MÖRKÖ NIMELTÄ KOULUKIUSAAMINEN

Sen verran mua on näköjään tuo liikuntakärpänen päässyt puraisemaan että nyt tympii ettei tänään pääse lenkille. Oon jo pari kertaa saanut itteni kiinni ajatuksesta, että josko sitä vaan ihan pienen lenkin aivan hiljaa hipsien tekisi. Ei! Kyllä nyt on pakko vaan malttaa, ettei tuu mitään isompaa takapakkia. Ei vanha oo mikään vauhtikone ja kroppaansa on kuunneltava. Ilta sujunee tänään siis pyykinpesun merkeissä. Täytyy pestä ens viikon työrupeamaakin ajatellen pyykkikopat tyhjäksi ja nyt ajattelin myös hankkitua eroon kaikesta turhasta vaatteesta jota tuolla pyörii turhan panttina. Vaatekeräykseen vaan kylmästi kaikki mitä ei oo taas aikoihin käyttänyt.

Ulos kun kattoo, niin värisävyt on vaihtuneet kovin paljon haaleampiin ja harmaampiin kun vielä pari päivää sitten. Ihan kun katsois jotain haalistunutta taulua. Syksy on tullut. Enkä mä välttämättä laita sitäkään pahakseni. Tykkään syksystäkin, kuten kaikista muistakin vuodenajoista. Sais vaan ehkä vielä yks lämpöjakso tulla tähän kesään, hiukan on ikäänkun vajaaksi jäänyt se puoli. Elokuu on viime vuosina ollut kyllä useinkin tosi kesäisen aurinkoinen ja lämmin kuukausi joten ans kattoo mitä meille nyt tarjotaan.

Koulujen alkua nyt toitotetaan joka puolella. Back to school tarjoukset ovat lehtien sivuilla ja telkkarissakin isossa osassa. Ajatus siis väistämättä kääntyy työasioihin, kun kerran töihin meno alkaa olla ajankohtaista ja ne asiat jota siellä odottaa ovat edessä. Mä niin kovasti toivoisin, että koulun alku vois olla kaikille sellasta kivaa uuden lukuvuoden odottamisen kutinaa. Iloa siitä, että näkee taas kaikki koulukaverit joita ei pitkän kesäloman aikana ole tavannut. Riemua siitä, että on taas vuotta ylemmällä luokalla ja voi tuntea olevansa niin paljon isompi kun edellisenä vuonna. Jännitystä ehkä uudesta luokasta, opettajasta tai vaikka koulustakin. Toivoisin niin hartaasti, että koulujen alku olisi kuitenkin kaikille sellainen positiivinen, toiveikas ja ilonen asia. Kunpa olisikin niin!!

Valitettavasti totuus on kuitenkin liian monelle ihan toinen. Liian monelle koulun alkuun liittyy negatiivisia, inhottavia ja pelottaviakin ajatuksia. Koulukiusaaminen on iso ongelma, johon toimivaa lääkettä ei mun mielestä oikein ole vielä keksitty. Kiusaamista on myös lähes yhtä monenlaista kun on itse kiusaamistapauksiakin. Läheskään aina ei onneksi ole kysymys fyysisestä kiusaamisesta, joka usein on paljon helpommin todennettavissa kun henkinen. Ainakin oman kokemuksen mukaan henkinen kiusaaminen on juurikin se, mitä tapahtuu ihan joka päivä ja monta kertaa. Kun vertaan omaan kouluaikaan niin meininki on todellakin ihan eri planeetalta. Ei puhettakaan että jollain välkällä voitais pelailla tai touhuta jotain yhdessä porukalla ilman, että joku tulee sanomaan että joku on haukkunut tai kiusannut muulla tavalla. Pahinta on se, että kiusaamisesta on tullut jollain tasolla ihan normi. Ja tällä mä tarkoitan lähinnä sitä lausahdusta jolle mä oon erittäin allerginen ja saan siitä vähintään sisäisen kohtauksen joka kerta. Lausahdus kuuluu " se oli läppää". Kyseisen lausahduksen turvin oppilaat ajattelevat voivansa tehdä tai sanoa toiselle mitä vaan ja että kaikki se mielen pahoittaminen noin vain kuittaantuu kun sanotaan että se oli läppää. Ensinnäkin, aika usein niitä sanomisia ei oltu tarkoitettu miksikään läpäksi vaan tarkoituksena oli jotenkin satuttaa ja henkisesti tökkiä sitä toista. Toisekseen, mun kokemuksen perusteella alakouluikäisillä on aika suppea käsitys ylipäänsä vaikkapa sarkasmista ja läpän eli huumorin käsitteestä. Kaikkeen vaikuttaa esimerkiksi se, kuka kyseisen asian sanoo. Läheisen ystävän suusta sama lausahdus otetaan todellakin huumorilla ja läppänä kun taas jonkun toisen sanomana se loukkaa verisesti. Kaiken kaikkiaan nykyisin lapset osaavat olla kyllä todella ilkeitä toisilleen ja sivaltaa tosi terävällä kielellä joka varmasti satuttaa.

Usein tälläisen keittiöpsykologin omassa päässä herää myös ajatus siitä, että nämä lapset on todella epävarmoja itsestään ja itsetuntoa pönkitetään painamalla muita alas. Eniten tätä harrastaa tytöt mutta kyllä pojatkin sen osaavat. Sen sijaan, että keskityttäis siihen että osaa itse käyttäytyä niinkuin pitää niin kytätään koko ajan toisten tekemisiä. Oikeutetaan omia tekemisiä sillä että kyllä kaverikin teki ja teki vielä vähän pahemmin. Mutta näinhän me aikuisetkin taidetaan paljolti tehdä. Aikuisetkin kyttäävät mielellään toisten elämää, ratkaisuja ja tekemisiä sen sijaan että keskittyisivät täysillä tekemään omasta elämästään parhaan mahdollisen ihan itselle.

Se oli vaan läppää- lausahdukseen vielä mennäkseni, kävin viime lukuvuoden aikana lukemattomia keskusteluja aiheesta. Yritin saada oppilaat ymmärtämään sen, että kun kerran sanot toisella pahasti ja pahoitat hänen mielensä niin ne sanat jäävät elämään vaikka kuinka yrittäisit sanoa että se oli läppää. Jos oikeasti sanoit niin huolimattomuuttasi tai se sinun mielestäsi oli läppää niin kerro se kaverille. Sano, että en oikeasti tarkoittanut pahoittaa sun mieltä vaan sanoin niin koska en tajunnut että sulle tulee paha mieli. Sanoin myös, että mun aikana ei ikinä enää sanota että se oli läppää. Jos ei oo mitään kivaa sanottavaa toiselle niin aina on hyvä vaihtoehto olla sanomatta yhtään mitään.

Ollaan myös käyty keskusteluja ylipäänsä läpän heitosta joka liittyy läheisesti huumoriin ja ihmisen huumorintajuun, joka on kovinkin erilainen. Oon yrittänyt esimerkkien kautta selittää sitä, miksi joku asia naurattaa toista mutta toista ei. Miksi joku pahoittaa jostain mielensä ja toinen ei. Ja kaikkein eniten sitä, että ei välttämättä voi käyttäytyä samalla tavalla omassa tutussa kaveripiirissä tai sitten hiukan vieraampien kanssa. Kaverit ja ystävät tuntevat sinut paljon paremmin kun vaikkapa muut luokkakaverit ja sen vuoksi osaat ottaa kaverisi sanomiset ihan toisella lailla kun jonkun luokka- tai koulukaverisi. Joskus on huomannut, että joku asia on saattanut mennä jopa hiukan mietintämyssyynkin.

Eihän näissä asioissa auta muu kuin toistaa toistamistaan samoja juttuja. Toivoa samalla, että näille lapsille jäis jotain aina tuonne ajatushautomoon aiheen tiimoilta. Ja toistojen sekä muistuttamisen kautta sitten iskostuis pikkuhiljaa että ajattelen ennenkuin sanon tai teen. Meidän kasvattajien homma on toistaa itseämme ja tehdä sitä sitä enemmän mitä tärkeämmästä asiasta on kyse. Ei se mua haittaa. Mulle on tärkeintä se, että meidän koulussa yritetään kovasti noudattaa nollatoleranssia mitä tulee minkäänalaiseen kiusaamiseen. Yrittää sana sen vuoksi, että kaikki tilanteet eivät valitettavasti tule aikuisten korviin ja siksi täydellinen nolla kiusaamiselle ei varmaankaan toteudu meidän koulussa sen kummemmin kun muuallakaan. Ehkä meillä, pienessä koulussa, kumminkin jopa vähän paremmin kun monessa isossa. Näin toivon. Ja sen tiedän, että yksikään meidän koulun aikuisista ei paina tätä asiaa villaisella jos omalle kohdalle tulee, että jotain kuulee tai näkee. Se on mulle henkilökohtaisesti todella tärkeä asia. Ihan vaan omakohtaisten kokemusten takia.

Toivotaan siis, että uus lukuvuosi toisi paljon enemmän iloa ja kivoja kokemuksia kun näitä ikäviä ja kurjia.

rakkaudella.
Sartsa