Mun villisti asian tiimoilta bilettävät aivosolut (molemmat) ovat sitä mieltä että ainakaan oman elämäni tarkoitus ei oo kerätä mammonaa, kunniaa tai hankkia työtä jossa mulla on näköalalla varustettu toimisto jonka ovenpielessä nimikyltti hienolla tittelillä. Todennäköisesti moinen tilanne aiheuttais mulle vaan niin paljon painetta, että elämästä katoais ne pienet jokapäiväiset asiat mitkä tekee tästä taaplaamisesta niin timanttista. Mutta rakastaa ja olla rakastettu. Siinä on mun elämän eliksiiri, bensiini ja voimavirta. Ärsyttää, että kaikista simppeleistä mutta tärkeistä jutuista on tehty kliseitä. Ja kliseitähän kuuluu välttää keinolla millä hyvällä ettet näytä urpålta. Nyt tarkoitan tässä kohtaa Suurin kaikista on Rakkaus, toteamusta. Mutta kun niin se on. Voin nyt sitten samantien julistautua oman rakkauspuolueeni totuuden torveksi. Jos maailmassa olis vielä himppusen verran enemmän rakkautta niin ehkäpä se puhaltais pois ne negatiivisuuden pilvet joita ympärillä velloo ihan kyllästymiseen asti. Ihanan hörhöä ja lässynlässyä, mutta totta.
En oikeastaan tiedä mistä tämä rakkaustankin ylivuotoputkien jatkuva kuumeneminen mun kohdalla johtuu mutta ehkä mä oon Obelixin lailla tippunut pienenä johonkin liemeen. Luulenpa, että tästä johtuu myös se tarve siihen, että mun lähellä olevilla on kaikki hyvin. Se on mulle sisään rakennettu mekanismi. Mä oon onnellinen kun muilla mun ympärillä on hyvä. Haluan auttaa aina kun vaan voin. Siitä saa ihan hirveästi kiksejä kun tietää tuottaneensa iloa toisille tai voineensa olla apuna. Mutta sisälläni raksuttavassa myllyssä on yksi perustavaa laatua oleva vika. Itse jään usein paitsioon ja usein olen tehnyt edellä mainittuja laupeuden töitä oman jaksamiseni kustannuksella. Kuten olen kertonutkin. Tiedostan siis asian, mutta vaatis täydellistä buuttaamista että saisin aikaiseksi muuttaa näitä ajatuksia. Ikinä en pystyis kenenkään muun hyvinvoinnin kustannuksella hankkia ittelleni mitään hyötyä. Ei se olis sen arvoista.
Jokaiselle ihmiselle on ihan elintärkeää kuulla joskus olevansa jollekin tärkeä ja merkityksellinen. Joskus jopa rakaskin. Koitetaan hoitaa jokainen oma postimme tämän asian suhteen, jooko?! Jos elämässä on romanttista rakkautta niin heitetään välillä överiksi ja vähintään kerrotaan sille toiselle miten tärkeä se on. Mä tarkoitan ihan oikeasti. Nämä ei nyt oo mitään rakkauspöhnäisen läpinöitä vaan tosi tärkeitä juttuja. Näen jatkuvasti niin paljon sellaista ettei tätä tehdä. Joko oletetaan (?) että no kyllä se nyt tietää, miksi sitä turhaa toitottaa tai sitten muuten vain ei oo tottunut tekemään niin. Jännittääkin ehkä vähän. Sano silti. Ei oo ihmistä jolle sellasesta tulis paska fiilis. Ja se, että parisuhde on kestänyt jonkun tietyn ajan ei oo mikään merkki sille, että kaiken pitää muuttua. Tunteiden ei tarvi kuolla eikä niitä tarvii edes polkea arjen loskaan vaikka olis pidetty yhtä jo vuosikymmeniä. Vieraissa ohjelmassa erään pariskunnan naispuolinen jäsen sanoi, että 15 vuodessa kerkiää kyllästyä toiseen ihmiseen aika lailla kokonaan. Mä olin ihan että mitä v*ttua. Jos ihan aidosti voi sanoa olevansa kyllästynyt toiseen ihmiseen niin silloin ei oo mitään tarvetta enää yrittää pelastaa parisuhdetta. Mun mielestä siinä kohtaa ei oo kerta kaikkiaan mitään mitä pelastais. Se kertoo vaan siitä että sitä toista ei vaan rakasta, onko koskaan aidosti rakastanutkaan. Eikä sen huomaamiseen tarvita 15 vuotta, huomattavasti vähempikin riittää. Sen sijaan voi sanoa kyllä että toisen tavat/tottumukset tai käytös on alkanut kyllästyttää. Niihin asioihin voikin sitten ihan rauhassa vaikka sukeltaa oikein kunnolla. Pureskeltavaa löytyy ja riittää varmasti. Etenkin jos tuo kommunikointipuoli on jäänyt sille turhautuneen nalkutuksen asteelle. Keinojakin jopa saattaa löytyä ja yllättäviäkin juttuja. Niin, sanotaan siis joskus että se toinen siinä on ihan helkkarin hyvä tyyppi ja että on tosi hyvä olla sen kans.
