Aamu oli taas rauhallinen, aikaa oli ihan yllinkyllin. Lääkkeet siis naamariin ja se sama riisi-maissikakku täytteillä kun muinakin aamuina. Tai ei se siis se sama ole vaan joka aamu uusi, mutta siis samaa rataa menee aamupalat. Onko vähän kangistunut jopa kaavoihin. Voi kun mä saisin jo pian sen smoothiekoneen niin sais alkaa taas surautella niitä. Tykkään!!! Paljonkin. Mä vaan sain edellisen masiinan lyömään lähes lieskaa kun, yllätys yllätys, rikoin sillä salmiakkia. Eihän se siitä tykännyt vaan ensin tuoksui epämääräisesti muovinkäryltä ja toisella kertaa sitten oikeasti nousi savu. Ei auttanut kun kuskata apparaatti takaovesta ulos ettei köökki pala. Siitä asti oon nyt sitten koittanut ettiä samanlaista konetta mutta en oo samalla hintaa löytänyt ja joku periaate nyt on etten halua maksaa siitä enempää kun viimeksikään. Samanlaisen haluan siksi, että pystyn käyttää nuo vanhat pullot hyödyksi. Nuo smoothiet on siitä käteviä että niihin saa laittaa kerralla kaikki nasseet joten sopii tälläselle hetivalmista tyypille. Ja ovat täyttäviäkin vielä. Vähän kun tuo tuorepuuro jota mä kans tykkään aamuisin syödä.
Työpäivä meni tänään, kiitos kysymästä, oikein kivasti. Olin tuolla yläkoululla vähän normaalia pidempään että sain siellä kirjatilauksen laitettua siihen malliin mihin se nyt tällä kertaa oli laitettavissa. Muutama kirja odottaa vielä opettajilta infoa että mitä laitetaan. Hyvällä mallilla kumminkin on jo molempien koulujen asiat. Kirjatilausten osalta meinaan. Ruokailun jälkeen sainkin sitten olla 1,5 tuntia ulkona kun ensin olin valvojana ja sen jälkeen vielä liikuntatunti päälle. Tänään oli todella keväinen keli kun aurinko yritti sinnikkäästi lämmittää ja lumi sulaa ihan lorisemalla. Me mentiin pitämään liikuntatuntia läheiseen metsään ja ai että mä nautin. Kun oli koko aamun viettänyt koneen äärellä toimistohommissa niin teki tosi hyvää päästä raittiiseen. Meni vaan aamu niin kovin äkkiä etten meinannut oikein tajuta että kello on jo sen verran että ekat oppilaat piti saatella taksiin. Loppu iltapäivä nyt sitten menikin ihan tuossa tuokiossa erinäisten pikku hanttihommien parissa. Vaikka työpäivä sujui kun rasvattu niin kyllä tämä homma niin hektistä paikanvaihtoineen on että välillä on pakko ihan tuumata missä mun nyt kuuluu olla milloinkin.
Työasioista puheenollen. Tässä tarvii kovasti miettiä mitä sitä taas tulevaisuudessa haluaa tehdä. Ens syksyhän on ihan täys arvoitus edelleen, mutta varmuuden vuoksi sitä tulee mietittyä mitä sitä tahtois tehdä jos saa päättää. Haluanko mä, tai olisko mulla edes osaamista, siirtyä enemmän noitten koulusihteerin hommien pariin vai onko se iso ongelma ettei sais niin paljon sitten olla lasten kanssa tekemisissä. Eniten mä tahtoisin töihin päiväkotiin. Jos siis saisin päättää. Toisaalta ja toisaalta. Aina kaikki on toisaalta ja toisaalta. Mä olin jo hakemassa täälä avoinna ollutta lastenhoitajan paikkaa mutta sitten tuumin ettei mun pikku pääni kestä sitä pähkimistä jos oiskin natsannut ja ois päässyt vaikka haastatteluun asti. Parempi kattoa tämänhetkinen kuvio ensin loppuun ja sitten vasta kääntää katseet ja ajatukset johonkin uuteen. Mä en nyt tällä hetkellä just kykene mihinkään armottomaan pohdintaan tuolla saralla. Pakko rauhoittaa ajatuksia ja suoda päälleen ja niille siellä sisällä sinkoileville harmaille kuulille joku rauha. Tämän hetkinen olotilani on jo valmiiksi levoton ja sinkoilen sinne tänne niinkuin se kuuluisa irralleen päässyt puutarhaletku. Joku ihme olemisen sietämättömyys vaivaa. Jotain muutostako tarvitaan?? Mihin??
Jollain tasolla musta tuntuu, että oon kadottanut itteäni taas pikkasen ja omat rajat on lipuneet aika kauas. En osaa pitää puoliani. Oon taas liikaa joojoo, kiltti ja mieliksi. Niinkun toiset tahtoo ja haluaa. Olis ehkä aika istua alas ja tuumata mitäs minä sitten haluan. Kysyä multa itteltä että mitäs sulle Sartsa kuuluu, vai kuuluuko oikein mitään. Hiiteen kymppikriiseilyt, hello tasaisin väliajoin kriisit. Ainahan tämmösten ajatusten tarvii liittyä johonkin kriisiin, eikö? Mut hei, keski-iän kriisi. Siinähän on yläotsikko jonka alla tässä pöhistään vielä hyvä tovi. Kuulemma tuonne 60v kekkereihin asti ainakin. Näin mä jostain luin. Noh, oli mitä oli ja miten oli niin pääasia että on. Mielummin mä vaikka sitten pohdin iänpäivän kaikkea tälläistä ihan höpöhöpöä kun elän tyhjässä kuoressa. Musta tulee vanhemmiten vielä viherpiipertäjäkin. Varokaa vaan! Mä oon koko ajan tietoisempi ja kiinnostuneempi ympäristöjutuista ja luonnonsuojelusta. Samoin kun luonnon antimista liittyen terveyteen ja hyvinvointiin. Moon kasvanu aikuuseksi(ko)? Hah, ei pelkoa. Se mikä ei koskaan muutu on se, että mä oon iänpäivän joku muumien niiskuneidin, peppi pitkätossun ja tanhupallon sekoitus. Lapsellisen kiinnostunut kaikesta mitä mun ympärillä tapahtuu. Kun vain oppisin pitämään ittestäni parempaa huolta että voisin paremmin nauttia siitä kaikesta mitä mä näen ja havainnoin. Ehkä mä vielä opin.
Kevät tuloo, jaksuksi tämä ajatus...
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti