HELSINKI

Niin, en tainnut kertoa meidän Helsingin reissusta tuota hotellia kummemmin mitään. Josko nyt...

Mua hiukan yllätti se, ettei kevät ollut Helsingissä yhtään sen pidemmällä kun täällä meilläkään. Lunta toki oli paljon vähemmän mutta muuten samanlainen melko hyytävä tuuli teki nollan tienoilla keikkuvasta lämpötilasta paljon purevamman tuntuisen. Mulla oli tiiviisti pipo päässä ja yritin suojata kasvoja huivilla minkä pystyin mutta tuntui että se viima silti läpäisi kaiken. Ajattelinkin, että jos kasvohalvaus on kylmän takia uusiakseen niin nyt se uusii. Onneksi ei kuitenkaan.

Mä siis junailin Helsinkiin iltapäivällä ja Jenni olikin sitten siellä päässä jo odottamassa. Lähdettiin heti suuntamaan kohti hotellia, että sain painavan laukkuni veks. Hiukan innostuin huoneessa siitä moottorisängystä ja vitsailin jo jääväni sinne loppuillaksi mutta onneksi Jennikin heti älys että se nyt oli kumminkin läppä vaan.

Junamatkan ajankulua

Helsingin rautatieasemalla on mukava hässäkkä päällä

Lähdettiin shoppailemaan joksikin aikaa. Jotain ostettavaa löytyikin, mutta kumpikin todettiin että ollaan aika huonoja shoppailijoita. Jos ei oo oikein mitään asiaa mitä shoppailla niin ei jaksais oikein kierrellä.

Niinpä päätettiin mennä relaamaan hotellille ennenkun lähdettäisiin syömään johonkin. Mä halusin suihkuun, sillä AINA kun oon shoppailemassa Helsingissä niin tulee hiki.. Siinä me sitten hölläiltiin, katottiin telkkua, juteltiin ja nautittiin vähän kuohuvaa.

Illalla me sitten päätettiin lähteä Iguanaan syömään, sillä molemmat oli meksikolaisen ruuan fiiliksissä. Burritot juomineen katosi parempiin suihin. Mulla lohiversiona ja Jennillä broileri.

Salakuvasin...

Ruuan jälkeen olikin tosi kiva köllähtää vattansa viereen maata. Yritin kattoa Titanicin loppuun, mutta uni tuli väkisinkin. Aika hyvät yöunet saikin nukuttua, vaikka jouduin mä vähän heräillä yöllä. Kellojen siirrosta kesäaikaan sunnuntaista sitten hävisikin yks tunti. Aamupalalle siis hopihop. Se olikin runsas ja syötiin mahat taas niin täyteen, että varmaan jaksaa.

Mulla lähti juna vasta 14.17 joten oli hyvää aikaa käydä vielä vähän shoppailemassa. Tuli siinä haettua liput Suomipop festareille Jyväskylään ja vähän piti pääsiäistuliaisia shoppailla myöskin. Stockmannilla me aika saatiin kulumaan. Sitten alkoi Jennillä pullahammasta kolottaa joten otettiin suunnaksi Starbucks.

Kotimatka tuntuikin sitten ihan loputtoman pitkältä syystä tai toisesta. Ei se tietty sen pidempi ollut kun toiseenkaan suuntaan mutta tuntui paljon pidemmältä. Sitten vielä pisteeksi iin päälle, taajamajunamatka Tampereelta Vilppulaan oli kyllä sellaistakin kyytiä että en oo ennen kokenut. Juna heilui niin rajusti, että piti ihan oikeasti pitää kiinni että pysyy penkillä. Jännä juttu oli kun siitä ryskytyksestä johtuen junan ohjaamon ovi avautui raolleen ja mä kurkkasin sinne, niin eihän siellä mitään kuskia ollut :D

Kukkuu...

Oli kyllä tosi mukava saada viettää Jennin kans hetkisen aikaa. Ja siitä oli hyvä fiilis, että sekin pääsi hetkeksi irti niistä tallihommistaan ja sai vaan huilia tovin.

rakkaudella,
Sartsa

GLO HOTEL ART HELSINKI

Siinä hotelli jossa me esikoiseni kanssa yövyttiin viikonlopun Helsingin reissulla. Ulkoa rakennus oli tommonen vanha jugend linna. Kohtuu jyhkeä ovi toivotti vieraat tervetulleiksi. Täytyy sanoa että ihan kunnioitusta herättävän näköinen ulkokuori joka antoi odottaa sisäpuoleltakin samanlaisia wau efektejä.