Tämä kaikki pätee tietenkin kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiin. Oli sitten lapsi, ystävä, työkaveri tai kuka tahansa läheinen niin voit sä joskus sanoa nuo samat sanat. Että se toinen on tosi tärkeä. Kuten sanottu, ei kukaan sellasesta hernettä nenään kiskaise. Päinvastoin se saa siitä voimaa ja eväitä taas hyväksi aikaa. Voi olla jossain hetkessä jollekin jopa se ratkaiseva asia joka estää romahtamasta. Meillä jokaisella on oikeus kuulla nuo sanat joskus.
Tälläsiä tänään. Tässä samaisessa paikassa ikkunan äärellä istuessa. Ulkona on lonkerokeli. Räntää/vettäkin heittelee oikein olan takaa. Päivällä putosi kun pieniä nenäliinoja, niin isoja oli hiutaleet. Märkää. Loskaa. Näyttää tuulevankin. Pakkasta ei oo joten kevättä kohti kumminkin.
Töissä mä taas tykönäni mietin työn antajia jotka kuvittelee, että vaatimalla äärimmäisyyksiä ja vääntämällä työntekijöiden selkärangasta viimeinenkin hikipisara, saavutetaan jotenkin parempia tuloksia. Ihan vihoviimeinen virhe. Kenenkään ei tarvi rikkoa itteään ja uhrata koko muuta elämäänsä työpaikan eteen. Kuten aiempana oon jo julistanut niin elämässä on kumminkin niin paljon niitä kaikkein tärkeimpiä jotka menee aina työjuttujen yläpuolelle. Ja työteho ylipäänsä tulee ennemmin porkkanalla kun kepillä ja ennenkaikkea tässäkin kohtaa sillä, että mä saan arvostusta ja kuulen joskus olevani tärkeä osa työyhteisöä. Että mun työllä on merkitys. Siitä saa enemmän boostia (lue: tehoa) kun mistään viimeisille voimanrajoille ajamisesta. Miksi ihmeessä tämä on vielä tänä päivänäkin niin vaikea ymmärtää. Monessa työpaikassa laitetaan paljon rahaa erilaisiin systeemeihin minkä avulla voidaan tarkkailla työntekijöiden kulkemista tai tehokkuutta. Sen sijaan satsaukset työilmapiiriin, hyvään me henkeen ja siihen, että jokainen työntekijä tuntee olevansa tärkeä ovat yleensä lähes ilmaisia. Teho vaan on motivoituneiden työntekijöiden kautta moninkertainen. Halu tuottaa tuloksia. Jos työntekijä kokee työpaikalla lähinnä ajojahtia niin kyllä, hän suorittaa kyllä velvollisuutensa mutta ei mitään lite till. Sen sijaan jos hän omasta halustaan tahtoo tehdä hommansa niin hyvin kun mahdollista niin tehokkuus lisääntyy huomaamatta. Tuli vaan mieleen tämä ikuisuusaihe kun tätä maailmaa eri tuuteista seuraa päivittäin.
Noiden pohdintojen ympärillä oikea työpäivä sujui ihan mallikkaasti. Oli perjantaifiilis toki heti aamusta mutta itse työpäivä meni kun huomaamatta. Perjantain kohokohtia on aina ekaluokkalaisten kanssa vietetty matikan tunti. Ne on niin ihania nuo pikkukoululaiset.
Nyt viikonlopun touhuihin.
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti