RETKIPÄIVÄ ESIKOISEN LUO

Eilinen oli retkipäivä. Ja kiva sellainen olikin. Lähdin viemään rakkaalle esikoiselleni vähän paksumpaa vaatetta syksyn kylmiä keliä varten. Hän kun on töissä ratsutilalla kaukana kaukana, neljän tunnin ajomatkan päässä. Neiti on muuttanut kyseiseen osoitteeseen jo toukokuun lopulla ja ainoastaan kerran ehtinyt piipahtaa kotona sinä aikana, onneksi silloin sai olla koko viikon. Nyt kun mä oon joutilas päivät kun ei töitä kerran ole, niin päätinpä sitten käyttää tilaisuutta hyväkseni ja lähteä katsomaan muutenkin millaisissa ympyröissä lapseni elelee.

Äitini ja Ville lähtivät matkaseuraksi ja hyvä niin. Aina se on mukavampi noin pitkää matkaa ajella kun on juttuseuraa. 10 aikaan aamulla pienten teknisten ongelmien jälkeen päästiin matkaan. (Pikkuvikoja vaan kuten, että kuskin ikkuna meinas tippua alas kokonaan, neuvokkaana tyttönä keksin siihen kuitenkin pitävän patentin ;) )

Syötiin eväät matkan varrella, koska se on paljon kivempaa vielä näillä keleillä kun jossain huoltoasemilla kahvittelu. Nyt sattui sellanen paikka vielä joka karuudessaan herätti monenmoisia tuntemuksia ja musta tuntuu edelleen, että tulossa on joku teksti niihin tunnelmiin liittyen.

Mun evääni 

Kukahan hän mahtaa olla?

Ajomatka kesti siis nelisen tuntia ja kahden pysähdyksen taktiikalla mentiin. Perillä meitä odotti ihan kesäinen keli. Lähtiessä oli asteita +9 mutta määränpäässä +16 ja aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ei tarvittu takkia tosiaankaan. Alla näkyviin maisemiin me siis saavuttiin ja parkkeerattiin auto.

Ihana arska

Esikoiseni siis asustaa ratsutilalla missä on noin 50 hevosta käsittääkseni tällä hetkellä kaiken kaikkiaan. Kaikki eivät tokikaan ole tallin omia kasvatteja saati omistuksessa vaan myös asiakkaiden hevosia on hoidettavana. Me saatiin heti alkuun tutustumiskierros koko tallialueelle, mikä olikin näkemisen arvoinen. Rakennuksia ja tarhoja olikin sitten ihan muutama. Oli ulkotalleja, ylä- ja alatallia ja niitä tarhoja sielä sun täälä. Tämmöselle hevosia hiukan kammoksuvalle paikka oli kohtuu jännittävä, tosin kaikki hevoset oli karsinoissaan tai tarhoissa joten niille saattoi moikkailla ohimennen ihan coolisti. Villeä nauratti kun mä todellakin tervehdin jokaista hevosta. Tallin pihapiiri oli kyllä kun jostain maalaisromanttisesta opuksesta. Laitan pari kuvaa esimerkiksi, kattokaas ny...

Takana näkyy esteharjoitus kenttä

Tässä yleisfiilistä pihapiiristä

Niin sitten siitä mun hevoskammosta. Noh, mä sain hiukan lievennettyä sitä tapaamalla Goyan, ihanan kilttisilmäisen ja rauhallisen tamman. Laitan meistä kuvankin.

Jostain syystä mä en pelännyt tätä hevosta ollenkaan. Tai no jännitin ehkä vähän, mutta hänen silmissään oli jotain sellaista mikä sai mut uskaltamaan lähelle. En todellakaan oo ennen näin lähellä hevosta ollut. Joskus vähän turpaan sattunut kaukaa mutta näin tällä kertaa. Laitoin jopa loimen Goyalle päälle ennenkun sanottiin heipat :D 

Oli sielä toinenkin kaveri johon ihastuin. Jack Russelin terrieri Bella. Mä oon aina tykännyt noista pikkuisista piristäjistä ja haaveena olis joku päivä saada ittelle tommonen. Mutta...saattaa olla ettei se riipu tulevaisuudessa pelkästään musta, katotaan ;) 

Bella <3 

Tässä vielä pari kuvaa reissulta. Vähän tarvikehuoneesta, suitset jos toisetkin :) ja sitten lisää tallialueen asukkaita.

Kaikki siistissä järjestyksessä

Kanalauma

Noh, muutama tunti siinä sitten paikan päällä oltiin ja mamma tietenkin siivosi lapsensa kämpän puts puts. Käärin tuomani vaatteet siisteihin pinoihin ja vein ylimääräistä tavaraa autoon. Toin siis kotiin kaikki sellaset mitä Jennillä oli kämpässään mitä ei tarvii. Yksiö on sen verran pieni ettei sielä ylenmäärin säilytystilaa kyllä ole.

Kotimatkalla rupesi kyllä loppumatkasta jo väsy painamaan silmiä, sillä sumu oli melkoinen joten erityisen skarppina oli pysyttävä. Reissupäivästä jäi hyvä fiilis kaiken kaikkiaan. Paljon positiivista ja useampi hymy mahtui tähänkin päivään.

Nyt on tulossa oikein hulinapäivä tänään. Jo nyt kun kello on 10.40 mä oon kuskannu Villen kouluun ettei sateessa ja tuulessa tarvinnut mennä. Kaupassa on käyty, takkatulesta nautittu aamukahvin kera ja keskimmäistä mussukkaakin on kuskattu koepäivän jälkeen kotiin. Kohta salille ja sitten kohti uuden päivän hauskuuksia. Tiedossa kohtaamisia tärkeiden ihmisten kanssa <3 

Rakkautta ja mielenrauhaa Sulle,

Sartsa

VIIKONLOPPU MAASEUDUN RAUHASSA

Yksi viikko jälleen ihan viimeistä vaille valmis. Tämä viikko on kaikkineen ollut kyllä, no.. ehkä paras pitkiin aikoihin. Eroviikonloppukaan ei latistanut tunnelmaa mihinkään suuntaan, sillä pitkät jutusteluhetket Hänen kanssaan olivat täynnä mielenkiintoista uutta meidän suhteen tiimoilta. Oli hyviä aiheita mistä keskustella ja muutenkin puhuttiin paljon Meistä, mikä on aina hieno homma. Vain puhumisella ja asioiden läpikäymisellä voidaan varmistaa, että ollaan samalla polulla ja aaltopituudella edelleen. Ja ollaanhan me. Mihin se nyt siitä muuttuis sillä alusta asti on puhuttu. Ikävääkään en oo potenu viikonlopun aikana yhtään ja se nyt johtuu siitä, ettei oo tarvinnu kun ollaan koko ajan oltu yhteyksissä. Ikävä on tietty iholle mutta sen kyllä kestää.

Vietin viikonlopun siis vanhempieni luona mökin omaisissa maisemissa ja kyllä taas sai ladattua akkuja. Yöllisistä tarinatuokioista huolimatta. Mulla on joku vamma kun en oikein kunnolla pysty kotona koskaan rentoutua. Jostain ihmeen syystä!!! Aina on joku asia silmissä mikä pitäis muka tehdä just nyt. Tuola maaseudun rauhassa on monta rentoututtavaa tekijää. Yks on se, ettei oo näitä kotona olevia asioita silmissä, on koko ajan juttuseuraa sillon kun sitä haluaa mutta myös on ihana oma rauha. Sielä on myös aivan upeat maisemat vaikka mistä ikkunasta kattoo ulos. Voi vaan välillä pysähtyä tuijottamaan sitä maisemaa ja antaa mielen tyhjentyä tai ajatuksen lentää, tarpeen mukaan. Villelläkin on sielä koko ajan mielekästä tekemistä, sillä hänkin nauttii tuola olemistesta. On vaan rento olotila, en mä tiedä miksi. Ehkä sekin, että sielä on ympärillä paljon tilaa. Tässä mun pihassa ei oo missään nurkassa minkäänlaista rauhaa ja naapurit ihan ikkunan takana. Se ei oo omiaan rentouttamaan ainakaan mua.

Perjantaina mentiin siis tuonne maalle illan suussa. Otettiin makkaraa mukaan ja grillattiin illalla sähkögrillissä, ja kyllä muuten olikin hyvää. Pitkästä aikaa, en oo tainnu koskaan näin myöhään syksyllä grillata. Ilta vaan siinä sitten vietettiin telkkaria katellen ja mun vanhempien kanssa hengaille. Ajoissa menin sitten omaan yksiööni ja alotin joka iltaisen juttutuokion rakkaani kanssa. Ville nukahti mun viereen tosi ajoissa jo. Viikosta väsynyt vauvani :)

Lauantaina mä lähdin aamupalan jälkeen piipahtaamaan shoppailemassa ystäväni kanssa. Ville jäi mun vanhempien seuraksi. Kun tulin takaisin niin syötiin ruoka ja lähdettiin kattomaan mun tätejä jotka asuu siinä ihan lähellä. Ovat vanhuksia jo joten sielä pitää muistaa aina käydä tervehtimässä kun vaan suinkin pystyy. Juotiin kahvit ja Ville sai toiseksi yöksi seurakseen serkkupoikansa. Mä lähdin ystäväni 40v synttäreille illan suussa mutta en jäänyt iltaa istumaan kuitenkaan. Tulin ajoissa kotiin ja tällä kertaa olinkin koko illan ja yön ihan yksin kun Ville meni serkkunsa kanssa nukkumaan omaan rauhaansa. Koko yö siis taas rakkaan kans juttelua todella isoista asiosta. Tuli hyvä fiilis niistä. Me ollaan tosi hyvässä paikassa tällä hetkellä ja menossa kohti entistä parempaa. Meillä on hyvä toistemme kanssa ja nimenomaan vain toistemme kanssa. Yksin me ei pärjätä niinkään hyvin. Se on tullut nyt todistetuksi.

No sitten tänään mä heräsin aika väsyneenä kun pojat päristeli mopoillaan heti aamulla klo 9. Kävin aamupalalla ja tulin soittamaan rakkaani kanssa puhelun, tällä kertaa ei maraton sellaista :) Siinä se päivä kuluikin pikku hiljaa iltapäivään ja tuli tunne, että on pakko ottaa nokoset. No niinhän mä sitten teinkin. 2 tuntia meni tuosta vaan ja sen jälkeen olikin hiukan takkuinen olotila. Eikä niinkään edes pirteä. No ruokailun jälkeen oli joka tapauksessa kotiin lähdön aika. Luulin tulevani laittamaan takkaan tulet lämmittääkseni kylmän huushollini. Autosta oli öljy vähissä ja bensatankin valo paloi uhkaavasti. Oli siis mentävä huoltoaseman kautta, tankkaus ja öljyn lisäys. Sitten haettiin Villelle koulutavarat isänsä luota ja tulin piipahtamaan kotona. En nimittäin voinut millään vastustaa siskoni lenkkikutsua vaan lähdin ilman muuta lenkille. Tunti siinä käveleskeltiinkin kunnes oli aika mennä juomaan pikaiset kahvit ystäväni kanssa. Pikapikaa vielä kotiin, että ehtii vaihtaa Hänen kanssaan vielä päivän viimeiset viestit joista jäikin erityisen hyvä mieli.

Viikko on siis ollut kaikin puolin avartava. Ja tärkeitä asioita suhteen kannalta on läpikäyty. Mä oon niin ylpeä mun rakkaastani joka osaa puhua ja jonka kanssa voi käsitellä asiaa kun asiaa eikä tarvitse koskaan miettiä voinko mä ottaa tämän asian puheeksi. Tai että ahdistuukohan Hän nyt mun tästä kommentista tai siitä että jankutan samoja asioita tarpeen tullen uudelleen ja uudelleen. Hän on aina valmis vastaanottamaan mun hulluimmatkin ideat ja höpöhöpöt. Ainutlaatuinen mies kerrassaan.

Nyt hyviä öitä,
Sartsa

VIIKONLOPPUA

Näin sitä taas ollaan uuden viikonlopun kynnyksellä. Tällä hetkellä se ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita mihinkään suuntaan. Ainoa positiivisen ja kivan tunteen aiheuttava juttu on se, että saan viettää aikaa rakkaan lapsukaiseni kanssa. Se on omiaan lievittämään tätä iänikuista ikävää, joka on tullut jo vakituiseksi seuralaiseksi sekä arkeen että nyt sitten myös tällä kertaa viikonloppuun. Mä elän nyt vaan tätä olemassa olevaa hetkeä, niin ei mun tarvi ajatella että pitää jaksaa erossa rakkaasta lähes kaks pitkää viikkoa, näillä suunnitelmin ainakin 11 päivää. Kun viikkokin on tuntunut niin tosi pitkältä tähän asti. Toivotaan, että viikon päästä perjantaina näihin aikoihin mä olisin jo kotona, eli hänen luonaan. Olosuhteet kuitenkin on mitä on joten siihen pitää oppia varautumaan. Sen voin sanoa, että puhelin liittymä varmaan pitää tarkistaa ainakin tätä menoa, että se on varmasti sellanen joka kestää maraton puhelut, kuten edellis yön 4 tuntia. Vaikkakin mulle on ihan se ja sama mitä maksaa, kun saa puhua edes puhelimessa niin tuntuu kun oltais vähän lähempänä.

Mä lähden tässä kohta, kunhan lapseni saapuu isänsä luota, viettämään viikonloppua mun vanhempieni luo maalaismaisemiin. Niihin samoihin siis, joissa kesällä tuli vietettyä viikko jos toinenkin. Saadaan viettää aikaa yhdessä ihan rauhassa siellä. Huomenna tosin piipahdan ystäväni synttärijuhlissa illan suussa, mutta muuten ollaan maaseudun rauhassa vaan.

Mä sain eilen rakkaaltani sellaisen viestin, että sanoinkin heti etten oo koskaan saanu mitään niin ihanaa ja kaunista. Semmonen rakkauden osoitus, että sen tuomalla voimalla mä tunnen selviäväni mistä vaan. Niinkuin mä tunnen muutenkin olevani enemmän elossa kun koskaan ja selviäväni mistä vaan kunhan rakkaani on mun rinnalla. Sen ajatuksen tuoma onnen tunne huumaa!!

Kivaa viikonloppua,
Sartsa

TEKSTIÄ RAKKAALTA

Oon aikanaan saanut monia mieleenpainuvia tekstejä rakkaalta ihmiseltä ja nyt päätin poimia tähän niistä yhden... jotenkin ajankohtaan kolahtavan. Okaapa hyvät

Istun yksin ja mietin,
kuinka minulle voikaan käydä näin.
Olen uuden alun edessä,
olen uuden elämän alussa.

Kuka tulisi ja ottaisi minut mukaan
taivaltamaan elämää eteenpäin
koska tiedän ettei ihmistä ole yksin
luotu taivaltaan elon polkuja jotka
ovat niin mutkaisia ja mäkisiä.
Tahtoisin tavata kumppanin, joka
tuntee samoin ja jonka rinnalle saattaisin
painaa pääni ja jäädä nukkumaan.
Huolista vapaana ja rentona.

Hän ymmärtää ja kuuntelee.
Hän on ystävä ja kumppani.
Hän ei arvostele eikä moiti.
Hän luottaa ja tukee.
Hän hellii ja välittää.
Hän hoitaa ja hoivaa.
Hän on niinkuin minäkin.
Yhdessä olisimme vahvempia.
Sinä ja minä yhdessä
olisimme ME.
- AV-

Mä muistan miten tämä teksti kosketti silloin kun tämän sain ja eka kerran luin. Tuli sellanen olo, että juuri noin. Samoissa fiiliksissä olin itsekkin ollut mutta en olisi osannut noin tyhjentävästi laittaa ajatuksiani paperille.

Rakkaudella,

-Sartsa-

NAURUTERAPIAA

Onnea on saada nauraa vatsa kipeäksi rakkaansa kanssa. Ja mitä tyhmemmille jutuille, juuri sellasille jota vaan me kaksi ymmärretään. On mahtava tunne huomata olevansa niin samalla aaltopituudella, että ajatus kulkee jollain lailla samalla taajuudella niin, ettei tarvi kun kattoa toisen päälle niin ymmärtää mitä se toinen ajattelee. Eilen tuli naurettua monta tuntia putkeen, niin että tänään huomasin että mulla on ihan vatsalihakset kipeät. Pitkään aikaan ei oo ollut niin hauskaa päivää. Ensin oli hiukan jännääkin, sillä Hän tapasi mun perhettä. Mun siskon perheen luona käytiin synttäreillä, samalla Hän tapasi mun vanhimman lapseni ja sitten mentiin vielä vierailemaan mun vanhempien luona. Tottakai kaikki meni oikein hienosti. Kuka nyt ei mun rakkaastani hurmaantuisi <3 Nyt on siis lähes kaikki mun läheiset tavanneet mun rakkaani, on hyvä fiilis.

Tänään mulla ei oo mitään muuta sanottavaa, mä oon vaan jotenkin sanattoman kevyessä onnen tunteessa jälleen kerran. Elämä on tällä hetkellä ihanaa kaikkien menneiden vuosienkin edestä. Nyt on aika vaan nauttia, ja hymyillä niin että poskiin koskee.

Rakkaudella, Sartsa

POSITIIVISUUDEN VOIMASTA

Hempeilyvapaa aika on jatkunut, ainakin mun mittapuulla mitattuna vieläkin. Tosin eilen mä kyllä sain kommenttia että oon aika imelä ;) Noh, kait se täytyy tunnustaa että näin saattaapi olla mutta en mä sitä tahallani tee. Kyllä se tulee sitten ihan syvältä musta ittestä. Mitä tärkeämpiä asioita niin vissiin sitä imelämpi mä osaan olla. Onneksi ne ihmiset, jotka sen kohteeksi joutuu, tuntevat jo mut ja tietävät mun tapani olla ja toimia. Kuorivat siis vaan vähin äänin enimmät sokerit päältä pois ja elämä jatkuu. Ei musta saa tätä pehmeyttä pois vaikka miten hinkkais, se on mussa niinku purkka tukassa. Enkä mä sitä anteeksi pyytele, elämä on paljon kivempaa näin että koitat jakaa niitä sun positiivisia fiiliksiä ympärille. Kerrot ihmisille kuinka tärkeitä ne sulle on, ja osoitat myös. Toisille voi myös antaa kivan sanan tai pari, ei oo itteltä pois. Kun sitä negatiivisuutta on niin paljon ja joka puolella, niin saanhan mä nyt vaan taistella sitä vastaan mielin määrin.

Mä oon elänyt suurimaan osan elämästäni niin, että itsetunto on ollut jossain lattian rakosessa. Se tunne nostaa vieläkin aika ajoin päätään. En mä oon saanu kehuja tai oikeastaan kannustustakaan matkan varrella suunnasta tai toisesta. Oon huomannu, että sitten ne pienetkin positiiviset asiat mitä joku on joskus saattanut heittää vaikka epäsuorastikin, on ollu semmosia pelastusrenkaita joihin on tarrannut kiinni kynsin hampain. Mutta siis ei mua esimerkiksi koskaan oo sanottu kauniiksi tai kehuttu mua muutenkaan persoonana. Lapsenakin kehut oli luokkaa sä oot niin tosi hyvä kielissä. Mulla on aina ollut sellanen tunne, että oon korkeintaan keskiverto. En hyvä missään, mutta en nyt ihan kaikista huonoinkaan (no okei on sellanenkin tunne kyllä joskus mieles käynyt). Yläasteella kiusatuksi tuleminen ei tietenkään tehnyt oikein hyvää jo valmiiksi satutetulle itsetunnolle. Tytöt osaa olla todella julmia toisilleen, ja mäkin sain kyllä oman lastini negatiivisesta huomiosta. Huomaan, että oon hakenut hyväksyntää suurimman osan elämästäni. Masennus ja loppuunpalaminen aikanaan oli parasta mitä mulle on tapahtunut. Niin hassulta kun se kuulostaakin. Sen myötä mä tutustuin tähän ihmiseen joka mä oon tänä päivänä. Siihen ihan kivaan tyyppiin joka asusti sielä jossain aika satutetun kuoren alla. Ja arvatkaa mitä?? Se tyyppi on kyllä ihan kaikinpuolin jees. Mä joskus katon peilistä ittiäni silmiin ja sanon että et sä oo kuule ollenkaan hassumpi. Oon myös tehnyt lupauksen ittelleni just kaikkien noitten elämän varrella tulleiden kolhujen saattelemana että mä jaan mielummin sitte ympärilleni sitä siirappia ja vaaleanpunaista hattaraa, kun mitään negatiivista. Koittakaa siis kestää mun mukana. Elämä on kuitenkin mun mielestä aika kivaa ja etenkin nyt kun mä oon saanut vierelleni Ihanimman Enkelin mitä toivoa saattaa.

Nyt ihan viime vuosina, sanotaanko 5 viimeisen vuoden sisällä, mä oon saanut elämääni ystäviä, jotka todella osaa tsempata ja kannatella. Sieltä tulee positiivista vähintään silloin kun siihen on aihetta ja se kaikki on vahvistanut mua entisestään ja korjannut käsitystä omasta itsestäni. Kaikkein eniten kuitenkin mua ja mun rikkinäistä itsetuntoa on korjannut Rakkaani. Se positiivisuuden ja rakkauden määrä mitä mun päälle on satanut lähes ensimmäisestä tekstistä lähtien on jotain sellaista mihin ei parhainkaan psykologi pystyisi vuosikausienkaan terapiassa. Mä oon yrittänyt Hänelle kertoa miten paljon Hän on mun hyväkseni tehnyt ja miten paljon mua korjannut jo nyt, ja se jatkuu joka ikinen päivä, mutta en tiedä pystynkö sitä koskaan sanomaan tai osoittamaan tarpeeksi. Toivon, että Hän sen tiedostaa tai ainakin aistii. Mä luulen kyllä, että nyt jo pikkuhiljaa Hänkin alkaa ymmärtää asian tärkeyden. Luottamus ja välittäminen mitä mä oon myös Rakkaaltani saanut, on sellaisia asioita joita en koskaan voi sanoin kuvailla miten paljon mä niitä arvostan. Yritän vaan antaa takaisin samalla mitalla parhaani mukaan. Tänä päivänä Hänen rinnallaan, mä tunnen itseni vahvemmaksi, voimaantuneemmaksi, onnellisemmaksi ja ennenkaikkea ehjemmäksi mitä IKINÄ elämäni aikana tähän mennessä. Ja jos mä oon saanut itselleni tälläisen fiiliksen kaiken mua kohtaan osoitetun positiivisuuden vuoksi, niin tottavie mä aion jakaa sitä edelleen eteenpäin. Olkoonkin että se menee välillä hempeilyksi ja siksi vaaleanpunaiseksi hattaraksi. Antakaa anteeksi ja sallikaa se mulle :D

Noh, tulipas siitä yllättävän syvääluotaava sukellus aiheeseen mutta tämäkin teksti nyt vaan tuli ulos sormien kautta tälläisenään joten ilmeisesti se vaati esille tulemista.

Kivaa viikonlopun alkua, tehdään siitä hyvä!

- Sartsa -

TAAS ITSENSÄ HAASTAMISTA

Tänään on ollut taas päivä pois mukavuusalueelta. Kun kaikkea on hyvä koittaa ja ittiään täytyy välillä haastaa. Mä oon viime päivät leijunu onnenhuumassa ja halunnut sitä kaikille jakaa ihan niin, että oon aatellu että se asia tulee jo kaikilla korvista. Nyt päätinkin sitten että hempeily näin julkisesti saa loppua ja tänään lopetin sen myös rak.... eikun hmmm... Hänen suuntaansa. Otetaan nyt ihan arkinen ja asiallinen lähestymistapa käyttöön ja katsotaan miten se muhun vaikuttaa. Kovetunko mä tai tuntuuko musta että jotenkin patoan sitten tunteita sisälleni vai miten käy?? Katsotaan. Tällä hetkellä mulla on vähän sellanen hajuton ja mauton olo koko tästä päivästä. En tiedä sitten oliko päivä muuten vaan sellanen vai harmaannuttaako tämä testaus mun päivääni. Jää nähtäväksi huomenna. Niinkun on ollu monet kerrat puhetta niin tunteiden näyttäminen niin negatiivisessa kun positiivisessakin mielessä on mulle niin kovin luonteenomaista että kun se riisutaan niin muutunko mä sitten jotenkin ihmisenä. Olkoon tämä nyt myös jonkinlainen mind game. Kaikkea mä saankin päähäni mutta josko mä nyt olisin viljelly niitä sydämiä ja sitä rakkaushehkutusta ihan riittämiin niin koitetaan miltä se tasainen arki tuntuu.

Mä oon aina ollut kiinnostunut ihmisten mielen liikkeistä ja muutenkin siitä, miten me toimitaan ja miten se vaikuttaa meihin, voidaanko me olla ihan luonnollisesti omia itsejämme vai pitääkö meidän vaikkapa ulkoisen painostuksen vuoksi muuttaa tai kontrolloida itseämme jotenkin. Kaikkein jännin on nähdä ulkopuolisten suhtautuminen pieneenkin muutokseen käytöksessä. Multa ainakin yleensä aika helposti kysytään että onko kaikki hyvin jos mä oon vähänkin vaikka hiljaisempi tai vetäytyvämpi kun yleensä. Kyllä mun tänäänkin on pitänyt miettiä monessa kohtaa rak...eikun Hänen kanssaan kirjoitellessa että mitä mä nyt oikein sitten kirjotan. Ei mitään henu henua vaan ihan vaan silkkaa asiaa ja arkea. Arkikin on hyvä ja tuntuu kivalta, sitä en kyllä moiti. Mulle vaan on niin luonteen omaista puhua välillä vähän hempeästi ja laitella niitä sydämiä sun muita. Ehkä mäkin opin ettei toista tartte hukuttaa lässynläähän koko aikaa, ehkä siihenkin voi kyllästyä. Minä en kyllä voi mutta ymmärrän että jotkut muut voi.

Anyway näillä mennään nyt toistaiseksi, katellaan miten kova pimu musta vielä tuleekaan. Oikein kivisydän!! Hah :)

Testing testing,
Sartsa

PÄIVÄ SITÄ SUN TÄTÄ

Tämä päivä on ollut taas kovinkin monihyväinen. Aamusta heräsin Erittäin hyväntuulisena ja kun kaveri laittoi viestiä että olis salikaveria vailla niin minäpä hyppäsin lähes suoraan sängystä matkaan. Tunnin salitreeni ja maailmanparannus samalla. Piipahdus todistamaan kun kummityttöni Kastanja oli oppinut konttimaan. Vitsi mikä söpöläinen, (kummi)tädin kultamussukka.

Sitten olikin jo aika lähteä lastenhoitopuuhiin veljen perheeseen. Hengailua lasten kanssa, kunnes vahdinvaihto tapahtui. Siinähän se päivä sitten sujahtikin. Samalla mietittiin tämän viikon kuvioita juurikin tuon lastenhoidon osalta kuntoon ja nyt oon jälleen viettänyt tovin avoimien työpaikkojen parissa. Ei vaan löydy. En ymmärrä miten lastenhoito alalta on työt kerta kaikkiaan loppunu. Pitäis lähteä pääkaupunkiseudulle jos meinais töitä löytää. Blääh!! No kait tää tilanne tästä muuttuu jossain vaiheessa, pakkohan se on uskoa niin. Jos se ennustaja eukko sitä paitsi tiesi mun rakkaus asiat ihan prikulleen niin luulis että sitte nää työasiatki menis ees vähä sinne päin. Ja lyhyen tauon jälkeen pitäis joku pitempiaikainen sijaisuus löytyä. Sitä odotellessa ja kait siihen pitäis sitte vaan luottaa! Enkä mä oikeesti nyt kyllä hötkyile tämän asian kanssa, mulla on ihan sellanen rauhallinen olotila tämän ja muutenkin tulevan suhteen. Kaikki järjestyy, jokainen asia ajallaan.

Tänään saan köllivauvani piiiiiitkästä aikaa kotiin, Jippii!! Ja onneksi kokonaiseksi viikoksi.

Kiitollisena kaikesta,
Sartsa

TYTÖN ON TEHTÄVÄ MITÄ TYTÖN ON TEHTÄVÄ

Tänään mä sain taas yhden mun kuningas ajatuksistani. Eikä siinä vielä kaikki, mä jopa toteutin sen. En tiedä onko olemassa ketään muuta impulsiivisempaa ja enemmän hetkessä elävää tyyppiä kun mä. (Huomannette miten hienosti mä osaan verhota sanan "toholo"). Jos mä saan jonkun omasta mielestäni loistavan idean, niin mä näköjään toteutan sen kummempia tuumaamatta. Kukaan muu ei varmaan tätäkään olisi tehnyt, mutta voi hitsin hitsi että mä oon onnellinen kun mä tein.

Viikon varrella, ihmiskokeen ollessa käynnissä mä sain päähäni, että kun se sunnuntaina loppuu niin mä lähden kyllä hakemaan halauksen ja suukon rakkaaltani henkilökohtaisesti. Noh, radiohiljaisuutemme tullessa pikaiseen päätökseen allekirjoittaneen toimesta, unohdin tietenkin koko jutun. Tänään sitten kumminkin kun saatiin maalaus urakka päätökseen ja päivä oli vielä nuori, mulle iski kun salama kirkkaalta taivaalta että nyt on ikävä niin kova että on nähtävä Hänet. Ei vaihtoehtoja. Mulla oli kirjekin valmiina, jonka olin aikeissa huomenna laittaa postiin mutta hei...miksipä ei toimia itse postinkantajana. Ja kun aamulla kahvipöytään tekemääni kinkkupiirakkaakin jäi sopiva pala jäljelle niin miksipä ei ottaa kahvitarjottavaa mukaan ja lähteä kärttämään kahvia. Ei muutakun maalarin vermeet pois, suihkun kautta ja matkaan. Tapaamaan siis rakastani ja päätinpä pitää tämän asian vieläpä häneltä salassa. Eihän tuota matkaakaan nyt ole kun vajaat 200 kilsaa joten piankos sen nyt ajelee. Ja ajelikin. Eestaas. Pikkasen jännitti mitä Hän mun tämänkertaisesta päähänpistosta tuumaa, mutta jotenkin on jo oppinut luottamaan, että mietinpä mitä itse tuumaisin niin tiedän melko todennäköisesti mitä Hän tuumaa. Niin yhteen käy ajatus...

Noh, sanotaan nyt vaikka että ovea ei lyöty nenän edestä takaisin kiinni, eikä Hän passittanut mua takaisin kotimatkalle saatikka suuttunut ;) vastaanotto oli kovin kotoisa ja lämmin <3 

Nyt mä oon vieläkin niin onnesta sekaisin, että parempi kun yritän nukkua pääni selväksi :D 

Rakkaudella rakkaudesta, 

Sartsa

KUKA OSAA MÄÄRITELLÄ RAKKAUDEN

Tänä päivänä mä heräsin jo heti aamusta hymy huulilla. Makoilin siinä sängyllä hetkisen ja totesin että jokohan mä nyt ihan aikuisten oikeesti uskallan huokaista ja uskoa että tämä kaikki on totta mitä mulle on tapahtunut. Mä oon puhunut jo aiemmin rakkauden kesästä 2016 sillä niin paljon ihanaa ja rakkauden värittämää uutista oon kuullut kesän mittaan sieltä sun täältä. On löydetty rakastettuja, on palattu yhteen vanhojen kanssa, on koettu tunteita jotka on pelkkää positiivista. Nämä kaikki on tapahtunyt ystäville, tuttaville ja tutun tutuille. Miten hyvä fiilis mulle on niistä tullutkaan. Sielä takaraivossa on tietenkin elänyt koko ajan se pienen pieni toivo siitä, että onkohan joskus munkin vuoroni. Sen enempää ei oo uskaltanut edes pyytää, sellaista pientä "olis ihan kiva jos minäkin joskus"- toivetta vaan kuiskia universumille.

Nyt tuntuu ihan mahtavalta että kesä ei ehtinyt kunnolla loppua kun minäkin sain liittyä niiden onnellisten kerhoon jotka rakkauden ovat löytäneet. Lupasin tuolla aiemmin jossain tekstissä, että jos rakkaus kohdalleni tulee niin otan kyllä hihasta kiinni ja pysäytän. No arvatkaapa meinasinko tehdä juurikin päinvastoin. Suuret tunteet yllätti, hämäännytti ja aiheutti jopa pelkoa. Pakene!! Niin minä onneton ihmispolo sanoin rakkaudelle, uskokaa tai älkää. Onnekseni rakkaus olikin sitkeää eikä suostunut niin vain uskomaan. Siinä se seurasi vierellä edelleen eikä päästänyt otettaan. Niin kait se suurimmista suurin rakkaus sitten tekee, väistämättä. Se on kuitenkin kohtalon sanelemaa ja kohtalo jos mikä on jääräpäistä sorttia. Päättää mitä päättää ja meidän on siihen tyytyminen. Hyvä niin, en valita!!

Mä oon täs viime aikoina tuumannu pienes mielessäni sellastakin juttua, että onkohan olemassa vain yhdenlaista rakkautta vai onko siitä montaa eri variaatiota. Nyt en tarkoita siis mitään muuta rakkautta kun romanttista, en siis rakkautta ystäviin tai lapsiin yms. Vaan nimenomaan romanttista rakkautta. Mistäkö mä tämmösen aihealueen oon kehitellyt? No oikeastaan siitä, että tämä ajatus tuli alunperin rakkaaltani. Sittemmin oon miettinyt tätä aika ajoin. Kun tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että mä en oo elämäni varrella ikinä kokenut tälläistä rakkautta mitä mä nyt koen. Jopa välillä on herännyt ajatus että oonko mä vasta nyt 42 vuotiaana saanut kokea Oikean Rakkauden. Ja sitä oon jo ennemminkin täälä pohtinut että onko jokaisen kohdalle varattu se yksi ainoa suuri rakkaus? Mä oon kyllä jonkun kerran elämäni varrella kokenut olleeni rakastunut, mutta ensinnäkin aikanaan lähes lapsena elämäni pisimpään suhteeseen, (siihen 25 vuotta kestäneeseen) alkaneena, voin tunnustaa etten oo tienny rakkaudesta kyllä mitään. Ihastuminen, kiintyminen, hullaantuminen saattais olla ehkä oikeampia sanoja kuvailemaan niitä tuntoja..ainakin tällä viisaudella mikä tänä päivänä on. Mutta onko se sitten siihen maailman aikaan sillä viisaudella varustetulla Sartsa 14 veellä ollut kuitenkin rakkautta jossain muodossa. Ja rakkauden määritelmä ylipäänsä, muuttuuhan sekin kun on elänyt ja nähnyt vähän enemmän tätä elämää ja saanut perspektiiviä asioihin. Noh, tämä on sitä korkeampaa tiedettä mihin ei kait oikein kukaan tämmöstä keittiöpsykologian ja -filosofian kirjekurssimaisteria ylemmin koulutetutkaan oo löytäneet vastausta. Joten ehkä jätämme aiheen hautumaan vielä. Tosi on kumminkin se, että tällä hetkellä mä elän todeksi kaikkea sitä mitä mä ikinä olisin voinut määritellä olevan rakkautta...ja Hän on opettanut mulle siitä vielä paljon sellaista mistä en tiennyt aiemmin mitään. Ehkä mä vaan olen kiitollinen universumille, kohtalolle, karmalle...mille tahansa taholle joka näistä jutuista vastaa. Enkä mieti turhia, kerrankin :D

Typerä hymy kasvoilla,
Sartsa

SE SIITÄ JA SEN PITUUDESTA

No joo arvatkaapa mitä?? Se ihmiskoe oli parin päivän pituinen, mä mokasin sen olosuhteiden pakosta eilen. Toisaalta mietin että voinko sen tehdä, vai onko se nyt sitten miten iso moka ja miten iso petturi mä sitten on. Mutta toisaalta tiesin, että asia oli sellainen että rakkaani kyllä ymmärtää.

Kävin nimittäin eilen sairaalassa katsomassa rakasta ystävääni joka on sairastanut pitkään. No itse asiassa on kyse 38 vuotiaasta eläkeläisestä, mikä jo itsessään kertoo karua kieltä siitä mikä tilanne on. Mitenkään ei pysty sanoin kuvailemaan sitä tunnetta, joka tulee kun seuraa läheltä rakkaan ihmisen kipuja, siis jatkuvia kipuja ilman että kukaan tuntuu pystyvän auttaa. Saatikka se voimattomuuden tunne, mikä itselle tulee kun ei oikeasti voi tehdä sitäkään vähää. Aika ja läsnäolo on ainoat mitä voi antaa toiselle tässä tilanteessa, ja sitäkään mä en oo tehny ollenkaan tarpeeksi. En alkuunkaan. Tämä tilanne on siis jatkunut jo pitkän aikaa, mutta nyt kun eilen kävin katsomassa ystävääni sairaalassa niin todellisuus iski mulle vasten kasvoja oikein kunnolla. Heitti märän rätin niskaan. Ystävä oli todella huonossa kunnossa ja näki jo kauas miten kipeä hän on. Mun olis tehny mieli pillahtaa itkuun kun nähtiin. Mä menin ihan lukkoon, en tiennyt yhtään mitä sanoa. Hetkinen siinä ehdittiin vierailla, mutta jutteleminen jäi olemattomaksi. Sitä saattoi vaan katsoa sivusta toisen tuskallista kulkemista, ja se avuttomuuden tunne mikä ittelle tuli, se oli ja on jotain jäätävää. Autossa mä istuin ihan jotenkin lamaantuneena. Itketti muttei pystynyt itkeä. Toisaalta suututti, mietti että kenelle mä tästä voisin kirota. Ahdisti, tilanteen jonkinlainen toivottomuus. Huoletti ja huolettaa edelleen rakkaan ystävän puolesta että mitä nyt. Miten hän vois saada paremman tulevaisuuden, mistä apu??

Mulle tuli siinä kohtaa mieleen ainoastaan että nyt mun on saatava avautua rakkaalleni tästä tilanteesta. En odottanut mitään vastausta mutta mulle riitti lohduksi se, että mä tiesin että Hän on olemassa ja että Häntä kiinnostaa mitä mulle kuuluu. Toisaalta tuli mieleen, että älä nyt häiritse tämmöisellä kun tiedät että sielä toisessa päässä on työtä kädet täynnä. 5 sekuntia mietin ja pakottava tarve laittoi mut näpyttelemään viestin. Olisin soittanut mutta puhelimessa oli virtaa niin vähän etten pystynyt, ja ehkä hyvä niin. Se puhelu olis menny itkuksi. Rakkaani ei maininnut kertaakaan mitään sopimuksen rikkoutumisesta, mutta alkoi jutustella niitä näitä ja uskokaa tai älkää. sai mun olon lähes samantien rauhoittumaan. Hänellä on sellainen taito kertakaikkiaan. Sen takia musta tuntuukin, että selviän mistä vaan kun Hän on mun rinnallani. Toivon mukaan voisin samanlaista luottamusta ja rauhaa tuottaa myös Hänelle. Musta tuntuu, että kohtalo toi meidän yhteen myös sen vuoksi että me tarvitaan toisiamme tukemaan elämässä ja arjessa eteenpäin. Että yhdessä me ollaan vahvat. Sellanen tunne mulle on tullut vahvasti.

Illalla sitten kun kotiin pääsin, niin soitin vielä rakkaalleni ja pyysin 5 minuutin höpöhöpöä ennen nukkumaan menoa. Hän lupasi kunhan ei mee kahteen tuntiin... No ei käynyt kumpaakaan, meni tunti :) Se vaan on niin, ettei kumpikaan malta lopettaa puhelua. Musta tuntuu, että molempia piristää joka kerta kun puhutaan puhelimessa mitä ei tapahdu todellakaan edes joka toinen päivä. En tiedä pitäiskö ottaa tavaksi puhua joku puolen tunnin puhelu joka päivä..siis ihan munakellon kanssa ;) sillä se vois ehkä olla sitten meseilystä pois. Tai njääh...ei sitäkään kumpikaan haluis lopettaa mutta kun pitää nukkumaankin mennä. Fakta on vaan se, että meillä on hauskaa yhdessä. Me nauretaan aina ja paljon. Se on ihanaa. Eilenkin sain välillä nauraa ihan itku silmässä rakkaani jutuille ja meillä on muutenkin jopa huumorintaju niin samanlaista että samat jutut naurattaa kyllä kumpaakin. Eilen kehiteltiin kulkupeli vanhuuden päivien varalle. On muuten pähee värkki, patenttisyistä en paljasta tässä enempää ;)

Mä oon sanonut rakkaalleni, ja toivon todella että hän muistaa ja tiedostaa sen joka päivä, että mulle riittää Hänen rakkautensa juuri tälläisenä kun se tänä päivänä on. On olemassa unelmia ja haaveita tulevaisuudelle, molemmilla samoja, mutta niiden toteutuminen tulee sitten sitä mukaa kun aika tuntuu hyvältä. Mihinkään ei ole kiire. Mitään ei tarvitse pakottaa. Ei ole asiaa joka pitäisi olla tänään tai toisaalta asiaa jota ei vielä voi olla. On vaan tämä hetki, joka riittää mulle tälläisenä ja mä toivon, että rakkaani muistaa ja  ymmärtää sen. Ettei tarvitse ainakaan miettiä että tämä kaikki ei riitä mulle. Hän riittää. Mulla on kaikki kun mulla on meidän rakkaus. Nämä asiat on kuulkaa satutetuille ja aiemmin rikki menneille yllättävänkin kovan takana. Pelko yrittää olla läsnä vieläkin, jopa tälläisen rakkauden kohdattua. Mutta lopulta rakkaus voittaa, niin tälläkin kertaa.

Tänään oon ollut taas jo aamusta lapsenhoitohukissa ja hiuksetkin oon saanut uuteen kuosiin. Nyt vaan kotitöiden kimppuun, ai että mä rakastan niitä. Not!! Mutta tehtävä nekin on.

Aurinkoisin ajatuksin,
Sartsa

IHMISKOE PÄIVÄ 2/5

Eilisen päivän fiilikset on tänään onneksi muisto vain. Mä menin illalla todella aikaisin nukkumaan ja rakkaalta saatu hyvän yön toivotus lämmitti nyt enemmän kun koskaan. Toki mä heräsin aamuyöllä vähän kukkumaan mutta se suurin ahdistus on poissa. Onneksi, sillä kun järjellä ajattelee (mitä mä en toki kovin usein tee) niin eihän tässä ole syytä mihinkään paniikkiin. Kyse on vaan siitä, että mä annan rakkaalleni sen ajan minkä hän tarvitsee hoitaakseen todella tärkeitä asioita. Hänellä on kyseessä kuitenkin lähes once in a lifetime juttu viikonloppuna ja tottakai haluan että sen suhteen kaikki menee putkeen ja Hän pystyy nauttia siitä täysin siemauksin. Meillä on koko loppuelämä aikaa sitten nauttia toisistamme. Hyvän yön toivotuksiin liittyen mun rakas on lanseerannut yhden tietyn tarran joka jostain syystä tuo mulle aina todella lämpimän ja hyvän olon. Ilman sitä ei enää tule levollinen uni, onneksi mä tiedän että se tulee joka ilta. Jos ei mitään muuta niin se. Mä jo valmistaudun tosin henkisesti siihen, ettei sieltä viikonlopun hässäköistä ehkä muista sitä lähettää mutta se on sitten ymmärrettävää. Muuten huolestuisin kovasti mikäli Hän ei sitä joku ilta laittaisi. Se on kun suukko jonka antaa jos toinen on siinä vieressä.

Mä oon senkin nyt pistänyt merkille että tässä kyllä herkistyy kun ei voi toiseen pitää yhteyttä niin paljon kun haluaa. Kaikki se pienikin kontakti on sitten entistä merkityksellisempää. Eilen mä sain yhden kuvan, pelkkä kuva ilman mitään tekstiä, ja se kuva lämmitti ihan erityisen paljon. Siinä oli mun mielestä sanottu todella paljon. Me ollaan rakkaani kanssa usein puhuttukin siitä (viimeksi juuri ennen tämän koettelemuksen alkamista) että miten paljon pelkkä hiljaisuuskin puhuu meidän välillä. Mun mielestä hiljaisuus puhuu usein kaikkia maailman sanoja ja ääniä kovemmin. Se joko musertaa ja tuo sellasen vaivaantuneen olotilan tai sitten se tuo rauhaa ja tunteen että voi vain nauttia toisen läsnäolosta. Meillä se on tuota jälkimmäistä. Ehdottomasti! Ja mun mielestä se on tosi harvinaista tässä vaiheessa kun ollaan niin vähän ehditty olla yhdessä sillai livenä. Se myös kertoo meidän rakkaudesta ja siitä, millä tunnetasolla tässä mennään. Niskasen Anja on laulanut aikanaan "... ollaan hiljaa vaan, kun puhe turhaa on, ollaan hiljaa vaan, on tunne sanaton, rakastuneet vain tuntevat sen, se kieli yhteinen, kieli on kahden nuoren sydämen.." En tiedä onko meidän sydämet nyt enää niin nuoria mutta yhtä kaikki sydänten välinen kieli on olemassa myös meidän välillä. Se on jo todettu.

Herkistyminen tosin voi tämmöselle tunnehörhölle (mitä me rakkaani kanssa taidetaan molemmat olla) tuoda myös vaaran siitä, että mielikuvitus alkaa tehdä tepposia. Menneisyyden pahan olon peikko voi aina välillä yrittää nostaa päätään ja laittaa päähän ajatuksia, jotka tietää olevan ihan täyttä sontaa mutta jotka sitten ikävissään ja ahdistuksissaan voi alkaa kasvaa järisyttäviin mittasuhteisiin. Tunne siitä, että toinen ei enää jotenkin olekaan olemassa, että hän loittonee pikkuhiljaa. Miksei hänestä kuulu mitään?? Eikö hän yhtä äkkiä enää haluakaan minua?? Kaikkea järjetöntä. Sitten sitä vaan sanoo ittelleen, että no jumaliste ei kuulu kun on niin sovittu. Paitsi oikeesti Hän kyllä sais ottaa muhun yhteyttä niin paljon kun tahtoo mutta mä en saisi vastata. Ehkä on siis parempi ettei kuulu mitään. Hih!! Ja ettei muka yhtä äkkiä haluaisi, just. Juuri se on asia jota mun ei tarvitse miettiä. Mä luotan meihin ihan täysillä, etenkin mä luotan tähän meidän rakkauteen. Tämä on totta ja oikeaa. Tässä ei ole kyseessä mikään ihastumisen ja hullaantumisen tunne, vaan tämä on ihan aitoa sydämen tunnetta, eikä se koskaan mene pois. Kyllä tämä aika tästä sunnuntaihin nopeasti menee. Toki vieläkään en pysty olla varma, että pystyn sinne asti pitämään sopimuksesta kiinni mutta toisen luottamuksen pettäminen ei ole myöskään mun listalla kovin korkealla. Vaikka tiedän, että rakkaani ymmärtäisi kyllä minua jos näin kävisi.

Näillä mietteillä siis tähän päivään. Aamullinen iloisen huomenen toivotus jotenkin toi vielä sellasta lisäpuhtia tähän päivään. Musta tuntui että siinä oli sellanen "kyllä sä pärjäät" tsemppi mukana. En tiedä oliko, mutta niin mä sen tunsin. Kiitos siis rakas hyvästä päivän alusta!!

Iloista mieltä toivoo
Sartsa

IHMISKOE EKA PÄIVÄN FIILIKSET

Nyt mä kohta räjähdän ellen saa purkaa ittiäni mitenkään. Mulla on todella ahdistava olo ja huomaan, että mielikuvituskin alkaa olla jo vaikka mitä luokkaa. Mua ahdistaa niin paljon, etten mä pysty kunnolla hengittää. Muhun ottaa kipeää ja itku on todella herkässä. Tänäänkin olis ollu monta sellasta iloista asiaa päivän mittaan jotka olisin halunnut jakaa parhaan ystäväni ja rakkaani kanssa mutta kun lupaus on lupaus. Voin rehellisesti sanoa, että oon ehtinyt miettiä jo monta kertaa että tässä ei oikeesti nyt oo mitään järkeä. Tälläkin hetkellä mulla tulee itkua, kun on niin paha olla. Miksi mä sitten teen tälläistä, no rakkaani takia. Jos hänestä tuntuu, että tarvii tilaa ja aikaa niin mä mielelläni sen hänelle suon vaikka se tekee muhun itteen ihan saakelin kipeää. En mä sitä voi kieltää.

On kai ihan luonnollista, että kun sun elämässä on ihminen jonka kanssa haluat jakaa kaiken niin sitten kun se kontakti otetaan pois niin tuntuu kun pala itsestä laitettais hetkeksi jonnekin lukkojen taa. Mutta silti mä teen sen Hänen vuokseen. Pelkään tässä vaan sitä, että eihän tässä nyt mennä liian pitkälle. Mitä jos hänellä alkaakin mielikuvitus tehdä tepposta että mä en haluakkaan enää olla  yhteydessä, että mä oon jotenkin häipymässä jonnekin. Mitä sitten?? Kun asia on niin, että tälläkin hetkellä mä kaipaan niin suunnattomasti että mun sydän särkyy. Haluaisin saada osoittaa rakkauttani joka päivä, niin kauan että hänkin voisi olla siitä varma. Mitä tämä muutaman päivän hiljaisuus tekee luottamukselle, toivottavasti ei mitään pahaa. Sitä mä en kestäisi mitenkään!!

En mä jaksa edes kirjottaa...Mulla on niin paha olla, itken kun itkettää. Mä lähetän rakkaalleni kaiken lämmön mitä osaan ja jokainen henkäys mussa kaipaa ja jokainen ajatus on hänen luonaan.

Sartsa

TEKSTIÄ RAKKAALTA

"Puhtaan pyykin raikas tuoksu,
pilviharsojen takaa loistavat auringonsäteet.
Kevyessä tuulessa hulmuava viljapelto.
Tyvenessä säässä peilaava järven pinta.
Vesisateen hiljainen ropina ikkunapeltiin.
Auringonlasku joka heijastaa värinsä taivaanrantaan
Metsälähteen kirkas, raikas, soljuva vesi.

Näistä minä muistan sinut.
Ne muistuttavat minua sinusta eivätkä päästä
otteestaan."

Minä onnekas olen saanut tämän tekstin rakkaaltani.
Rakas, minäkin ajattelen sinua, joka hetki joka päivä.

Kiitollisena sinun, Sartsa

IHMISKOE

Huomenta vaan. Takana 2 tuntia unta ja nyt oon jo veljeni luona lapsen vahtina. Pikkasen tihkaisee mutta eikö tästä ehkä pikku päikkärien avulla selvitä.

Tänään on ehkä ahdistavin päivä pitkään pitkään aikaan ja oon todella kaukana mukavuusalueeltani. Tänään on ihmiskokeen eka päivä eli päivä 1/5. Mitä tapahtuu kun tunteelliselta ihmiseltä evätään tunteiden näyttäminen lähes kokonaan?? Entä kun kirjoittamalla itseään ilmaiseva ei saa tuottaa tekstiä??Lisätään vielä se, että ikävää rakastaan kohtaan poteva ei saa pitää yhteyttä rakkaaseensa kun rajoitetusti??

Nyt tämä kaikki tulee todennetuksi kun elän tätä kaikkea sunnuntaihin klo 20 asti. Oon varmaan jonkin asteen masokisti tai jotain kun tämmöseen suostun vieläpä omasta aloitteesta mutta mitäpä sitä ei tekisi rakkaudesta.

Ystävä sanoi eilen jo tuoreeltaan että oon hullu kun suostun. Kuulemma särjen sydämeni palasiksi...No mä nyt oon päättäny että lupaus on lupaus ja tästä selvitään vaikka eilen jo tuli eka itku..ahdistuksesta. Onneksi kirjoittamista ei oo kielletty sentäs kaikella tapaa..sitten kyllä ei tulis mitään. Nyt on pakko päästä purkamaan ja täälä jos missä aion sen näiden ikuisuudelta tuntuvien päivien aikana tehdä. Saatte seurata miten käy?? Hajoanko palasiksi?? Mitä opin tästä?? Vahvistaako tämä?? Katsotaan...sen voin tunnustaa että alku on todella hankalaa ja mua jopa vähän pelottaa.

Lohtua tuo ajatus siitä että rakkaani on ja pysyy.

Sekavin miettein,
Sartsa

MARMARIS ELOKUU 2016

No joo... eräs jo vähän kräväs etten oo matkasta kertonu vielä mitään joten nyt kun sain vihdoin kuvat koneelle niin palataanpa ajassa taaksepäin...Aikaan joka tuntuu olevan todella kaukana vaikka paluusta ei oo vielä viikkoakaan. Mä kuitenkin palasin tavallaan kun uuteen elämään kotiin tullessani ja hyvä niin, joten ei ihme että reissu tuntuu kaukaiselta viikonlopun tapahtumien jälkeen.  Mutta siis palatkaamme aurinkoisen, kuuman helteiseen Marmarikseen toviksi.

Torstaina 18.8 lähdettiin aamuvarhain Onnibusin kyydillä matkaan Seinäjoelta. Edellinen ilta oli venynyt vähän pitkäksi..krhm..mutta pirteänä matkaan

Menox sano Lennox

Onnibusia odotelles

Matka meni yllättävän joutuisasti vaikka kesto olikin viitisen tuntia, piti vähän eväiden lomassa vatsalääkettäkin siinä nautiskella ;)

Matkalla riistaa havaittavissa

Helsingin keskustasta lähdettiin sitten junaillen kohti Helsinki-Vantaata, missä oltiinkin hyvissä ajoin. Kaikki meni tällä kertaa oikein jouhevasti ja tuota pikaa oltiinkin jo turvatarkastusten tuolla puolen. Ei muutakun nokka kohti O´Learys nimistä sporttikeittolaa missä sitten odotteluaika sujuikin todella mukavasti virvokkeiden ja eväiden parissa :)

Perinteinen kukkuu

Kattokaa mikä nacho annos..nami nami

Siitä vähä palan painiketta

Eikun kaupan kautta kohti lähtöporttia:

Ja Finnariin sinivalkoisin siivin matkaan:

Valkoisilta nuo kyllä näyttää

Pilvien yllä

Jopa lentomatka sujui mukavasti, enkä kirjaa paljo ehtiny käteen ottaa. Evästää piti pikkasen koneessakin:

Nallelimua vaan

Ilta alkoi hämärtyä kun laskeuduimme Dalamaniin. Autossa odotettu kylmä(hkö) Efes:

 Perille kun päästiin vihdoin Metropoliin niin oli kyllä aika väsynyt olotila. Tervetulodrinkkinä, mikäs muukaan kuin Sex on the beach..Bobon tekemänä :D

 Perjantai 19.8 aukeni helteisenä heti aamutuimaan: Ei ollenkaan pöllömpää parvekkeella miettiä syntyjä syviä:

Aamuaurinko vuorten yllä

Ihan vähän väsy reissaaja

Näkymää meidän penthousesta

Ekku päivä meni perinteen mukaan kierrellessä sielä sun täälä ja rannallakin piti tottakai käydä toteamassa että 28 asteinen vesi oli kun linnun maitoa, siinä ja siinä rajamailla että tuossa kuumuudessa edes virkisti enää. Asteita oli nimittäin jo aamukahdeksalta aamupalapöydässä noin 30.

Varpaat meressä

 Aina yhtä hyvän mielen maisema tämä.

Mielen rauhoittava maisema

 Rannalla on tietty jäätelökojuja pilvin pimein ja niinpä mekin aateltiin pysähtyä viilentymään jäden äärelle. Tää on sellanen fiiliskuva sillä tästä mä muistan miten kuumaa tuo rantakadun kivetys oli kun meinas lipilapit tarrata kiinni jos liian kauan siinä laatoilla seisoi. Rannan hiekka oli niin kuumaa ettei jalkaa kärsinyt.

Hyvän fiiliksen kuva..lipilapit ja jäde

 Käytiin kattelemassa millainen meno basaareilla oli ja välillä piti pitää vessatauko. Sielä on monia yliesiä vessoja joihin on liiran maksu, mutta ovat kyllä sitten ihan priimakunnossa ja todellakin puhtaita. Kuva on naisten yleisestä vessasta jossa oli tämmönen kiva seinä.

Basaareilla yleiset vessat ihan priimaa

 Illalla oli tiedossa sitten eka karaoke iltakin ja pitihän sitä nyt vähä tällätä tanttua päälle. Oli kyllä vauhdikas ja kiva ilta vaikkakin laulaminen ja tanssiminen sekä jopa muidenkin tanssimaan innostaminen jäi meidän porukan harteille sielä. Vähän oli porukka vielä ruosteessa.

Valmiina karaokeen

 Lauantai 20.8 piti sitten vähän käydä hotellin altaalla ottamassa vanhoihin rusketusrajoihin täytettä. Kuumaa kyllä oli kun tuntui, ettei aurinkorasvakaan pysy iholla vaan valuu vaan pois. Altaan vesi oli sopivan viileää että se todella viilensi. Illalla bingoiltiin ihan iisisti, mä chattailin muruni kanssa ja muut taisivat parantaa maailmaa toisaalla lähes aamuun asti.

Hotellin altaalla löhöilyä

Lauantaina 20.8 me tehtiin reissu hamamiin. Saatiinkin se tosi halvalla kun maksettiin vaan 7.5 euroa per akka. Paikkakin oli tosi kiva, sellanen hotellin spa osasto. Ensin mentiin suomalaista saunaa muistuttavaan tilaan jossa istuttiin niin kauan kun siltä tuntui. Sitten pesijät tulivat pesemään meidät. Mun kohdalle osui hiukan erikoinen pesijä sillä se jutteli kesken kaiken, tutki mun tatskoja ja jopa kutitteli jalan pohjasta. Halaskin jopa vielä lähtiessä. Jonkun mielestä varmaan ois ollu vähän liiankin tuttavallinen mutta en mä osannu ajatella sitä miksikään. Hamamin jälkeen otettiin vielä kolmen hoidon paketti eli kasvohoito, 45 minuutin hieronta ja kehon detox hoito. Ihana hemmottelupäivä oikein. Ja kyllähän oli hyvä olo kun sieltä pois lähdettiin. Käytiin vielä herkuttelemassa vohvelibaarissakin myöhemmällä.

Piipahdettiin vohvelibaarissa

 Hamamissa oli myös kuvaaja joka laittoi meidät poseeraamaan monin eri tavoin ja kuvia tietty sai sitten lunastaa. Mä otin tämän yhden kuvan muistoksi.

Hamamissa nautiskelua

Huomeen parvekkeella chillailua

 Sunnuntaina 21.8 vuokrattiin 5 hengen porukalla auto ja lähdettiin retkelle Dalyaniin. Meillä oli onneksi sekä erinomainen opas että erinomainen kuski jolloin päivä sujui täysin sujuvasti. Ajomatkaa oli jonkin verran mutta maisemia katsellen sekin meni joutuisasti. Dalyanin pieni kylä oli kyllä tosi idyllinen ja ihana.

Matkalla Dalyaniin

  Kun päästiin perille käytiin olusilla ihanalla terassilla rannalla. Sitten vuokrattiin vene jolla lähdettin makean veden joen uomaa pitkin kohti biitsiä.

Väriloistoa kilpaa auringon kanssa

Meidän poppoo ystävää vailla

Terassilla Dalyanissa

Sama paikka

 Joen uomaa pitkin kun ajeltiin niin että kaislikot suhisivat niin välillä nähtiin kalliohautoja joihin kuulemma rikkaat ihmiset aikanaan haudattiin. Jokireitin varrella pysähdyttiin kalojen ruokintapaikalle ja jäätiin odottamaan myös caretta kilpikonnien näkemistä.

Kalliohautoja

Matkalla makean veden jokea pitkin

Yksityisveneilyä

 Jonkun aikaa jouduttiin odottelemaan mutta lopulta vihdoin yksi yksilö saapui meidän iloksi paikalle.Onneksi oltiin privaattireissulla niin saatiin odottaa ihan niin kauan kun haluttiin tätä otusta. Ohessa videopätkää uiskentelusta.

Caretta kilpikonnakin näyttäytyi

Oli kyllä melko ihana

Ranta oli kyllä aikamoinen ja porukkaa oli ihan pilvin pimein. Me käytiin vähä vaan kahlailemassa mutta koska meillä oli lopulta tiukahko aikataulu niin ei menty oikein uimaan. Rannalla oli muuten varoituskylttejä missä kohtaa oli kilpikonnien munia eikä siitä siis saanut kävellä. Syötiin myöskin rannalla ruokaa jonka nimeä en tiedä mutta se oli ihan kun rieskan sisään olis leivottu erilaisia täytteitä. Mun omassa oli jauhelihaa mutta sitten oli peruna ja juustovaihtoehdotkin.

Rannalla Dalyanissa

Biitsipanoraama

Täs meidän porukka on ruokapaussilla ja alempana kuva eväästämme.

Meidän team Duracell

Syötiin tämmösiä

 Tulomatkalla piti päästä vähän safari tunnelmiin ja kun aurinkokin porotti kirkkaalta taivaalta niin hattu tuli tarpeeseen.

Safarilla

 Täs on se meidän vene joka vuokrattiin. Vuokra oli  150 liiraa koko porukalta. Ei paha ollenkaan.

Meidän privaattivene

 Kun lähdettiin Dalyanista paluumatkalle niin nähtiin kyllä kaikenlaista. Erikoisin oli tämmönen yhdistelmä missä ensin meni auto jonka lavalla oli naisia ja sitten perässä tämä joka kuskas lehmää.

Dalyanissa kuskattiin vaimoja ja lehmiä näin :) 

 Marmarikseen päin palatessamme päätimme vielä lähteä palan matkaa serpentiiniteitä ylöspäin kohti näköalatasanteista josta saattoi nähdä alas laaksoon. Eukalyptus kuja joka johtaa Marmarikseen erottui selvästi sieltä korkealta. Lopulta jouduttiin ajamaan aika pitkäänkin todella jyrkkiä ja mutkaisia teitä ylös ennenkuin pääsimme kääntymään takaisin alas. Sen verran isot oli korkeus erot että korvissa paukkui kun alas tultiin.

Eukalyptus kuja Marmarikseen

 Illalla sitten hotellilla olikin vuorossa grilli ilta ohjelmineen. Me oltiin jo tämä sama ilta koettu toukokuussa mutta päätettiin osallistua kumminkin. Ohjelma oli kyllä erinomainen akrobaatteinen ja erilaisine tanssijoineen. Ruokakin oli maittavaa kuten aina ja jälkkäri olikin sitten vähän liemivoittoinen. Bileitten jälkeen vielä vähän tanssittiin.

Grilli illan jälkkärit

Maantantaina lähdettiin sitten veneretkelle upeisiin maisemiin. Pysähdyttiin muutamaan poukamaan uimaan turkoosin kirkkaassa vedessä. Luurattiin tippukiviluolaankin ja syötiin todella maukan grilliruoka annos. Turuncissa pysähdyttiin shoppailemaan ja syötiinpä siinä jätskitkin odotellessa. Yläkannella oli todella kuuma mutta onneki siinä oli pieni katos varjostamassa. Suorassa auringon paahteessa ei olisi voinut olla missään nimessä.

Sinisessä lagoonissa

Takana on luola

Yhtenä päivänä vuokrattiin sitten 8 hengen porukalla privaattivene ja lähdettiin vähän merelle. Samalla kaavalla hyvin pitkälti kun edellinenkin reissu eli uintia, hyvin syömistä ja piipahdus Turuncikissa.

Ruokapaikan maisemaa

Meille katettiin oikein pöytä jossa liinat ja posliiniastiat ja kaikki..

Grilliherkkujen rinnalle

Sunprime hotellin biitsillä

Keskiviikkona olikin illalla sitten bingo ilta. Ei voittoja, ei mainittavaa...paitsi että oli hyvää aikaa jutella kultani kanssa.

Bingoilua

Bobo ja pikkuinen kissanpentu hotellilla

Öttimönkiäinen ruokaseurana

 To 25.8 mulle tuli kaveri Ankarasta käymään ja vietettiin melko kostea iltapuhde. Että eipä siitä sen kummempia kertomisia :) Pe 26.8 oli jälleen kerran karaoke ilta. Samalla kaavalla se meni kun edellisetkin. Vähän äänekkäämpää ja menevämpää porukkaa oli tässä uudessa lastissa jotka tulivat eilisn paikalle. L

Iso kokin hamppariherkku

Vähä päiveetystä tullunna

 Maanantaina 28.8 lähdettiin Pirjon ja Tarjan kutsumana viettämään biitsipäivää rantakadun varrella sijaitsevalle sunprime hotellille. Paikka osoittautui todella toimivaksi. Oli hyvät rantatuolit, hyvä palvelu, makean veden suihku saatavilla ja ruoka oli erinomaista ja hintakin ihan sopiva.
Mä otin chicken baquette annoksen, missä ranskalaisia lisukkeena. Annos oli aivan loistava. Hyvän makuinen, valtavan kokoinen ja edullinenkin. Tuo koko annos maksoi 17 liiraa eli noin 6 euroa. Sopii tämmöselle budjettimatkaajalle oikein hyvin.

Biitsieväät

 Tätähän se päivä sitten hyvin pitkälti piti sisällään. Auringosta nauttimista välillä varjon alla ja välillä suorassa paisteessa aina vähän kerrallaan. Lukeminen ja uiminen vuorotellen, mitäpä sitä muuta lomaltaan voi toivoa.

Lukeminen ja rantatuoli vaan sopii  yhteen

Niin kuuma päivä oli rannalla ja hiukan tuli liiankin vähän juotua vettä yms. että hotellille palatessa piti ottaa yks soodavesi. Tuohon on lisätty myös magnesiumia joten on oikein oiva juoma helteellä. Helpottaa tuskallista olotilaa aika äkkiäkin.

Soodavettä helteen armoilla

 Tiistaina 29.8 oli biitsipäivä jälleen. Lukemista, uimista ja hyvää ruokaa sekä paljon paljon vettä. Tämän päivän ruokana oli kanawrapit ja tietenkin ranskalaisilla. Missäpä ruuassa niitä nyt ei olisi ollut :)

Biitsimuonaa osa 2

 Välillä uskalsi hetkisen olla pois varjon alta mutta vain hetkisen.

Arskaa arskat pääs

 Iltapäivällä kun neljän aikaan rannalta tultiin hotellille niin päätin pyykätä aikani kuluksi. Kaveri kävi ostamassa kaupasta oikein pesuainetta ja ei kun nyrkkipyykille. Lähetin oheisen kuvan rakkaalleni ja tuumin että taitaa olla kahden viikon loma pitkä kun pitää ruveta kotihommiin vaikkei ne oo mulle mitenkään vahvin laji. Pyykkitelineestä tulikin mieleen että kun iltahämärissä olin sitten hakemassa pyykkiä pois narulta niin torakkahan siinä kipsutteli menemään. En tiedä kumpi säikähti enemmän, mä vai se.

Siälä on telineellä todistuaineistoa

 Tiistai oli myöskin karaoke ilta ja meillä kun tuota vatsalääkettä vielä pakastimesta löytyi niin kaveri antoi tehtäväksi tuhota pullo iltaan mennessä. Nooh tollanen pikku liru, eiköhän siitä selvitä....

Siinä olis karaoke illan urakka

 Illalla sitten vähä lisäkostuketta siinä laulamisen ja tanssimisen lomassa. Nää ei kaikki muuten sitten oo mun, kuva on lavastettu, olen syytön :D

Illan riemut

Koska nämä kuvat nyt tuli hiukan vääräs järjestykses mitä te tietty ette edes tietäis ellen mä sanoisi, niin en ala nyt näitä enää muuttamaan kun ei kronlogisella järjestyksellä sinänsä oo mitään merkitysä mutta sunnuntaina me vietettiin päivää ihan rauhassa lueskellen auringolta suojassa hotellin baarissa tuulettimien alla. Täytyy sanoa ja tunnustaa että pari viikkoinen moisessa helteessä kyllä alkoi tuntua jo kovasti vartalossa. Jatkuva väsy vaivasi ja me vietettiinkin aikaa myös huoneessa ilmastointilaitteen viileydessä. Illalla lähdettiin kävelemään rantakatua pitkin tarkoituksena kävellä Icmeleriin saakka mutta ei kyllä millään jaksettu sinne asti. Pysähdyttiin sitten vaan sopivaan paikkaan olusille ja palattiin samaa reittiä takaisin. Muutaman kilsan patikkaretki siinä pimenevässä illassa tuli kumminkin tehtyä. Ja kun jalassa sandaalit niin kyllä sekin vain tuntui jaloissa.

Iltakävelyllä rantakadulla

Biitsi by night

 Kun me lähdettiin kävelemään ennen kahdeksaa illalla niin oli vielä kovinkin hiljaista mutta kun takaisin päin tultiin noin yhdentoista aikaan niin baareissa oli kyllä monenmoiset ohjelmat menossa.

Vielä biletyksestä hiljainen rantakatu

Täällä oltiin päivisin altaalla

 Etittiin kauan sopivaa ruokapaikkaa mutta kun ei sopivaa löytynyt tai sitten kivat paikat tuntui olevan tupaten täynnä niin päädyttiin ihan vaan ravitsemaan kupumme pitsalla. 5 liiralla sai tälläsen pikkupitsan sekä limun. Pitsan koko oli todellakin riittävä noin iltapala tarkoitukseen, voi kun suomestakin sais kaikista pitserioista myös näitä pienempiä versioita. Tässä paikassa kokoja oli peräti kolme.

Iltapalaksi pitsaa ja limua, hintaa 5 liiraa

Merimaisemaa

Vimppa päivä paikan päällä vietettiin altaalla löhöillen ja uiskennellen. Tietysti piti pakata kamatkin kasaan ja valmistautua jo henkisesti kotia lähtöä varten. Syötiin kyllä hyvin myös ja herkuteltiin jäätelölläkin:

Että sellanen kaksviikkoinen. Melkoisen kahtiajakoinen sen suhteen että meillä oli tuo eka viikko täynnä touhua ja toimintaa sekä paljon juttuseuraa. Seuraava viikko olikin sitten rauhallisempi ja oltiin paljon löhöämässä aurinkotuoleilla. Jotenkin ihan sopiva jako näin. Kuumuus alkoi kuitenkin tehdä tehtävänsä jo toka viikolla ja olo oli aika ajoin melkoisen ventti vaikka miten yritti itteään viilentää.

Taas on mukavia muistoja taputeltu taskuun pitkäksi aikaa.

Lomamuisteloterveisin, Sartsa