TYÖSTRESSIN PURKUA

Mulla on krapula. Siis moraalinen sellainen. Luoja nähkööt etten nyt sentään mitään oo ottanut, tiistaipäivänä. En vaikka hermojen tasaamiseksi ois voinut vaikka konjakki tehdä terää kun kotiin pääsin. Työasiat ottaa sitten niin hermon päälle välillä, että sitten ne kierrokset jää päälle mistä seuraa että tuun kotiin kun tornado ja viskon kaiken Akin niskaan. Työasioista on hyvä pauhata jollekin ihan ulkopuoliselle. Jollekin, jota ei oikeesti kiinnosta paskan vertaa. Niin ja tämä on sitten omasta puolesta puhumista. Enpä tiedä miten mielissään esim Aki on näistä mun purkauksista, joita sattuu pienemmässä määrin lähes päivittäin. Hyvin se ne kuitenkin tarpeen tullen jopa sivuuttaa ja siirtyy vaan sujuvasti muihin asioihin. Täysin oikea suhtautuminen vaikka joku on ihmetellyt enkö mä loukkaannu kun toinen näyttää viittaavan kintaalla mun jutuille. Tässä kohtaa en todellakaan.

Näissä työjutuissa on se, että kovin kauaa ei jaksa paskasankoa täyttää ja kantaa mukanaan vaan se on kipattava sopivin väliajoin. Etenkään ei passaa jäädä odottamaan ripojen katkeamista sillä sitten ei oo hauskaa enää kellään. Eikä Sartsalla kohta työpaikkaa 😀 Toisaalta, työkavereille en halua kaikkea niskaan kaataa koska he ovat enemmän ja vähemmän samassa veneessä joten siinä sitä sitten pahimmillaan lisää vaan toistenkin taakkaa. Ja kun kaikki ollaan samassa myrskyn silmässä niin eipä siinä oikein mitään objektiivista otetta saa asioista. Kunhan vellotaan siinä paskassa kaikki sulassa sovussa. Parempi siis näin. Just sanoinkin Akille että voi kun mulla ois täälä joku muukin jolle voisin näitä pauhata mutta kun ei mulla oo. Ei oo ketään muita kun työkavereita.

Mä koen stressiä töissä pääosin asioista joista ei tarvis. Tai asioista joita ei ole olemassakaan. Tarkoitan sitä, että kun meillä hommat kasaantuu ja mulla on välillä hiukan epäselvää mitkä hommat kuuluu mulle niin jotain saattaa jäädä joskus tekemättä ja sitten kun niistä joku muistuttaa niin mä otan tosi herkästi omaan nilkkaani sen asian. Ihan kun en oisi tehnyt omia hommiani ja ajattelen että sellanen maine nyt sitten kiirii pitkin kyliä että Sartsa se ei hoida hommiaan. Ihan tyhmää ja typerää. Tiedän kyllä ettei näin ole. Mulla vaan nyt sattuu olemaan omia töitäni koskien rima hirveän korkealla ja jos musta tuntuu vähänkään etten pysty hallitsemaan niitä niin sitten epävarmuus nostaa päätään ja mä ahdistun. Ja stressaannun! Täytyy yrittää pitää aina jalat maassa ettei lähde ajatus niin sanotusti laukalle.

Eipä mulla tässä ihmeitä. Tulinpa vaan avautumaan vielä tännekin näissä jälkihöyryissäni.

Mukavaa tiistai ehtoota.

rakkaudella,
Sartsa

Loppuun vielä ote meikäläisen arjesta :)