Ja kyllähän se sisäpuolikin laittoi hymyn huulille. Ympärillä näkyi jyhkeä respan tiski ja ylväitä holvikaaria jotka johtivat tilasta toiseen. Kun saatiin sitten vielä kuulla että riippumatta siitä, että meidän huone oli oikein lilliputti koko, vain 13 neliötä, niin sängyt olisivat moottoroituja sellaisia. Miltei hihkaisin lapsenomaisen innostuksen kourissa jo tässä vaiheessa.

Huone oli todellakin pieni. Leveä parisänky täytti oikeastaan koko huoneen, mutta se nyt ei haittaa näin kun yks yö vieraillaan. Sänkyyn löytyi kaukosäädin ja sitähän oli pakko päästä testaamaan samantien. Ai että oli mukava köllötellä ja leikkiä sen kans. Melkein teki mieli sanoa, että mä jään loppuillaksi siihen.

Huoneessa oli pikkuruinen vessa, todella siisti sellainen. Oli valolla varustettu meikkipeili ja kaikki pesuaineet tyylikkäissä pumppupulloissa. Vessa-suihkukompleksi oli lasinen mikä aiheutta hiukan hämmennystä. Ovikin oli nimittäin liukusellainen ja suihkusta näkyi huurretun lasin läpi huoneeseen. Kuten alemmasta kuvasta näkee. Oli jotenkin ehkä vähän tylsä tunne ajatella, että toinen siinä lepäilee sängyllä ja toinen suihkuttelee parin metrin päässä. Lisäksi suihkussa tuli tunne, että vesi valuu sinne huoneen puolelle. Itse suihku oli tosi ihanan pehmeä.

Kuten sanottu hotellin tilat oli kautta linjan tosi kivat. Olis tosi kiva tietää mihin tarkoitukseen kyseinen rakennus on alunperin rakennettu. Aamupalallekin mentiin alakertaan niin tuli tunne kun oltais menossa johonkin viinikellariin. Ihana fiilis jotenkin siinä paikassa. Aamupala muutenkin oli todella runsas ja maistuva. Eka kuva on yleiskuva aamupalahuoneesta.

Tunnelmakuvia sieltä täältä...Ekana juomapöydästä..

Tää oli mun mielestä tosi hyvä idea. Kivasti tarjolla kaikki makea. Itse tehdyt hillot ja kaikki <3

Aamupalahuoneeseen mennessä bongattiin portaat jotka ei johda mihinkään. Kukahan niitä on tallannut matkan varrella ja mihin ne on joskus vieneet...Hmmmm..... Tykkäsin kyllä tuosta tunnelmallisesta asetelmasta tosi paljon.

Siinä nyt on yks kuva niistä holvikaariseinistä. Joo o, ei ihan normiketjuhotelli....

Kaikista hulluinta tässä koko hotellivierailussa on hinta. Hotelli sijaitsee tosi hyvällä paikalla kohtuulähellä ihan kaupungin sykkivää sydäntä ja puitteet on ihan huiput. Silti hinta ei ollut todellakaan korkeimmasta päästä. Esimerkkinä että omena hotelli olis maksanut vaan 15eur vähemmän. Puitteet on pikkasen toiset noin niinkun ylipäänsä saatika ettei siellä oo tarjolla edes aamupalaa.

Voin kyllä suositella kaikille. 15 euron lisähinnalla ois saanu isomman huoneenkin eli tämä huonekoko ei tosiaankaan ollut ainoa mitä tarjolla oli. Me nyt vaan päätettiin että tämä riittää meille.

Käyhän peremmälle tästä

rakkaudella,
Sartsa

KOTIMATKALLA

Tällä hetkellä istun junassa eli kotimatkalla ollaan. Vihdoinkin! Tällä hetkellä ku vielä on pari tuntia matkaa taitettavana niin tuntuu että matka ei lopu koskaan. On olemassa sanonta että matka on tärkeämpi kun päämäärä mutta tässä kohtaa se ei kyllä pidä paikkaansa. Antaisin mitå vaan jos voisin olla just nyt kotona juomassa Akin kanssa päivä kahvia. Se oli jo ehtinyt kotiin.

Syy miksi olis jo enemmän ku ihanaa olla kotona on tämä mun olotilani. Jälleen mua huolestuttaa mikä mua oikein vaivaa sillä kroppa tuntuu ihan "vieraalta". Pitkästä aikaa maha on ihan turvoksissa, samoin kun huomasin illalla että sormet ja nilkat oli myös ihan turvonneet. Sukista olo jäänyt komiat painaumat nilkkoihin. Turvotuksen lisäksi olotila tuntuu raskaalta. Lihakset on kun jumissa ja tämä pitkä istuminenkin on ihan horroria jaloille. Voisko tämän viikon syömisillä olla vaikutusta näin paljon oloon?? Oon nimittäin syönyt tällä viikolla todella paljon hyvää, suklaata ja muutakin, ja parina päivänä mulla jäi vihersmoothie juomatta. Perjantaina jäi vielä noi sitruksetkin korkkaamatta. Ruoka sinänsä on ollut ihan ok, ei mitään raskasta mättöä, tätä viikonloppua lukuunottamatta.

Oli tosi kiva viettää aikaa Jennin kanssa Helsingissä. Mä laitan hotellista oman postauksen kunhan saan kuvatkin lisättyä. Samoin kun muutenkin tästä koko reissusta. Yritin ensin josko kuvien lisäily onnistuis, mutta ei junassa toimi yhteydet riittävän hyvin.

Vaikka tää matka tuntuukin loputtomalta niin täytyy sanoa että äkkiä on tähän asti mennyt kun reilu tunti on jo junassa istuttu. Kyllä tää tästä... Josko tänään vielä virpojiakin näkyis 😉

Rakkaudella,
Sartsa

TASAISEN HARMAATA ARKEA

Yllä oleva kuva näyttää aika pitkälle sen millainen tämä viikko on ollut. Sekä sään puolesta että muutenkin. Tasaisen harmaata puurtamista. Ei mitään aihetta hurraa huutoihin mutta ei toisaalta mitään tervassa tallaamistakaan. Päivät on toisaalta välillä tuntunut älyttömän pitkiltä ja mä oon eläny pariinkin otteeseen viikon varrella ihan väärää päivää. Toisaalta taas aika noin ylipäänsä on kulunut niin nopsaan että tästä maaliskuusta mulla on kadonnut yks kokonainen viikko. Huomasin sen töissä eilen, kun mulla oli pomon kanssa työkeskustelu ja mä elin ihan siinä uskossa, että se on vasta ens perjantaina. Siis päivämäärä mun päässä oli ihan oikein mutta mä jotenkin ajattelin että tämän hetken ja pääsiäisen välillä on vielä yksi viikko ja silloin on tuo keskustelu. Eipä siinä mittään. Vedeltiin sitten hatusta, vaikka käsiteltävät kysymykset oli hienosti esillä jo etukäteen, että ois voinu ennakkoon vähän pohtia niitä.

Keskustelu oli oikein antoisa ja mä koitin saada sanottua kaikki mitä olin ajatellutkin että pitää tulla sanotuksi. Mut veti jälleen kerran hiljaiseksi ja otin nöyränä tyttönä päästä olematonta lakkiani kun sain kuulla olevani todella tärkeä työpaikallani, oikea aarre kuten pomo sanoi, ja että mä oon kuulemma todella hyvä työssäni. Molemmissa, siis sekä kansliahommissa että ohjaajana. Oon kuulemma periksiantamaton eli jos en tiedä jotain asiaa niin sitten otetaan selvää ja tehdään. On Erittäin Vaikea ottaa vastaan moisia kehuja ja jos puhutaan aikuisten oikeesti, niin  tuntuu joskus käsittämättömältä että puhutaan samoista asioista vaikka ajatus on niin kovin paljon eri. Siis se miten minä näen ja koen itteni työntekijänä ei vastaa sitä miten muut sen asian näkee. Kyllä mä nyt voin sanoa, että tuntuu monin ajoin että mä kyllä hallitten hommani ja ahkera oon. Periksiantamatonkin, mutta silti moiset ylisanat hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Mukavahan se on kuulla, että on tärkeä osa työyhteisöä, hengenluojanakin. Positiivinen mä haluankin olla, ja sellanen ettei mun seurassa tarttisi ainakaan tuntea oloansa vaivaantuneeksi tai huonoksi. Harmittaa itteäkin, yhtä paljon kun kuulemma työhteisöäkin, että mä joudun lähteä pois kesällä. Juuri kun saisin alkaa nauttia hedelmää kaikesta siitä puurtamisesta mitä vuoden sisällä oon omaksunut. Sellasta se on. Oon ennenkin sanonut olevani sellanen erikoistilannemi..eikun henkilö joka tulee paikalle juuri siihen kriisinkohtaan tai selvittämään jotain asiaa. Been there done that. Toivotaan, että ahkera työ saa palkkansa sitten jossain muussa kohtaa.

