Nyt mä kohta räjähdän ellen saa purkaa ittiäni mitenkään. Mulla on todella ahdistava olo ja huomaan, että mielikuvituskin alkaa olla jo vaikka mitä luokkaa. Mua ahdistaa niin paljon, etten mä pysty kunnolla hengittää. Muhun ottaa kipeää ja itku on todella herkässä. Tänäänkin olis ollu monta sellasta iloista asiaa päivän mittaan jotka olisin halunnut jakaa parhaan ystäväni ja rakkaani kanssa mutta kun lupaus on lupaus. Voin rehellisesti sanoa, että oon ehtinyt miettiä jo monta kertaa että tässä ei oikeesti nyt oo mitään järkeä. Tälläkin hetkellä mulla tulee itkua, kun on niin paha olla. Miksi mä sitten teen tälläistä, no rakkaani takia. Jos hänestä tuntuu, että tarvii tilaa ja aikaa niin mä mielelläni sen hänelle suon vaikka se tekee muhun itteen ihan saakelin kipeää. En mä sitä voi kieltää.
On kai ihan luonnollista, että kun sun elämässä on ihminen jonka kanssa haluat jakaa kaiken niin sitten kun se kontakti otetaan pois niin tuntuu kun pala itsestä laitettais hetkeksi jonnekin lukkojen taa. Mutta silti mä teen sen Hänen vuokseen. Pelkään tässä vaan sitä, että eihän tässä nyt mennä liian pitkälle. Mitä jos hänellä alkaakin mielikuvitus tehdä tepposta että mä en haluakkaan enää olla yhteydessä, että mä oon jotenkin häipymässä jonnekin. Mitä sitten?? Kun asia on niin, että tälläkin hetkellä mä kaipaan niin suunnattomasti että mun sydän särkyy. Haluaisin saada osoittaa rakkauttani joka päivä, niin kauan että hänkin voisi olla siitä varma. Mitä tämä muutaman päivän hiljaisuus tekee luottamukselle, toivottavasti ei mitään pahaa. Sitä mä en kestäisi mitenkään!!
En mä jaksa edes kirjottaa...Mulla on niin paha olla, itken kun itkettää. Mä lähetän rakkaalleni kaiken lämmön mitä osaan ja jokainen henkäys mussa kaipaa ja jokainen ajatus on hänen luonaan.
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti