AINA EI MEE NIINKUN SUUNNITTELEE, RETKILAUANTAI

Viikonloppu on sunnuntain aamupäivässä. Ei oo mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta onpa taas tullut plakkariin monta mukavaa muistoa ja tullut nähtyä uusia paikkoja. Mä toistan itseäni edelleen sanomalla että meillä on kyllä todella kaunis kotimaa. Etenkin näin kesällä mä voisin vaan ajella pitkin teitä ja poiketa kaikille ihanille sivuteille joiden varsilta voi löytyä vaikka mitä. Yks mun unelma oiskin päästä road tripille joku kesä ja olla ainakin viikko, mielummin pitempäänkin, tien päällä.  Mennä minne huvittaa ja bongata matkan varrelta kaikkea kivaa jota kesäsuomi on pullollaan. Tavata siinä samalla mukavia ihmisiäkin. Mä olisi karavaanarina aivan liekeissä. Se ois varmaan mun juttu big time, mutta ei taida toteutua ainakaan ihan äkkiä. Mulle riittäis kyllä ihan omalla autollakin reissaaminen ja telttayöpymiset.

Eilen oli tarkoitus lähteä ekaa kertaa tälle kesää yöpymään telttaan jonnekin päin. Pakattiin rinkat pinkeiksi, ja totesinkin että kyllä siinä painoa oli aika lailla kun ei oo taas vuoteen rinkkaa selkäänsä heittänyt. Vaikka pakkasinkin kuinka kevyesti. En ottanut kun yhden lämmittävän vaatekerroksen sillä mittari huiteli lähes hellelukemissa kun lähdettiin eikä ollut odotettavissa kovinkaan kylmää yötä. Tuo lämmin keli tekikin ongelmansa ruuan kuljettamiseen sillä ei noilla lämpölukemilla kyllä kuskata mitään makkaroita sun muuta. Päädyttiin siis ottamaan mukaan kuppikeittoja ja selvitä lämmitettävän veden avulla ruokailuistakin.

Otettiin suunta kohti Jyväskylää, sillä ensin käytiin autokaupassa potkimassa vähän vaihtoautojen renkaita. Aki aikoo vaihtaa uuden auton jossain vaiheessa ja kun oli netistä ensin bongannut muutaman vaihtoehdon malleista niin lähdettiin livenä kattomaan ja koeajelemaan. No, ei me ehditty koeajaa kun yks auto ja sitten alkoi autokaupat sulkeutua. Pitää ottaa uusiksi ajan kanssa joskus toiste.

Seuraavana sitten käväistiin kauppakeskus Sepässä, koska piti päästä vessaan ja ajateltiin että josko jotain leipää, kahvipullaa ja juotavaa ostettais. Mä sitten aloin ehdotella, että mitä jos tehtäiskin niin että syötäis siinä joku ruoka niin sittenhän loppupäivä meniskin pelkillä kahveilla siellä leiripaikassa mihin nyt päädyttäiskään. Se on muuten 100% aina meikäläinen joka ruokailua ehdottaa. Aki menis lähes syömättä vaikka koko päivän. Mulla on vatsa sitä mieltä että säännöllinen ruokarytmi se olla pitää. Niinpä me sitten päädyttiin Buffan noutopöydän herkkuihin ja voi pojat että olikin monenlaista. Oon käynyt ennenkin Buffassa muilla paikkakunnilla mutta moista tarjontaa en oo vielä nähnyt. Mahat todellakin pullollaan lähdettiin sitten kaupan kautta miettimään mihin suunnataan rinkkoinemme ja telttoinemme. Tovin nettiselailun jälkeen otettiin suunnaksi Leivonmäen kansallispuisto. Ollaan sielä oltu aiemminkin ja paikka oli tosi jees, joten sinne siis. Kun päästiin parkkipaikalle niin huomattiin, että sinne oli toden totta eksynyt joku muukin. P-paikka oli ihan täynnä autoja ja tuli ajatus, että halutaanko me nyt sitten telttailemaan näin ruuhkaiseen paikkaan kun kerran luonnonrauha oli tavoitteena. Kaiken lisäksi mä keksin tarkistaa metsäpalovaroitukset joiden mukaan keski-suomessa oli jälleen päällä kyseinen varoitus mikä tarkoittaa että notskia ei tietenkään sitten ois voinut sytytellä. Akille se ei käynyt ollenkaan. Kyllähän se nuotio jotenkin kuuluu tuohon kokemukseen oleellisesti ja siinä tulehen tuijottelussa on jotain tosi terapeuttista. Ensi ajatus oli se, että vaihdetaan maakuntaa. Alettiin sitten googletella seuraavaa kohdetta ja hyvä tovi siinä sitten kartoitettiinkin vaihtoehtoja. Mennäkö pirkanmaan puolelle johonkin vai sitten etelä-savon suuntaan. Kattelin jo Mikkelin seutuakin josta olis löytynyt parikin hyvää vaihtoehtoa. Sitten tultiin kumminkin siihen tulokseen, että kello oli jo sen verran paljon ettei kannattanut lähteä enää ajelemaan mihinkään. Aki teki sitten päätöksen meidän molempien puolesta, että lähdetään kotia kohti ja otetaan uusiksi toisella kertaa. No eipä sekään mua haitannut sillä vaihdoin ajatuksen lennosta geokätköilyyn ja sitä myöten jännien paikkojen bongailuun kotimatkan varrelta.

Mä aloitin uudelleen tuon geokätköilyn Jennin innostamana. Oon joskus vuosia sitten omannut tunnukset sinne, mutta ne on painuneet unholaan ajat sitten. Nyt siis aloitin puhtaalta pöydältä. Matkan varrella ois ollut eilenkin todella runsaasti kätköjä mutta mä halusin vaan sellaisille jotka on jossain kivassa paikassa.

Niinpä me lähdettiin ajelemaan kotia kohti ja ensimmäisenä wau elementtinä vastaan tuli Kärkisten silta, joka on kyllä vaikuttavan näköinen ilmestys. Eihän siitä nyt kunnollista kuvaa saa noin ohi ajaessa mutta osviittaa kuvasta ehkä saa sillan koosta.

Seuraavana stoppina päädyttiin Korpilahden vanhalle myllylle. Noissa vanhoissa myllyissä ja niiden pihapiireissä on sitä jotain. Kätkökin löytyi vihjeen avulla ihan nopsasti.

Portaat laskeutuivat pihaan

Vanha mylly ja sen ratas joka lienee aikanaan rupattanut...

Korpilahdella olis ollut monta muutakin kivaa geokätköä mutta ihmisiä oli liikenteessä vielä tuohon aikaan sen verran ettei niitä voinut bongata. Kätköjen kun on tarkoitus pysyä sellaisina edelleenkin. Jatkettiin siis matkaa kotiin päin mutta pian bongattiin tien varrella kyltti joka kertoi Struven ketjusta ja Oravivuoresta. Pysähdyttiin lukemaan mistä on kyse ja tästähän siinä oli kyse  Hiukan epäilytti tuo kiipeäminen sillä polku sinällään oli vain kilometrin mittainen mutta kun sen aikana nousua tuli 100m niin sen tiesi heti alkuun että hikinen puhde tulisi olemaan. Lisäksi mua vähän mietitytti tuo alaselkä, joka on viikon lenkkienkin aikana vihoitellut mutta halusin silti lähteä kapuamaan. Kello oli onneksi jo niin paljon illan puolella että päivän polttavin helle oli takana päin. Matkaan siis. Ilman vesipuolloa tietenkin. Oli kyllä aikamoinen urakka ja etenkin kun suurin nousu tapahtui ekan 200 metrin aikana niin mun alaselkä oli kyllä ihan tulessa. Sisukkaasti kumminkin päätin ihan kiukun voimalla jatkaa eteenpäin. Itku ei ollut välillä kaukana sillä tuo selkä tuntui ihan kun puutuneelta. Reitin varrella oli tsemppavia kylttejä siitä miten pitkään on jo tultu ja miten paljon jäljellä.

Ei kyllä tämä kohta ainakaan tsempannut pätkääkään kun oli ihan hiki päässä pungertanut tulemaan sisulla ja huomaa, että vielä puolet jäljellä. Loppu oli onneksi vähemmän jyrkkää kapuamista. Ylhäällä siis oli tavallaan muistomerkki vanhalle kolmiomittauspaikalle. Siellä oli alla olevan näköinen kivipaasi, jonka päällä oli laatta joka kertoi mistä paikassa oikein on kyse.

Mulla meni ekat 5 minuuttia siihen, että istuin kaikessa rauhassa tasaamaan hengitystäni ja hurjana hakkaavaa pumppuani. Tuntui kun koko pää ois ollut iso sydän. Sitten vasta pystyin alkaa orientoitua aikaan ja paikkaan sekä nähdä miten upealla paikalla oltiin. Vieressä nimittäin nökötti näkötorni josta oli todella ihanat näkymät joka suuntaan. Mä rakastan maisemaa jossa on metsää ja paljon vettä. Tällä kertaa lisämausteen toi myös veneet ja jopa yksi purjevene joka siellä vedessä kelluskeli. Maisemassa näkyi myös muutamia mökkejä joten jollain lailla tuli sellainen olo, että siinä kuvassa oli kaikki mitä suomalaisuus on. Tuntui hyvältä. Jostain syystä vesi on mulle tosi tärkeä elementti vaikka en oon sinänsä järven tai meren äärellä kasvanutkaan. Toki joen varrella ja aika paljon myös joessa oon aikaani pikku Sartsana viettänyt.

Ihana maisema!! 

 Tämän toisen kuvan halusin laittaa vaan siksi, että näin korkella me oltiin. Ihan puiden latvojen tasalla. Mä tykkään tollasesta näkymästä missä puun latvat on sinistä taivasta vasten.

Sellainen pikku reissu tuli siis eilen tehtyä. Kotona oltiin melko myöhään ja totesin että mulla oli ollut kyllä ihan huippukiva päivä siitä huolimatta että suunnitelmat heitti ihan häränpyllyä. (Mistähän tuokaan sanonta mahtaa tulla).

Tänään, sunnuntaina , aiotaan lähteä vähän patikoimaan. Aurinko porottaa kuumasti jo nyt joten saapa nähdä näännynkö mä sinne. Palataan niihin kuviin ja tunnelmiin sitten huomisin.

Kivaa esikoiseni nimipäivää!

rakkaudella,
Sartsa