SUNNUNTAI SIIKANEVALLA PATIKOIDEN

Nyt saan jälleen olla ylpeä ittestäni että hyvä tyttö kun lähdit kumminkin aamulla lenkille. Eilisen retken jälkeen olin hiukan sillä kannalla, että tänään olkoon lenkkeilystä vapaapäivä. Laitoin aamulla kellon herättämään 7.30 mutta levottoman yön takia päätin vielä nukkua vähän aikaa. Yöllä vaivasi eniten eilisen aikana jalkoihin nakutetut hyttysen pistot. Mulla oli kyllä pitkät housut jalassa mutta niin ne vaan oli kivasti pistelleet siitä läpi. Noh, ei se mun uni sitten riittänyt kun vaille kahdeksaan jolloin oli noustava vessaan ja tekemään noille kutisevilla jaloille jotain. Se jotain oli tällä kertaa aloe geeli, joka on kyllä hyväksi havaittu. Kutina loppui kun seinään. Mä sitä aina Dermosililtä tilailen jo hyvissä ajoin uuden tuubin kun edellinen alkaa loppua. On hyvä ja tehokas myös auringonpolttamiin.


Eilen siis lähdettiin hellettä uhmaten Siikanevalle Ruovedelle. Koitettiin vaan miettiä tarkkaan, että meillä on vichyä riitävästi mukana ja sekä suolaista että makeaa naposteltavaa. Etenkin suolatasapaino pitää olla kuumalla kelillä kohdillaan tai muuten loppuu jaksaminen tai pahimmassa tapauksessa alkaa vetää suonta. Menomatkalla otettiin taas parit kätköt haltuun. Yks niistä oli tälläisellä muistomerkkipaikalla.

Kyseessä oli Mannisen taistelun muistomerkki eli tälläinen juttu.  Kätkö löytyi aika äkkiä ja matka jaktui. Kohtuullisen lyhyen matkan varrella oli tosi paljon kätköjä mutta mä valikoin vain muutaman jotka tuntui sellaiselta että niissä olisi jotain nähtävääkin.

Toisena muistomerkkinä vastaan tuli yllä näkyvä Rothin ja Spoofin muistomerkki. Liittyy sotajuttuihin tämäkin.

Google maps päätti hiukan jekuttaa meitä eikä tahtonut millään ajattaa meitä Siikanevan parkkipaikalle vaan pyöritti ympyrää vaan. Lopulta kumminkin päästiin perille ja huomattiin heti, että parkkipaikalla oli 3 muutakin autoa. Keli oli yllättäen aivan loistava tälläiselle patikointiretkelle. Puut varjostivat sopivasti ja suoraa auringonpaistetta ei ollut matkan varrellakaan muuta kun soiden ylitysosuuksilla. Mulla oli hihaton paita päällä joka oli oikea valinta kelin suhteen, hyttysetkään ei mua jostain syystä käsiin halua pistää niin paljon kun jalkoihin. Lienee hyttysilläkin joku peruskurssi mihin kannattaa piikkinsä iskeä että säilyy varmimmin hengissä :)

Pitkospuut oli onneksi tosi hyvässä kunnossa yhtä pätkää lukuunottamatta. Tuo laajana leviävä suo ympärillä silmäkkeineen on jotenkin kunnioitusta herättävä. Hiukan jopa jännittää olla sielä kapeilla pitkoksilla keskellä ei mitään kun tietää, että jos mä nyt horjahdan tuonne niin uppoan aika lailla. Samanlainen kunnioitus kun vettäkin kohtaan siis. Mua hymyilytti jossain vaiheessa kun mieleen tuli, että lapsena mä varmaan olisin pelännyt tuola tosi paljon. Olisin ilman muuta ajatellut että näkki siellä odottaa tilaisuuttaan siepata mut suon silmäkkeeseen ikiajoiksi.

Tästä lähti ekat pitkokset

Netistä oltiin katsottu, että tuon Siikanevan kierroksen pituus on 10km. No kuten tuosta kyltistä näkyy niin siinä on pituudeksi ilmoitettu 9,9km. Mulla on tapana laittaa joku sporttisovellus päälle kun kierrokselle lähdetään. Syystä, että siitä tietää hiukan paljonko ollaan kuljettu ja missä kohtaa kierrosta suunnilleen ollaan sekä syystä että on kiva nähdä askelmäärät. Lopputulema oli että mittariin tuli aikalailla tasan 11km. Ja siinä todella oli pelkkä matkan pituus. Laavulle kun pysähdyttiin niin sammutin sovelluksen enkä kuljettanut puhelinta mukanani. Askeleita muuten tuli päivän aikana lähes 19 000. Ei siis ihme että loppumatkasta alkoi jo tuntua jaloissa mukavasti.

Siikanevan kierrokselle lähdettiin

 Pitkospuut tosiaankin olivat onneksi tukevassa ja hyvässä kunnossa niin oli mukavampi matkaa taittaa. Kuten sanoin jo aiemmin niin mua jotenkin jännittää nämä pitkospuut kun ylitetään pitkiä suo osuuksia. Alla näkyvässä kuvassa on ainoa pätkä jonka varrella pitkokset oli tosi keikkuvat ja huterat. Mua jopa vähän pelotti. Lähinnä se, että taitan nilkkani pahasti. No hiljaa hyvä tulee ja pääsin ihan ehjänä edessä siintävälle metsäsaarekkeelle.

Tässä niitä ei niin hyvässä kunnossa olevia pitkoksia

 Reitin varrella oli luontopoluille tyypilliseen tapaan kylttejä joissa kerrottiin metsän elämästä, kasveista ja eläimistä joita alueella asustaa. Metsistä kerrottiin, että ne on todella pitkään koskemattomana ollutta metsää jossa asuu monia eläinlajeja joita ei oikein enää missään ole koska ei ole koskematonta metsääkään. Näkyi paljon pystyyn kuivuneita kelopuita joiden koloissa mitä ilmeisimmin eleli yks sun toinenkin asukki.

Ikivanhoja puita oli metsäsaarekkeet täynnä

 Valokuvat ei kyllä anna oikeutta yhtään millekään luonnon ihmeelle. Tai ainakaan kun mä räpsin vaan kännykällä enkä käytä mitään filttereitä enkä suodattimia. Alla olevassa kuvassa yritin saada näkyviin sen avaruuden ja noiden pitkos osuuksien pituuden joita tuossa välillä oli useita.

On siinä lääniä, ihan kun lakeutta ympärillä

Noin 4 kilometrin kohdalla oli sitten näköalapaikaksi nimetty kohta jossa oli samalla kierroksen ainut laavu. Oltiin molemmat samaa mieltä, että kierroksen toisella puoliskolla olis voinut ihan hyvin olla myös taukopaikka jossain kohtaa. Mutta tämä laavupaikka oli kaikin puolin loistava. Maisemat oli jykevät, vaikkakaan mitään elämää ei suolta löytynyt vaikka kiikaroin kuinka tarkasti. Koko matkan aikana ei paljon edes kuulunut lintujen laulua. Tais olla liian kuuma eläinten liikkua.

Näköalapaikka oli laavulla

 Meillä oli tällä kertaa mukana vaan kahvivermeet kun ajateltiin ettei tuonne helteeseen viitti alkaa mitään kylmälaukkumakkaroita kantaa. Kahvin kanssa siis pullaa ja elovena keksejä. Mä maistoin ekaa kertaa myös beef jerky kuivalihapaloja. Olipa muuten hyvää. Ja niistä sai just sopivasti proteiinia että jaksoi tallustaa. Nälkäkään ei, ihme kyllä, päässyt yllättämään koko päivänä.

Jaarikanmaan laavu

 Laavulla oli lämpömittarikin tuossa matkataulussa ja tuo lukema on mitattu varjossa. Kyllä siis tarkeni kovasti. Silti pieni tuulenvire ja juurikin nuo varjostavat pilvet tekivät kelistä aivan ihanteellisen patikointiin.

Varjon lämpötila

 Mä tykkään bongailla kaikkia omalle silmälle jostain syystä kivan näköisiä juttuja luonnosta ja tällä kertaa silmiin osui nämä pikkuruiset puut.

Näis pikkuruisis puis on jotain kivaa

 Paluupolku kyltiltä oli muistaakseni jotain 3 kilometriä takaisin parkkipaikalle. Viimeiset pari kilometriä olivat jo vähän sellaista odottelua että ollaanko jo kohta perillä. Maisemat muuttui hiukan jopa tylsiksi, siihen astiseen reittitarjontaan verraten.

Käännös takaisin p paikkaa päin, edessä vielä noin 3 kilsaa

Kyllä voi sanoa, että niin ystävällistä tuollainen metsäpolku onkin jaloille kävellä niin kyllä loppumatkasta, ja kun parkkipaikalle päästiin, tuntui todellakin että kävelty on. Kumminkin on tälläinen lähes nollakuntoinen niin kyllä 11 kilometriä ja 4 tuntia tallustelua tuntuu. Mutta mukavaahan se on. Mä koitin jo venytellä hiukan siinä parkkipaikalla ennen autoon istumista, ettei menisi ihan jumiin.

Kotimatkalla käytiin vielä bongaamassa ihan lähistöllä ollut Ollinkivi. Tälläinen järkäle  Mua on aina kiehtonut kivet ja kalliot. Ne on mun mielestä kivan näköisiä niin luonnossa kun vaikka omassa puutarhassakin. Joskus entisessä elämässä, kun mulla oli vielä puutarha, niin raahasin sinne kiviä niin paljon kun auton takajousitus kesti :) Ja niin teen joskus tulevaisuudessakin jos vielä joskus sellainen aika on että mulla on edes pieni puutarha.

Tommoset siirtolohkareet kiehtoo tosi paljon. Miten nuo kivet on voinut jäädä noin rinteeseen ja pysyä siinä iät ja ajat? Miksi ne ei pyöri alas asti? Tuossakin lohkareessa alapuoli on paljon kapeampi kun yläosa ja tuo osa mikä on maata vasten on kiven kokoon verraten aika pieni. Kait se on sitten jääkauden aikana siihen asettunut kun ympärillä on ollut jäätä ja ehkä maatakin. Näyttäviä nämä ovat.

Kotimatkalla sitten geokätköilin vielä parin purkin verran. Oli hoppu jo kotiin sillä kello alkoi olla aika paljon ja Akin piti tänään herätä töihin taas jo 4.15. Piti siis nukkumaankin päästä ajoissa.

Voi sanoa, että kun kotona kävi suihkussa ja söi vähän iltapalaa niin ei unta tarvinnut kauhean kauaa odotella. Toivottavasti Akikin sai nukuttua. Mua vaivaa se kun oon niin kova kuorsaamaan, että se valvottaa toistakin. Ei kuulemma haittaa yhtään vaan Aki sanoo saavansa unen päästä kiinni vaikka kuorsaisinkin mutta silti se vaivaa mua. Eilenkin illalla taistelin unta vastaan niin kauan että mun mielestä vierestä kuului tasainen unihengitys. Sitten uni ottikin aika hyvin vastaan. Ainoastaan nuo kutiavat hyttysen pistot välillä valvotti. En huomannut laittaa suihkun jälkeen tuota aloe geeliä enkä viittinyt sitten nousta laittamaan ettei toisen uni häiriinny. Pärjäsin kumminkin.

Aivan mahtava viikonloppu siis takana, kerta kaikkiaan. Harmittaa tosi paljon edelleen että Akin kesäloma on jo ollut. Oispa kiva ollut retkeillä vähän enemmänkin kesän mittaan, kun nyt se jää vaan viikonloppuihin. Onneksi kesällä tuntuu vuorokaudessa olevan enemmän tunteja kun talvella ja ehtii niin paljon enemmän.

Näin on viikko siis startattu.