Hempeilyvapaa aika on jatkunut, ainakin mun mittapuulla mitattuna vieläkin. Tosin eilen mä kyllä sain kommenttia että oon aika imelä ;) Noh, kait se täytyy tunnustaa että näin saattaapi olla mutta en mä sitä tahallani tee. Kyllä se tulee sitten ihan syvältä musta ittestä. Mitä tärkeämpiä asioita niin vissiin sitä imelämpi mä osaan olla. Onneksi ne ihmiset, jotka sen kohteeksi joutuu, tuntevat jo mut ja tietävät mun tapani olla ja toimia. Kuorivat siis vaan vähin äänin enimmät sokerit päältä pois ja elämä jatkuu. Ei musta saa tätä pehmeyttä pois vaikka miten hinkkais, se on mussa niinku purkka tukassa. Enkä mä sitä anteeksi pyytele, elämä on paljon kivempaa näin että koitat jakaa niitä sun positiivisia fiiliksiä ympärille. Kerrot ihmisille kuinka tärkeitä ne sulle on, ja osoitat myös. Toisille voi myös antaa kivan sanan tai pari, ei oo itteltä pois. Kun sitä negatiivisuutta on niin paljon ja joka puolella, niin saanhan mä nyt vaan taistella sitä vastaan mielin määrin.
Mä oon elänyt suurimaan osan elämästäni niin, että itsetunto on ollut jossain lattian rakosessa. Se tunne nostaa vieläkin aika ajoin päätään. En mä oon saanu kehuja tai oikeastaan kannustustakaan matkan varrella suunnasta tai toisesta. Oon huomannu, että sitten ne pienetkin positiiviset asiat mitä joku on joskus saattanut heittää vaikka epäsuorastikin, on ollu semmosia pelastusrenkaita joihin on tarrannut kiinni kynsin hampain. Mutta siis ei mua esimerkiksi koskaan oo sanottu kauniiksi tai kehuttu mua muutenkaan persoonana. Lapsenakin kehut oli luokkaa sä oot niin tosi hyvä kielissä. Mulla on aina ollut sellanen tunne, että oon korkeintaan keskiverto. En hyvä missään, mutta en nyt ihan kaikista huonoinkaan (no okei on sellanenkin tunne kyllä joskus mieles käynyt). Yläasteella kiusatuksi tuleminen ei tietenkään tehnyt oikein hyvää jo valmiiksi satutetulle itsetunnolle. Tytöt osaa olla todella julmia toisilleen, ja mäkin sain kyllä oman lastini negatiivisesta huomiosta. Huomaan, että oon hakenut hyväksyntää suurimman osan elämästäni. Masennus ja loppuunpalaminen aikanaan oli parasta mitä mulle on tapahtunut. Niin hassulta kun se kuulostaakin. Sen myötä mä tutustuin tähän ihmiseen joka mä oon tänä päivänä. Siihen ihan kivaan tyyppiin joka asusti sielä jossain aika satutetun kuoren alla. Ja arvatkaa mitä?? Se tyyppi on kyllä ihan kaikinpuolin jees. Mä joskus katon peilistä ittiäni silmiin ja sanon että et sä oo kuule ollenkaan hassumpi. Oon myös tehnyt lupauksen ittelleni just kaikkien noitten elämän varrella tulleiden kolhujen saattelemana että mä jaan mielummin sitte ympärilleni sitä siirappia ja vaaleanpunaista hattaraa, kun mitään negatiivista. Koittakaa siis kestää mun mukana. Elämä on kuitenkin mun mielestä aika kivaa ja etenkin nyt kun mä oon saanut vierelleni Ihanimman Enkelin mitä toivoa saattaa.
Nyt ihan viime vuosina, sanotaanko 5 viimeisen vuoden sisällä, mä oon saanut elämääni ystäviä, jotka todella osaa tsempata ja kannatella. Sieltä tulee positiivista vähintään silloin kun siihen on aihetta ja se kaikki on vahvistanut mua entisestään ja korjannut käsitystä omasta itsestäni. Kaikkein eniten kuitenkin mua ja mun rikkinäistä itsetuntoa on korjannut Rakkaani. Se positiivisuuden ja rakkauden määrä mitä mun päälle on satanut lähes ensimmäisestä tekstistä lähtien on jotain sellaista mihin ei parhainkaan psykologi pystyisi vuosikausienkaan terapiassa. Mä oon yrittänyt Hänelle kertoa miten paljon Hän on mun hyväkseni tehnyt ja miten paljon mua korjannut jo nyt, ja se jatkuu joka ikinen päivä, mutta en tiedä pystynkö sitä koskaan sanomaan tai osoittamaan tarpeeksi. Toivon, että Hän sen tiedostaa tai ainakin aistii. Mä luulen kyllä, että nyt jo pikkuhiljaa Hänkin alkaa ymmärtää asian tärkeyden. Luottamus ja välittäminen mitä mä oon myös Rakkaaltani saanut, on sellaisia asioita joita en koskaan voi sanoin kuvailla miten paljon mä niitä arvostan. Yritän vaan antaa takaisin samalla mitalla parhaani mukaan. Tänä päivänä Hänen rinnallaan, mä tunnen itseni vahvemmaksi, voimaantuneemmaksi, onnellisemmaksi ja ennenkaikkea ehjemmäksi mitä IKINÄ elämäni aikana tähän mennessä. Ja jos mä oon saanut itselleni tälläisen fiiliksen kaiken mua kohtaan osoitetun positiivisuuden vuoksi, niin tottavie mä aion jakaa sitä edelleen eteenpäin. Olkoonkin että se menee välillä hempeilyksi ja siksi vaaleanpunaiseksi hattaraksi. Antakaa anteeksi ja sallikaa se mulle :D
Noh, tulipas siitä yllättävän syvääluotaava sukellus aiheeseen mutta tämäkin teksti nyt vaan tuli ulos sormien kautta tälläisenään joten ilmeisesti se vaati esille tulemista.
Kivaa viikonlopun alkua, tehdään siitä hyvä!
- Sartsa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti