistiaisia sieltä muistiarkistojen aarteista. Kesä. Lähes pilvetön taivas ja aurinko lämmittää. On niin kuuma, että ihan kohta kyllä mennään uimaan. Koulunrantaan. Sielähän me koko aamu jo oltiinkin. Haettiin Pohjasmäestä puolen litran paketti trio jäätelöä ja syötiin vauhdilla ennenkun se kerkes sulaa kokonaan. Nyt piti tulla välillä syömään ja sitte mentiin moikkaamaan lehmiä. Laitumella me usein leikittiin ja ettittiin toinen toistaan komiempia lehmänpaskakasoja. Niistä me sitten tehtailtiin kivien ja minkä tahansa koristeitten kanssa upeita kakkuluomuksia. Aa että. Välillä oli mukava vaan tehdä kotileikki johonkin sinne lehmien aitaukseen ja siinä se päivä vierähtikin. Lehmien turvasta tuli lämmin henkäys ja niitten kieli meinas viedä paidan mennessään. Onnellinen. Sitä mä silloon olin. Ei ollut vielä tietoa mistään maailmantuskasta tai elämän raadollisuudesta.

Jotenkin tekis mieli laittaa noita juttuja paperille. Ne tuleekin varmaan ajallaan, tavalla tai toisella. Keski-ikäisyys on ilmeisesti nyt kohta saavuttamassa oikein huippukohtaansa kun ajatus niin kovasti menee tuonne menneisiin aikoihin. Tai tarkemmin sanoen elettyyn elämään. Mutta haittaakse. On sitä kumminki 44 ikävuoden aikana ehtinyt nähdä, tehdä ja kokea kaikenlaista. Vaikka välillä tuntuukin etten oo oikein saavuttanut mitään tämän maallisen taaperrukseni aikana. Saavuttanut. Niin mikähän mahtais olla saavutus joka mulle kelpais. Lähdettäiskö nyt siitä, että oon saanut punnattua tähän maailmaan 3 aivan ihanaa kansalaista. Mitään muuta ei tarvis saavuttaakkaan, siinä on jo paljon enemmän kun monella muulla.

Täytyy antaa näille asioille tila ja aika tulla ulos. Siinä tahdissa ja järjestyksessä kun tahtovat tulla. Eletään jänniä aikoja. On sellainen intuitiivinen fiilis että saattaa mannerlaatat alkaa liikahdella. Ainakin tuola mielen pallolla.

Nyt pureudun Vesterisen uuteen Faarao levyyn. Ensihaukku oli ainakin kovin maistuva.

rakkaudella,
Sartsa

KAIKENLAISIA AJATUKSIA

Mä oon vähän kiukkuinen. Ittelleni. Vielä tämänkään ikäisenä mä en oikein osaa pitää huolta ittestäni vaan huolehdin mielummin muista. Hyvä tietenkin sekin, mutta kun niin usein siinä käy niin että mä jään itte jalkoihin. Kysyn kovin mielelläni, ja ihan aidosti kiinnostuneena, muilta että mitä kuuluu ja miten menee mutta itteltä mä unohdan kysyä. Usein. Onko se sitten sitä että oon liian kiltti, aina vaan. Vai sitä etten arvosta itteäni yhtä korkealle kun toisia. Sitäkin. Huomaan olevani kaikkein tyytyväisin kun tiedän, että mun ympärillä ihmisillä on hyvä. Mitä lähempänä mua ovat niin sitä enemmän näin. En mä siinä kaikessa tohinassa edes huomaa kattoa itteeni että mitä mulle kuuluu ja miten mulla menee.

Mun tilanne töissä on tällä hetkellä aika monihyväinen. Ei voi oikeastaan sanoa että se ois sekava, sillä periaatteessa sävelet on hyvinkin selvät. Sitten kumminkin toisinaan tuntuu, että mun pitää revetä liian moneen paikkaan ja muokkautua liian moneksi. Välillä tämä kaikki tuntuu ihan liialta, sellaselta harmaalta sumupilveltä joka seuraa mua joka paikkaan. On hirveän paljon irrallisia langanpätkiä jotka liehuu ilmassa enkä saa mistään kiinni. Kun en oikein tiedä haluanko mä edes saada niistä kiinni vai mielummin työntää niitä kauemmas. Lähinnä kyse on tulevista mahdollisista työkuvioista, jotka on erinäisissä spekulaatioissa tällä hetkellä isosti vellovat. Ilmoille on heitelty kaikenlaisia vaihtoehtoja, ideoita, suunnitelmia, toiveitakin. Yritän elää tässä hetkessä sillä periaatteella etten halua kuluttaa energiaa sellaiseen mihin en kuitenkaan itse voi vaikuttaa. Mun työkuviot on ihan jossain muualla kun mun omissa käsissä. Tällä hetkellä siis siellä harmaassa mössössä kellumassa. Ulottumattomissa. Ja sitten on vielä se, mitä mä itte ylipäänsä haluan. Oonhan mä ihan tyytyväinen ollut tähän mitä mulla on, mutta ollaanpas nyt rehellisiä. Ei tämä sellaista hommaa oo mitä mä kuvittelisin koko loppuelämäni tekeväni.

Tiärättäkö mistä mä haaveilen. Siis jos sais ihan vaan niinku päättää mitä haluaas tehdä. Mä muuttaisin tuonne pohjoiseen ja haluaisin työskennellä jossain majoituspalveluita tarjoavassa yrityksessä. Tai jopa omistaa itte jonkun sellasen paikan. Vähän kahviojuttua, ehkä pikku putiikkikin ja sitten mökkejä tai jotain majoitusta. Sellasta elämäntapahommaa. Mä en yhtään ihmettele miten monet tollaset tosi stressaavassa ja vaativassa ammatissa olevat ihmiset (jotkut johtajat vaikka..) tekevät juuri sellasen ratkaisun että haluavat pois oravanpyörästä ja muuttavat lappiin rauhoittamaan elämäänsä. Siellä sitä olis ympäristökin jo sellainen joka olis omiaan nostamaan elämänlaatua.

Ylipäänsä sitä joskus miettii oikein tätä meidän tallaamista täälä pallolla. Niinkun, että jos joku ulkopuolinen seurais meidän tekemisiä niin miltä se näyttää. Me lähdetään joka päivä suorittamaan töitä 8 tunniksi että saadaan rahaa ostaa ruokaa ja asioita. Sitten me tullaan kotiin, omaan pikku kenkälaatikkoboxiin. Tehdään ruokaa, kotitöitä, iltatoimet ja mennään nukkumaan. Tämä sama kuvio sitten toistuu päivittäin. Sitten meillä on muutama hassu viikko vuodessa (niillä kenellä on) jolloin meidän pitäis suorittaa kaikkea mielekästä ja sellaista mitä me oikeasti halutaan tehdä. Kaikki akunlatausodotukset ja elämysten metsästykset tulee tapahtua siinä pienessä aikaikkunassa. Sitten taas pitkä vuosi puurretaan tuota samaa rataa päivästä toiseen. Jotenkin se tuntuu ankealta. Sellaiselta että mä haluaisin jotakin muuta. En vaan vielä osaa sanoa mitä. Ehkä ideaali ois se, että tuota vapaata ja työtä olis enemmän tasaisesti vuoden mittaan. Jos sais elinympäristönsä sellaiseksi joka on mahdollisimman lähellä sitä mitä lomallakin hakee, niin vois ajatella että arkikin tuntuis ihan toisenlaiselta. Ehkä. Mistä minä tiedän. Nämä nyt on taas näitä mun ajatuksia joita päähän pälkähtelee.

Tämä ilta meneekin sitten mestarien parissa. Nämä tekstit vaan aina vähän aiheuttavat ajatusten lisästimuloitumista mutta menköön tähän samaan konkurssiin.

rakkaudella,
Sartsa

MENEVÄ MAANANTAI

Tämä viikko se alkoi reippaasti. Ainakin jos puhutaan pään sisäisestä ajatusmaailmasta ja fiiliksestä noin muutenkin.

Päivän positiivisia oli ainakin seuraavat:

- Aurinko. No koska se nyt ei sitä olisi. Ihana keväinen, lämmittävä aurinko joka silitteli poskia.

- Pitkin tietä virtaava vesi. Kevään merkkejä, lumi alkaa sulamaan ja mitä nopeampaa se sulaa niin sen parempi.

- Ikikuusen halaus. Käytiin liikuntatunnilla oppilaitten kanssa kävelylenkillä jonka kohteena oli todella massiivisen kokoinen vanha kuusi. Löysin itsestäni vanhan puunhalaajan. Tuntui jotenkin kivalta kietoa kädet tuon kuusivanhuksen ympärille ja olla vaan hetkinen siinä.

- Ulkoilu. Mä sain tänään olla töissä ulkona yli 2 tuntia ja se kyllä tuntui ihanalta. Askeleitakin tuli askelmittariin ihan mukavasti. Tällä hetkellä näyttää 6114 askelta eli nelisen kilometriä. Ei huono! Etenkään kun nyt oon  niin kertakaikkisen väsy, etten jaksa enää illalla lähteä mihinkään.

Siinähän sitä nyt oli positiivista yhdelle päivää. Hyvä mieli tuli kaikista noista. Viikonloppuna alkoi sitten jo jauhamaan ajatusmylly päässä yhden sun toisenkin asian parissa. Näitä nyt vaan aina tulee mieleen jostain ja sitten mä tykkään velloa niissä ja tuumata kantilta jos toiseltakin.

Nyt oon miettinyt kirkkoa. Tarkemmin sanoen kirkkoa ja homoja. Tämä ajatus toki sai alkunsa viime viikon unelmahäät ohjelmasta, missä naispari vihittiin ja vihkipapin täytyi pitää kasvonsa piilossa kun ei hänellä olisi ollut lupaa vihkiä samaa sukupuolta olevia. Aloin miettiä sitä, että miten mä itse ajattelin tuossa tilanteessa asioista. Siis jos olisin menossa naimisiin ja kumppani nyt sattuiskin olemaan nainen. Haluaisin kyllä mennä naimisiin mutta haluaisinko papin aamenen, saati kirkkoa. Toisaalta vaikea mielikuvitella siksi, että ylipäänsä jos menisin joskus vielä naimisiin niin se ei tapahtuisi kirkossa. Mutta siis.... Ajatukseni jäi tähän jumiin siksi, että minkä takia jotkut samaa sukupuolta olevat haluavat niin kovin liitolleen sen papin siunauksen ja mennä naimisiin nimenomaan kirkossa. Jos kerran seurakunta on instituutiona sellainen joka ei vois mua hyväksyä sellasena kun mä oon, niin miksi mä haluaisin ylipäätään kuulua siihen saati haluta papin vihkimään vaikka sitten viekkaudella ja vääryydellä. En haluais. Siinä ajatuksessa on jotain väärää. Vai voiko tämän asian ajatella sitten niin, että voi uskoa Jumalaan ja usko itsessään voi olla tärkeä asia mutta tulkitsee niin, että se on ihmisten tekoja että jotkut tahot kieltävät samaa sukupuolta olevien avioliiton. Mene ja tiedä mutta tuntuu ajatuksena hassulta tukea niin kovasti jotain sellaista joka ei tue mua tai ainakaan hyväksy.

Ei tässä vielä kaikki. Toinen iso asia jota tässä on miettinyt koskee parisuhteessa puhumista. Mulla nyt sattuu olla kumppani joka ei paljon puhele. Siis niinkun tyyliin että oon sanonu että asia on näin ja mä kerron sitten kun se muuttuu. Minä sitten taas oon puhunut kaiken mikä vähäkään on mielen päällä ollut. Pelännyt jotenkin että muuten ne asiat koteloituu sinne ja aiheuttaa ongelmia sitten myöhemmin. Kasaantuvat, ryökäleet, ja räjähtävät sitten kasvoille. Tästä aiheesta on meinannut aiheutua ongelmia niin, että mua on ahdistunut se ettei toinen millään opi puhumisen taitoa. Ei  vaikka mä kuinka oon koittanut opettaa ja tolkuttaa, että se on pakollinen juttu että tämä homma voi toimia.
Sitten kävi niin, että mä omasta mielestäni eräänä kauniina päivänä jostain huomasin tai hoksasin että toista saattaa jopa vähän ahdistaa moinen asioitten jatkuva puiminen. Mulla tuli jostain,  yllätyksekseni ei kiukku, vaan sellanen pieni ärsytys ja tavallaan luovuttamisen fiilis. Että ei sitten kun ei toinen kerran halua pitää tästä suhteesta huolta eikä avaa ajatuksiaan. Antaa olla!! Ei sitten puhuta, en puhu minäkään. Enkä ajattele, annan olla. Menköön niinkun menee. Mitäs siitä sitten seurasi?? Pieni ärsytys antoi sopivasti pontta sille, että kerta kaikkiaan käänsin ajatukset ihan muualle. Jos vähäkään meinasin alkaa miettiä jotain parisuhteeseen liittyvää hommaa niin heti tietoisesti käänsin fokuksen johonkin muuhun. Muutaman päivän jälkeen mä huomasin, että kaikki on ihan hyvin edelleen ja että mun oma olo on jotenkin paljon helpompi. Iisimpi, kevyempi!! Mua ei ihan oikeesti ahdistanut koko ajan ja se taas tuntui ihan olotilassa asti. Siitä hoksasin miten oikeesti kuluttavaa se on, että on koko ajan tuntosarvet pystyssä aistimassa jotain rivien välistä luettavaa. Oon huomannut, ettei mun tarvi tehdä sitä. Jos suhde loppuu siihen, ettei puhuta ja toinen pankkoaa pahaa oloa sisälleen niin se on sitten niin. Sen ajan murheita. Ei niitä tarvi ottaa kannettavakseen vielä tänään. Nautitaan hetkestä ja eletään päivä kerrallaan. Oon luullu tehneeni niin, mutta voi pojat että mä nyt vasta huomaan oppivani pikku hiljaa.
Jollain tapaa kuulostaa ehkä oudolta, mutta oon oppinut olemaan kommunikoimatta liikaa. Ennen kaikkea mä oon oppinut olemaan ajattelematta liikaa. Mä ajattelen liikaa, vedän johtopäätöksiä liikaa ja ruoskin itteäni liikaa. Näillä opeilla mä yritän nyt mennä eteenpäin. Toivon, että samalla kun multa häviää tietynlainen paine niin toisellakin osapuolella helpottaa kun ei niitä kaikkia juttuja tarvi aina niin juurta jaksain kelailla. Hän on sanonu kaiken olevan hyvin ja että hän ilmottaa jos tämä muuttuu. Siihen mulla on lupa luottaa ja uskoa. Miksi siis hötkyillä kun kaikki on hyvin.

Semmosia pikku juttuja on pyöritelty tänään. Niin, kuten huomaa, en mä tommosesta ajattelusta kokonaan pääse eroon mutta ei oo tarviskaan. Voi mietiskellä vaikka mitä, mutta pitää huomata pysyä jossain rajoissa eikä ottaa ittelleen ylimääräistä taakkaa.

Aki lähti tänään lomareissulle joten mä oon nyt sitten reissuleskenä tämän viikon. Yhtään en tiedä koska takaisin kotiin palajaa mutta perjantaina viimeistään pitäis kotona olla. Lauantaina kun on kisat. Mä nautin tässä rauhasta. Oon koko päivän pitänyt oman puhelimeni mahdollisimman paljon lentokonetilassa ja niin ajattelin tehdä nyt illankin. En halunnut ees laittaa mitään musiikkia päälle vaan söin ihan hiljaisuuden vallitessa ruoan kun töistä tulin ja sitten aloin tätä naputtelemaan. Tiskata kun jaksais tänään niin mitään muuta en aio tehdä. Ajoissa nukkumaan. Me, myself and I.

Kivaa viikkoa!

rakkaudella,
Sartsa

TAHMEAA VIIKONLOPPUA

Enpä nyt sanois että on ollu mitenkään pirteämpi tämä viikonloppu. Tokikaan nyt ei yhtä väsy oo tietenkään ollut kun viikolla, koska on saanut nukkua ja levätä niin paljon kun on halunnut. Viikko päättyi kivasti naistenpäivään jonka meidän kiinteistöhuoltaja Tapsa jälleen muisti. Tommonen ylläri oli opehuoneen pöydällä kun töihin mentiin.

Perjantai-ilta meni ihan vaan töllöttimen äärellä. Ärsyttäväksi tullut tapa, sillä ei tuu sitten tehtyä mitään muuta. Perjantaina tulee kuitenkin Voice of finland, mikä on yks mun lemppariohjelmista. Onneksi Akin tyttö tuli käymään illalla ja olikin aika myöhään, niin oli jotain muutakin sisältöä kun vaan sohvalla nököttämistä telkan äärellä. On alkanut pikkasen ärsyttää, että on vähän sisältököyhää tämä elo välillä kun ei tehdä mitään muuta kun ollaan kotona vaan. Ja se taas tarkoittaa sitä, että kattotaan telkkaria tuntitolkulla. Netistä ne ohjelmat joita ei oo ehtinyt reaaliajassa kattoa ja sitten telkasta uusia sarjoja. Ihan omaa tyhmyyttähän se nyt on, ettei tuu lähdettyä vaikka lenkille mutta jotenkin tälläset tottumukset on lyöty niin suurilla nauloilla kiinni, että vaikea niistä on irrottautua.

Eilen sitten heräsin vähän turhan lyhyitten unien jälkeen joten ei ollut puhettakaan että oisin saanut raahattua hanurini ulkoilemaan. Lähdettiin sitten kirpparilla käymään, että pääsi liikkelle eikä koko päivä mee vaan oleiluun. Sain mä sitten tiskattuakin jopa. Muuten päivä meni johonkin. Ollessa ja ihmetellessä. Toki urheilua tuli seurattua myös aika paljonkin, sillä hiihdon maailmancupia on tullut Holmenkollenilta ja ampumahiihtoa jostain ruotsin maalta. Siinähän sitä nyt sitten päivä menikin. Illalla katsottiin kun uudet maajussit esittelivät itsensä Maajussille morsian ohjelmassa. Tänä vuonna siinä onkin vähän enemmän jännitystä kun mukana on Akille tuttukin maajussi.

Illalla sitten lähdettiin pitkästä aikaa laulamaan karaokea tuohon paikalliseen. Lähtiessä en ollut ollenkaan varma, laulanko mä mutta tulihan sitä kumminkin pari biisiä luikautettua. Ihan mukava ilta oli, sillä kävelykeli oli ihan loistava ja sopivasti keitaassa porukkaa. Tuli siinä sitten kipattua vähän karpalolonkeroakin ja pelkäsinkin herätä tänä aamuna, että minkälainen seppä tuola pääkopassa takoo. Joskus kauan aikaa sitten on tullut lonkeroa nautittua ja muistan että se ei oikein sopinut mulle. Tällä kertaa kumminkaan ei ollut minkäänlaisia olotiloja aamulla. Niinkun ei yleensäkkään oo. Mä muuten hain perjantaina todellista retrojuomaa. Tai tavallaan ainakin. Olin nimittäin aikeissa hakea helmeilevää omenaviiniä mutta sitten päädyinkin karpaloversioon. Mulla on tällä hetkellä menossa karpalokausi joten kaikki tuotteet leivistä lähtien johon on keksitty karpaloa laittaa, sopii mulle. Oli muuten tosi hyvää tuo viini. Suosittelen!

Kun nyt tässä sitten alettiin noita juomisia mainostaa niin laitanpa kuvan mun tänhetkisestä lemppari-aamupalasta. Kreikkalaista jugurttia, johon laitan luomukaurahiutaleita, mansikoita, yleensä siemensekoitustakin sekä hamppu-tyrniöljyä. Näyttää ihan kamalalta mutta mä oon huomannut tykkääväni vähän oudoista asioista. Siis ihan oikeasti mä tykkään tosta. Joskus mä laitan kaurahiutaleet jo illalla jugurttiin turpoamaan niin saan aamulla hyvän tuorepuuron. Pitää todella hyvin nälän loitolla.

Sellanen herkku

Tällä hetkellä ulkona on aivan ihanan näköinen keli. Aurinko paistaa tosi kivasti ja lämmittääkin mikäli säteitten tielle osuu. Uskomaton ulkoilusää siis, mutta toinen asia on jaksanko mä lähteä mihinkään tänään. Tommonen ulkona yömyöhään riekkuminen ei oikein näillä kilometreillä mee enää verottamatta. Hiukan väsynyt olo ollut koko aamun ja kroppakaan ei tunnu heränneen koko päivään.

Ens viikko onkin siitä erilainen, että Akilla on talviloma ja on lähdössä reissun päälle viikoksi. Mä en oo vielä itteni kanssa päättänyt että oonko tässä alakerrassa yksinäni vai meenkö tuonne yläkertaan. Jää vielä nähtäväksi. Aikaa itteni kans siis tiedossa ens viikolla mikä ei oo ollenkaan paha juttu. Vielä enemmän sitä tuntuu tarvitsevan Aki, joten toivottavasti tämä viikko auttaa lataamaan akut.

rakkaudella,
Sartsa

VAIKEAA

Nyt on menossa oikein mahdottoman vaikea viikko. Hyvin vähän on ollut mitään positiivista ajatusta tai sanottavaa mistään. Etenkin töissä tuntuu, että sitä tarpoo eteenpäin kengissä joiden pohjat on valettu tervalla. Kaikki on väsynyttä, työlästä, hidasta ja jotenkin vaan vaikeaa. Osasyy on toki se, etten oo nukkunut kunnolla koko viikolla. Jostain ihmeen syystä nyt on taas ollut sellaistakin pyörimistä tällä viikolla ihan joka yö, ettei paremmasta väliä. Herännyt oon niin monta kertaa etten onneksi edes tiedä ja aamulla kun Akin kello on herättänyt, oon ollut ihan jossain tainnoksissa. Ei mitään hajuakaan kellon kiekumisesta.

Mua ärsyttää myös se, että oon herännyt oikeesti joka ikinen aamu puoli tuntia normaalia aiemmin että saan kiireettömän aamun jolloin voin vaikka vähän venytellä ja herätellä kroppaa. Luoja nähköön että suunnittelin ihan jopa happihyppelyä. Nyt sitten tämän kankean ja ankean olotilani takia oon saanut tehtyä tasan samat rutiinit kun joka aamu muutenkin ja meinannut silti myöhästyä töistä. Tänä aamuna mä olin niin unessa aamupesujen ja syömisten jälkeen että ajattelin ettei siihen tilaan oo kun yks lääke. Funk. Laitoinpa sitten ihan randomisti youtubesta soimaan funkkia ja Tapion Juhan sanoja lainatakseni .."tanssin niinkuin vimmattu yksinään..". Kyllä!!! Moinen ei petä koskaan. Sain ihan jopa sykettä vähän kohotettua ja fiilistä sitäkin enemmän.

Sykkeestä mieleen tuli verenpaineeni, joita oon nyt hoitsun määräyksestä seuraillut. Välillä vähän koholla on alapaineet huidelleet mutta mitäs nyt sitten on tehnyt tämä nukkumattomuus ja väsymys??Sehän se on verenpaineitten kannalta kaikkein pahin peikko. Ajattelis siis että juuri tällä viikolla ois tavoiteltu taivaita noitten lukemien kanssa mutta mitä vielä. Ei todellakaan. Koko viikon on ollut aivan esimerkilliset lukemat. Tänäkin aamuna 134/78. Mitä on tämä kaikki ja mitä uskoa? Toissaviikolla kun olo oli höyhenen kevyt ja jalatkin tuntui vievän ihan itsestään eteenpäin niin lukemat huiteli missä sattuu ja tykytytti niin pirusti. Ihan kun ois hertta muljahdellu vähän väärään tahtiinkin välillä. Otetaan sitte muutama uneton yö alle ja rämmitään niin perhanan syvässä suossa niin jo vain on lukemat priimaa. Kun oppikirjan sivuilta. Pitäiskö täs siis ruveta nukkumaan huonommin vai mitä? Eikä väsymyksellä oo näköjään ihan oikeesti paskan vertaa tekemistä verenpaineitten kanssa. Älkää kysykö millä sitten on. En tiedä, en todellakaan.

Töissä mua eniten väsyttää, stressaakin välillä ja jurppii säännöllisesti se, että usein asiat on aikamoista kaaosta. Mä en tiedä omia työtehtäviäni mikä tarkoittaa etten pysty myöskään suunnitella tekemisiäni. Monet asiat joutuu sitten tekemään hätäisesti viimeisellä hetkellä. Aiheuttaa käyrien nousua meikäläisellä. Ja nyt ei puhuta verenpainekäyristä. Mä tiedän pääseväni tästä fiiliksestä eroon taas niinkun aina, mutta tällä hetkellä kiinnostuskiikarit on jossain todella hukassa. Ja mä väsyn. Ihan oikeesti musta tuntuu, että olisin loman tarpeessa sillä työ on sellaistakin poukkoilua sinne ja tänne paikasta toiseen. Ja siihen kun liittää nuo edellä mainitsemani elementit niin mulla alkaa vissiin vaan akku tyhjetä. Ois pitänyt viime viikon lomalla päästä johonkin pois näistä ympyröistä mutta kun siihenkin on sitte vaan yks sana. Raha! Oon mä niin maan perusteellisesti surffaillut matkasivuilla, että pakkohan sitä on kohta jonnekin päästä. Kesällä nyt sitten viimeistään mutta tietoisuus siitä, miten paljon kaikkea sitä ennen on vielä jaksettava meinaa tässä hetkessä tuntua musertavalta. Ehkä mä kumminkin taas selviydyn kaikesta ja sitten saan pitkän kesän vaan olla ja lomailla. Meni mun työkuviot miten meni niin en aio kesäksi hakea töitä yhtään mistään. Olla vaan, kelitkin saa olla mitä tykkää.

Matkustelua mä kaipaan tosi paljon. Sitä tunnetta kun on matka varattu ja saa alkaa laskea päiviä reissuun. Ennenkaikkea sitä että saa jonkun kanssa suunnitella miten mennään ja mitä tehdään. On niin monia eteenpäin kantavia muistoja tälläsistä reissuista että niitä tahtois lisää. Josko mä saisin jonkun kaverin taas piakkoin mun kaveriksi. Jennin kanssa on jo vähän puhuttu että josko sitä ihanaan Marmarikseen jossain vaiheessa pääsis. Toivotaan!! Pirteämpää viikonloppua kohti.

rakkaudella,
Sartsa

KIIREETÖN, IHANA AAMU

Rauhallinen ja kiireetön sunnuntaiaamu. Ei paljon ihanempaa herätystä ois voinut olla kun se, että kaihtimien välistä pilkisteli aurinko. Aamupalaa ja Aamulehti nenän alla.

Ulkona siis aivan järjettömän ihana ulkoilusää ja vähän harmittaakin ettei heti aamusta ainakaan ehtinyt lenkille. Ollaan menossa tänään synttäreille ja mun oli pakko aamusta heti käydä pesemässä hiukset. Oon yrittänyt pestä nyt hiuksia vaan sitten kun on pakko, ettei ne kuivuisi liikaa. Käytän kuivashampoota apuna pesuvälien pidentämiseen. Nyt kuitenkin oli taas jo tilanne sellanen, että ehdottomasti oli pakko pestä. Ei ois kehdannut lähteä ihmisten ilmoille muuten.

Eilen oltiin Jyväskylässä shoppailemassa ja sielä jo kirosin mielessäni itteäni etten kattonut kotoa lähtiessä peiliin vähän pitempään. Mulla on tällä hetkellä hiuskriisi. Pitäis käydä leikkauttamassa mutta ensin pitäis löytää sellanen kampaaja johon vois luottaa. Mun hiukset on tällä hetkellä mitäänsanomattomat. Niissä ei oo mitään kunnon mallia ja tälläsessä hiustyypissä kun mulla on niin se on aika katastrofaalista. Hiuksia on paljon ja koska ne on raskaat niin sitten ne vaan roikkuu päätä myöten. Siis vaikka tekis mitä. Pakko käydä leikkauttamassa jollain lailla edes tässä ensi tilassa. Ellen sitten saa sitä ahaa elämystä että keksin mitä mä haluan niille tehdä.

Tänään nautiskellaan vipasta lomapäivästä, auringonpaisteesta, katotaan yleisurheilun em hallikisoja ja käydään tosiaankin siellä synttärikahveilla. Jonkun pienen lenkin ehdin toivottavasti jossain vaiheessa tekemään. Kerätään voimia tulevan viikon askareisiin.

Ihanaa laskiais sunnuntaita 😊

rakkaudella,
Sartsa

PERJANTAI OLI TREFFIPÄIVÄ

Mulla oli eilen treffipäivä. Oikein vieläpä tuplasellainen. Alunperin oli tarkoitus siis palauttaa Villeä lomaltaan takaisin kotiin ja siihenhän usein on käytetty paikkana Keskisen kyläkauppaa, koska se on sopivasti tuossa puolivälin krouvissa. Nythän siis Ville ei päässyt tulemaan ollenkaan mutta sovitut treffit halusin pitää voimassa kuitenkin. Niinpä mä piipahdin ekku aamulla labrassa ja lähdin sen jälkeen ajelemaan kohti Alavutta. Keli oli aivan loistava ja tuntui kyllä mahtavalta laittaa aurinkolasit päähän ja ajella keväisessä säässä. Yllätyksekseni tiekin oli ihan kuiva joten mikäpäs siinä oli päästellä menemään. Pitkästä aikaa ei tarvinnut kyntää sohjossa tai liukastella kieli keskellä suuta. Muistuu taas mieleen miten paljon helpompaa on ajella tuonne pohjanmaallekin aina kesäaikaan. Voi ihan hyvin tehdä sellaisia edestakaisia reissuja mitä ei kyllä talvella tee mieli tehdä.

Olipa ihanaa nähdä rakasta ystävää. Yhtä sykähdyttävää on huomata, että näiden rakkaista rakkaimpien ihmisten kanssa aina jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Toki sitä nyt yhteyttä pidetään jatkuvasti, mutta on se henkilökohtainen kontakti kumminkin niin eri asia. Pari tuntia siinä meni shoppaillessa, syödessä ja höpötellessä. Voi vitsi miten jäi kiva fiilis. Jotenkin tulee aina sellanen lämmin olo näitten tapaamisten jälkeen, että mä en todellakaan oo yksin täs maailmas. Että jos jotain paskaa sattuis mun elämäs niin on olemas ihmisiä joiden suuntaan voi kääntyä. Tiedänhän mä sen noin muutenkin, mutta välillä yksinäisyys täällä kaukana kaikista ottaa vallan ja kieriskelen itsesäälissä ettei kukaan välitä eikä edes muista että oon olemassa.

Ystävän treffaamisen jälkeen näin sitten Villeä ja yllättäen myös Jenniäkin. Olipa kiva 💓 siinä sitten kahviteltiin ja höpöteltiin jonkun aikaa ennenkun oli aika lähteä kotimatkalle. Hyvällä mielellä. Kotimatka meni sukkelaan urheilua seuraten. Sekä hiihtoa että yleisurheilua vuorotellen.

Reissun aikana sain tekstiviestillä myös nuo labratestien tulokset eikä niissä ollut mitään häikkää. Kilpirauhastulokset oli parantuneet entisestään eikä sokereissakaan mitään häikkää ollut. Noita alkuviikosta olleita sydämen tykyttelyjä ja palan tunnetta kurkussa ei oo nyt sitten enää ollut. Mikä lie juttu sekin oli. Ajattelin jo, että voiko se liittyä jotenkin raskaaseen ruokaan. Eilen kuitenkin vetäisin pitkästä aikaa aurapekoniaterian eikä sen jälkeen ollut mitään oireita. Jäi sitten kait mysteeriksi. Verenpaineetkin on viime aikoina olleet ihan huippuhyvät. Hyvä niin, täytyy nyt vaan keskittyä sitten pitämään hyvää huolta ittestään niin eiköhän tästä oo suunta edelleen ylöspäin.

Tähän loppuun laitan hyvän esimerkin siitä miten itteänsä on hyvä hemmotella. Eilen kun odottelin ajan kulumista että saatoin lähteä sinne labraan niin päätin hoitaa kuivaa kasvojeni ihoa. Laitoin naamion ja samalla rullat päähän ettei hiukset olisi ihan niin kyljyksinä päätä vasten. Tässä kuva koko komeudesta.

Hemmottelehan itteäs säännöllisesti, koska sä oot sen arvoinen.

rakkaudella,
Sartsa