Tänä päivänä mä heräsin jo heti aamusta hymy huulilla. Makoilin siinä sängyllä hetkisen ja totesin että jokohan mä nyt ihan aikuisten oikeesti uskallan huokaista ja uskoa että tämä kaikki on totta mitä mulle on tapahtunut. Mä oon puhunut jo aiemmin rakkauden kesästä 2016 sillä niin paljon ihanaa ja rakkauden värittämää uutista oon kuullut kesän mittaan sieltä sun täältä. On löydetty rakastettuja, on palattu yhteen vanhojen kanssa, on koettu tunteita jotka on pelkkää positiivista. Nämä kaikki on tapahtunyt ystäville, tuttaville ja tutun tutuille. Miten hyvä fiilis mulle on niistä tullutkaan. Sielä takaraivossa on tietenkin elänyt koko ajan se pienen pieni toivo siitä, että onkohan joskus munkin vuoroni. Sen enempää ei oo uskaltanut edes pyytää, sellaista pientä "olis ihan kiva jos minäkin joskus"- toivetta vaan kuiskia universumille.
Nyt tuntuu ihan mahtavalta että kesä ei ehtinyt kunnolla loppua kun minäkin sain liittyä niiden onnellisten kerhoon jotka rakkauden ovat löytäneet. Lupasin tuolla aiemmin jossain tekstissä, että jos rakkaus kohdalleni tulee niin otan kyllä hihasta kiinni ja pysäytän. No arvatkaapa meinasinko tehdä juurikin päinvastoin. Suuret tunteet yllätti, hämäännytti ja aiheutti jopa pelkoa. Pakene!! Niin minä onneton ihmispolo sanoin rakkaudelle, uskokaa tai älkää. Onnekseni rakkaus olikin sitkeää eikä suostunut niin vain uskomaan. Siinä se seurasi vierellä edelleen eikä päästänyt otettaan. Niin kait se suurimmista suurin rakkaus sitten tekee, väistämättä. Se on kuitenkin kohtalon sanelemaa ja kohtalo jos mikä on jääräpäistä sorttia. Päättää mitä päättää ja meidän on siihen tyytyminen. Hyvä niin, en valita!!
Mä oon täs viime aikoina tuumannu pienes mielessäni sellastakin juttua, että onkohan olemassa vain yhdenlaista rakkautta vai onko siitä montaa eri variaatiota. Nyt en tarkoita siis mitään muuta rakkautta kun romanttista, en siis rakkautta ystäviin tai lapsiin yms. Vaan nimenomaan romanttista rakkautta. Mistäkö mä tämmösen aihealueen oon kehitellyt? No oikeastaan siitä, että tämä ajatus tuli alunperin rakkaaltani. Sittemmin oon miettinyt tätä aika ajoin. Kun tällä hetkellä musta tuntuu siltä, että mä en oo elämäni varrella ikinä kokenut tälläistä rakkautta mitä mä nyt koen. Jopa välillä on herännyt ajatus että oonko mä vasta nyt 42 vuotiaana saanut kokea Oikean Rakkauden. Ja sitä oon jo ennemminkin täälä pohtinut että onko jokaisen kohdalle varattu se yksi ainoa suuri rakkaus? Mä oon kyllä jonkun kerran elämäni varrella kokenut olleeni rakastunut, mutta ensinnäkin aikanaan lähes lapsena elämäni pisimpään suhteeseen, (siihen 25 vuotta kestäneeseen) alkaneena, voin tunnustaa etten oo tienny rakkaudesta kyllä mitään. Ihastuminen, kiintyminen, hullaantuminen saattais olla ehkä oikeampia sanoja kuvailemaan niitä tuntoja..ainakin tällä viisaudella mikä tänä päivänä on. Mutta onko se sitten siihen maailman aikaan sillä viisaudella varustetulla Sartsa 14 veellä ollut kuitenkin rakkautta jossain muodossa. Ja rakkauden määritelmä ylipäänsä, muuttuuhan sekin kun on elänyt ja nähnyt vähän enemmän tätä elämää ja saanut perspektiiviä asioihin. Noh, tämä on sitä korkeampaa tiedettä mihin ei kait oikein kukaan tämmöstä keittiöpsykologian ja -filosofian kirjekurssimaisteria ylemmin koulutetutkaan oo löytäneet vastausta. Joten ehkä jätämme aiheen hautumaan vielä. Tosi on kumminkin se, että tällä hetkellä mä elän todeksi kaikkea sitä mitä mä ikinä olisin voinut määritellä olevan rakkautta...ja Hän on opettanut mulle siitä vielä paljon sellaista mistä en tiennyt aiemmin mitään. Ehkä mä vaan olen kiitollinen universumille, kohtalolle, karmalle...mille tahansa taholle joka näistä jutuista vastaa. Enkä mieti turhia, kerrankin :D
Typerä hymy kasvoilla,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti