AIKUSTUMISESTA

Tämä aamu alkoi sitten taas aikaisemmin kun oli tarkoitus. Kellossa oli herätys samaan aikaan kun edellisinäkin aamuina eli 7.30. Aki lähti viiden aikaan töihin ja sen jälkeen ei uni enää tullut sitten millään. Mä koitin taas asetella tyynyä ja peittoa, pyöriä mahalleen ja selälleen ja kyljelleen ja toiselle ja... Ei auttanut, nukkumatti oli mut kylmästi hylännyt. Puoli kuuden aikaan mä sitten nousin ylös. Olo oli kaikkea muuta kun pirteä. Koko kroppa tuntui olevan edelleen aivan unessa ja olin kun sumussa. Mietin epätoivoisesti mitä tekisin koska lenkille nyt en ainakaan jaksa raahauta eikä oikein aamupalaakaan noin aikaisin vielä tehnyt mieli. Kaihtimien avaaminen muutti jälleen kerran suunnitelmat. Ihana ystäväni aamuaurinko siellä viritteli jo säteitään uuteen päivään ja mä sain kun sainkin kiinni lenkkifiiliksestä. Nimenomaan ajatuksena oli lähteä fiilistelemään aamuaurinkoa. Ei muuta kun lenkkivermeet päälle ja liikkeelle. Voi että kun tuon tunteen vois jotenkin tallentaa talvea varten, muutenkin kuin muistoihin. Siis tuon kun kävelee tuolla peltotiellä auringon lämmittäessä naamaa. Ei oo parempaa! Ja nyt vielä kun lähdin noin aikaisin niin paikka paikoin peltojen päällä leijui usvaverho. Kaunista.

Mun seurana on nyt kaikkina näinä aamuina luureissa ollut radio novan aamussa Esko Eerikäinen vaihtuvine juontajapareineen. Tämän alkuviikon on kaverina ollut Kasmir. Oon tykännyt noista aamuista sillä siellä on sen hömpän lisäksi, mitä radiossa paljon on, myös asiaakin. Joka aamuna on ollut joku sellainen aihe käsittelyssä joka on itteäkin laittanut mietityttämään. Tänään puhuttiin aikuistumisesta. Siis että missä vaiheessa itse on huomannut aikuistuneensa ja mitä se aikuistuminen ylipäänsä tarkoittaa. Tuotiin esille pukeutuminen kun Esko sanoi ettei olisi ikinä voinut kuvitella esim oman isänsä pukeutuvan niin kuin hän itse nyt 45 vuotiaana pukeutuu. Olivat keskustelussa sitä mieltä että persoona on nykyisin paljon enemmän läsnä kun joskus aikaisemmin. Siitäkin puhuivat miten ei itsestä tunnu ollenkaan aikuiselta vaikka ikävuosia on jo vaikkapa tuon 45v mitä Eskollakin on. Ninkuin tässä itsellänikin.

Aloinpa sitten pohtia tuota aikuistumis asiaa itsekin. Ensin tuli mieleen että no enpä oo kyllä itsekään yhtään erilaisempi kun vaikka 25 vuotiaana. Ihan yhtä lapsellinen edelleen. No tästähän sitten ajatus meni siihen, että mitä se lapsellisuus tarkoittaa. Se kait liittyy olennaisena tuohon aikuistumisasiaan. Kyllä mä ajattelen niin että monen mielessä aikuistuminen varmaan tarkoittaa tiettyä vakavoitumista, mikä on sitten taas tuon lapsellisuuden vastakohta. Aikuinen ottaa elämän vakavemmin eikä muista enää hassutella. Aikuinen tekee uraa ja panostaa töihin eikä huomaa pieniä ihania juttuja ympärillään. Aikuinen käyttäytyy aina korrektisti, ei puhu höpöhöpöjä, ei juo itseään humalaan tai tanssi villisti. Aikuinen osaa säästää rahaa ja tehdä järkeviä hankintoja. Aikuinen osaa suunnitella elämäänsä ja asettaa tavoitteita joita kohti menee. Aikuinen ei todellakaan pelkää hämähäkkejä tai unohda tavaroitaan pitkin poikin. 

Tuota taustaa vasten täytyy sitten todeta, että mä en todellakaan oo kasvanut aikuiseksi. Enkä ehkä haluakaan mikäli noita edellä mainittuja pidetään sen kriteerinä. Mä haluan pysyä tälläisenä vähän yksinkertaisena ja lapsellisena. Nähdä metsässä metsän asukkeja ja osata kuvitella eläimille puhekuplia päänsä päälle. Haluan elää tunteella, tehdä asioita spontaanisti, olla pelkäämättä liikaa tulevaa. Haluan osata heittäytyä leikkiin pienten lasten maailmaan. Ihmetellä ihmisiä, luontoa, maailmaa sellaisena kun sen näen. Mutta miten mä sitten määrittelen omalla kohdallani sen että olen kyllä aikuinen. Ainakin niin, että otan vastuun omista asioistani. Hoidan oman elämäni päätökset ihan itse, jopa ne rahajutut joissa olen luvattoman surkea. En osaa säästää eikä mulla oo pahan päivän varastoja. Silti mä käyn töissä josta saan rahaa millä saan sitten hoidettua laskuni. Elämiseni. En oo kenenkään muun varassa. Olen myös hoitanut lapseni ja ottanut vastuun heidän kasvamisestaan. Vastuu omasta elämästä, sitä on aikuisuus mun kohdalla. Kun siis novan aamussa kysyttiin missä kohtaa on itse kokenut aikuistuneensa niin kyllä se mulla on lopullisesti ollut se kun muutettiin ensimmäiseen omaan asuntoon. Silloin piti alkaa huolehtia laskuista ja arjen pyörittämisestä. Ei se aikuisuus mitään sen kummempaa tarkoita. Ainakaan kun puhun nyt vaan omasta puolestani.

Aikuistumisella ei siis mun mielestä oo mitään tekemistä ulkonäön, pukeutumisen tai persoonaan liittyvien asioitten kanssa. Voi pukeutua ihan niinkun haluaa ja olla sellainen kun haluaa. Tärkeintä, ja ehkäpä aikuistakin, on olla oma itsensä. Ei tarvi miettiä mitä muut ajattelee tai miten vaikka naapuri elelee. Ja ikä on todellakin vaan numero, niin kliseistä kun se onkin. Tee ihan niitä asioita jotka sut tekee onnelliseksi ja pidä itsestäs hyvä huoli. Sillä lailla todennäköisimmin saat myös pidennettyä elinvuosiakin. Stressaamalla ja suorittamalla sitä ei ainakaan saa.

Sellaset pohdinnat tänä aamuna. Päänsä penkominen on kyllä aina yhtä mukavaa. Joskus sieltä löytyy jotain tunkkaisia ja kauhtuneita ajatuksia jotka on hyvä heittää roskiin samantien. Aina löydökset ei oo mitään mukavia mutta sehän se on vaan elämää.

Eilen mä piipahdin rakkaan (työ)kaverini Maijun kanssa rannalla. Siellä me vietettiin mukava reilu tunti jutellen taas päivän polttavia asioita. Ollaan molemmat sellaisia tyyppejä jotka tykkää pohtia ja puida asioita. Käydä syvällisiäkin keskusteluja elämästä ja siihen liittyvistä kiemuroista. Tuon piirteen huomaa kovinkin äkkiä kun ollaan kahdestaan hetken aikaa sillä keskustelujen meno syvällisemmälle tasolle on enemmän sääntö kun poikkeus. Mä nautin siitä, että kaikesta puhutaan asioitten oikeilla nimillä. 

Autokauppojen parissa meni sitten iltapäivä ja iltakin kun jälleen etsittiin Akille autoja. Tuo kuume on kyllä aikamoinen kun se oikein päälle iskee. Hauska yksityiskohta muuten tähän liittyen. Sain kuulla vasta tuola autokaupoilla että Aki on vaihtanut tämän nykyisen autonsa 10/2016. Hetken meni ennenkuin sain päässäni kalenterin kohdilleen ja huomasin, että kun Aki ekaa kertaa tuli pohjanmaalle 8/2016 niin hällä on ollut aivan toinen auto kun tämä nykyinen. Minäkin siis oon eka kertaa hänen kyydissä ollessaan istunut eri autossa enkä oo sitä siis tajunnut lainkaan. Kait mä oon vaan ollut niin lumoutunut tuosta ihanasta prinssistä hopeisella ratsullaan etten ois huomannut vaikka ois polkuautolla ollut :D Sellasta...

Nyt kohti uutta hellepäivää. Tarvinnee tänään vältellä iltapäivän aurinkoa sillä sen verran punaisena hohkasi nuo aamun sääkartat.

rakkaudella,

Sartsa

Aamulenkin varrelta