Tällä hetkellä töissä on kirjatilausten kuuma aika. Mietitään kuumeisesti mitä kirjoja tilataan ensi vuodelle näinä säästöjen ja leikkausten kultaisina aikoina. Tämäkin homma oli vielä viime vuonna mulle ihan täyttä hepreaa kun olin ollut vasta niin vähän aikaa ettei edes kirjat nimenä olleet mulle tuttuja. Nyt on jo huomattavasti helpompi osata itekin vähän miettiä ja tietää että mitä kaikkea pitää kirjatilauksissa ottaa ylipäänsä huomioon. On muuten vähän monimutkaisempi nakki kun mitä päältäpäin ajattelis. Valinnanvaraa tänä päivänä on joka aineessa pilvin pimein. Mutta eilen selvisin reilun tunnin ylitöillä, sillä päätin että kotiin ei lähdetä ennenkun kaikki kirjat on tilauslistalle näpyteltynä. Samalla sain tehdä miinustunteja pois mitä on tullut kun oon noitten korvien takia joutunut käydä tk:ssa nyt pariin otteeseen viikon sisällä. Ensin toteamassa, että kaikista ennakkoarvailuista huolimatta mä en oo kuuro ja sitten torstaina kävin varmuuden vuoksi vielä huuhteluttamassa korvat :D

Eilen viikon päätti sitten tosi ihana ilta työkaverin luona. Pääsi pitkästä aikaa saunaan, oikein puilla lämmitettävän kiukaan löylyihin. Vähän jännitti tuon kasvojutun takia että mitä lämpö saa aikaan, sillä sen kanssa käskettiin olla yhtä tarkkana kun kylmänkin. Onneksi ei tuntunut missään. Eikä kyllä verenpainekaan tuntunut kummemmin antavan merkkejä. Nyt en ookaan mittaillut ainakaan viikkoon paineita. Pitäisköhän sitä.... Mutta siis eiliseen vielä mennäkseni niin oli ihana saunomisen lisäksi tehdä tortilloja ja jutella kaikkea sellaista mitä ei ehdi työpäivän aikana jutella kun työt haittaa sen verran. 23 aikaan mä sitten päätin että nyt on hyvä lähteä kotiin että saa kumminkin kunnon yöunet alle ennen tämän päivän retkiä.

Mä tässä nimittäin tapan hitaasti aikaa ja syön kynnet olemattomiksi kun odottelen että koska saa lähteä kohti Vilppulan asemaa. Juna kuljettaa mua jälleen, ja tällä kertaa Helsinkiin missä treffaan mun esikoiseni. Halusin antaa Jennille vapaapäivän ja siksipä varasin hotellihuoneen Helsingistä että päästään vähän ehkä shoppaamaan, ainakin syömään hyvin ja vaan relaamaan. Odotan jo niin innolla ja sätin tässä itteäni siitä kun pitää olla niin joutuuneen että osti jo ajoissa liput Vilppula-Hki välille. Nyt viime viikonlopun Tampereen reissusta viisastuneena olisin halunnut mennä junaan Jämsästä jolloin oisin päässy matkaan paljon aiemmin ja olisin tietty ollut perilläkin lähes pari tuntia aiemmin. No mutta eihän niitä lippuja nyt voinut enää vaihtaa. Mitä en ehkä oikein ymmärrä. Junalipun voi siis vaihtaa vaan samalle reitille, ei siis voi vaihtaa lähtöasemaa eikä määränpäätä. ÖÖÖh, miksi ei?? Eri junahan se joka tapauksessa on vaikka vaihdan samalla reitilläkin. Yhtä lailla sitä nyt vois maksaa sitten sen lippuhinnan erotuksen vaikka sitten vaihtais mille reitille. Oli miten oli niin näin on. Soitin oikeen vr:n tätille ja kysyin. Nyt siis mun juna lähtee vasta 12:45 joten tässä on runsaasti aikaa kun heräsin niin aikaisin. Akin kello herätti 7:30 ja kun siihen heräsin niin enhän mä nyt enää saanut nukuttua. Laukku on pakattu, kamat muutenkin kasassa. Tukka tällätty ja mitäs sitte?? En malta odottaaaaaaaaa....

Jännän ääreltä
rakkaudella,
Sartsa

POROKIUSAUS

Pikaisesti pakko jakaa ihan sairaan hyvä ruokavinkki. Oikein sellanen laiskan kokin erikoinen. Eilen kävin nimittäin sellanen juttu vähän kun vahingossa, että meidän uunissa paistui POROKIUSAUS. Jaa että mitenkö tähän vahinkoon päädyttiin? No sillälailla että menin kauppaan suoraan töistä päin ilman että olin yhtään miettinyt mitä ruuaksi vois laittaa. Se nyt on aina virhe :D ei tuu mitään mieleen kun kaupassa kiertelee. Mulla kävi nyt niin, että tuumin tehdä keittoa. En kuitenkaan ajatellut jaksavani perunateatteria vaan ajattelin että ostan pakkasesta sellasen valmiin keittoaines sekoituksen. Ei siis  niitä keittojuureksia vaan semmonen isompi pussi missä on perunat ja kaikki valmiina. Siis näitä  Niinhän mä sitten ostin. Ja huomasinkin pussin takana muutaman ruokaohjeen joista yks oli broilerikiusaus. Ahaa, tottakai kiusauksen voi tehdä muustakin kun perunasipulista. Vaihdoin keiton siis lennosta kiusaukseen ja ei muuta kun kaupassa paluu aiemmille hyllyille miettimään mitä mä sinne kiusaukseen laitan. Silmiin osui poronkäristys ja koska meillä oli jääkaapissa savuporotuorejuustoa niin valinta oli selvä. Tehdäänpäs vähän fiinimpi kiusaus.

Ruskistin siis pannulla poronkäristyksen ja laiton sekaan puoli pakettia savuporotuorejuustoa joka suli ja oikeastaan imeytyi lihaan. Sitten vaan ihan normin kiusauksen tyyliin osa noista kasviksista ekku pohjalle, päälle rouhaisin vähän mustapippuria ja heittelin hitusen suolaa. Poronliha siihen päälle ja vielä päällimmäiseksi kerros kasviksia. Nekin maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Kaadoin ruokakerman (vieläpä sellaisen kevyemmän version) siihen päälle ja ei muuta kun uuniin vaan. 200 asteessa annoin olla ensin puoli tuntia ja sitten otin sen verran pois, että kaadoin juustoraasteen päälle. Sitten vielä toiseksi puoleksi tunniksi uuniin. Tosin sammutin uunin siinä 45 minuutin kohdalla.

Voi pojat että oli muuten hyvää. Ihan vei kielen mennessään. Lisukkeeksi hieroin vielä vähän lehtikaalta, jonka sekaan laitoin niitä marinoimiani punasipulirenkaita. Slurp!!

TERVEHTYNYT JA KEVÄTTÄ RINNASSA

Voi pojat miten mä jaksan lapsellisesti innostua joka kerta kun meen ovesta pihalle ja aurinko kutittaa kivasti leuan (lue:leukojen) alta. Se tunne on ihan sanoinkuvaamattoman ihana etenkin näin piiiiitkän talven jälkeen. Mä oon niin valmis kevääseen ja kuumana hehkuvaan intiaanikesään kun vaan ikinä voi olla. Vaikka täs on parin päivän aikana taas tullut rahtusen verran uutta lunta niin vastapainoksi aurinko on lämmittänyt oikein urakalla. Mä tein vähän aikaa sitten keväälle pienen runonkin. Laitoin sen tuonne lärvikirjaan ja voisinhan mä sen tännekin laittaa. Kas näin:

"Kevään aavistaa. Lunta taivaalta vaikka niskaan putoaa. 
Kun kylmä tuuli suupielet alaspäin kohmettaa, 
silti mä tahdon uskoa et aurinko jossain tuolla odottaa. 
Kevät talven sormet sulattaa, kun käsi käteen pikkuhiljaa hivuttaa. 
Se huomaamatta talven sydämen eloon saa ja valtaa lempeästi lisää elintilaa.
Talvi puristaa, otettaan koittaa vielä kädestään tiukentaa. 
On lupa kuitenkin jo kohta irrottaa ja kevään hymyillessä muurit murtaa.
Kevät koskettaa, hyvästiksi talven lämmennyttä poskea.
 Ystävien ote irtoaa, vuoden päästä jälleen tässä tavataan."

Kyllä mä uskon, että kevät on ihan tuossa nurkan takana ja sieltä se sitten yllättää meidät kaikki kertarysäyksellä. Sitäkin mä toivon, että suurin osa vuoden sadekiintiöstä olis nyt sitten jo alas tullut. Olis sellanen kohtuu sateeton kesä. Sellanen kun aina lapsena oli.

Tänäänkin töissä huomasin, että vaikka aurinko näyttäytyi kivasti niin jälleen kerran pihassa kävi se iänikuinen viima. Taas piti koittaa muistaa suojata naamaansa vaikkakin myös siltä osin alan olemaan nyt entisen veroisessa kunnossa, että kylmä ei ota enää ihan niin herkästi kun vielä vaikka viime viikolla. Silti mä suojaan itteni mahdollisimman hyvin. Pelataan varman päälle nyt vaan.

Niin, tosiaan. Oonko mä muistanut kertoa ollenkaan että aikalailla tasan 3 viikkoa siihen meni, että mä voin sanoa olevani oikeastaan entisellään. Kaikki toimii naamataulussa entiseen malliin eikä niitä nipistelyjä tai sellasta jännää vähän ku puutumisen tunnetta oo enää. Eli siis kasvohalvaus on jo voitettu kanta, mutta nämä muut oireet tietty tuottaa vähän päänvaivaa. Siis nuo sydämen tykytykset ja ikävät tunteet tuossa rinnassa. Tänäänhän niitä ei oo ollut ollenkaan joten aika jännä juttu on. Pakkohan mun on jossain vaiheessa mennä sinne lääkärille ja pyytää labrat sun muut sillä en mä voi sanoa olevani ihan priimakunnossakaan. Sitten on se toinen puoli, että tieto lisää tuskaa. No katellaan. Just nyt olo on ihan bueno.

Töissä meinaa välillä vähän kiristää hermoja syystä tai toisesta mutta ei kait siinä mitään uutta ja ihmeellistä oo. Se on välillä vähän semmosta, tulee päästeltyä höyryjä ulos.

Tämän päivän positiivisinta antia oli se, että sain ensikäden infoa mikä mua odottaa syksyn tullen kun työkkärin kanssa alan taas asioimaan. Vai oonkos mä jo kertonut, että 14.6 on näillä näkymin vipa päivä mulla tuola koululla. Sitten on taas aika haistella uusia tuulia. Se kenen äippälomitusta oon tehyt, aikoo nähkääs palata töihin syksyllä. En mä tässä vaiheessa ainakaan vielä koe tuota asiaa mitenkään maailmanloppuna, ehkä on jo sellanen olokin hiukan että on aikakin lähteä eteenpäin. Lähinnä tosiaan oon miettinyt millaista hulabaloota se on sitten kun työkkärin kanssa aletaan vääntää aktiivimallista ja sen toteutuksesta. 18 tuntia 3 kuukauden aikana pitäis kumminkin jotain tehdä osoitteekseni aktiivisuuteni. Kerkesin jo vähän kerätä ahdistusta valmiiksi siitä, että tuo kaikki pitää olla palkkatöitä. Että mistä helkkarista mä sellasia nyt sitten keksin. Mutta siihen käy monenlainen muukin aktiivisuus. Katotaan mitä mä sitte keksin. Toisaalta tietty toivon, että sijaisuuksiakin ois sen verran vaikkapa tuolla päivähoidon puolella että siitä jo kertyis nuo tunnit. Noh, noita asioita mietitään sitten joskus syssymmällä. Tehdään nämä hommat kunnialla loppuun ekku.

rakkaudella,
Sartsa

EX TEMPORE JUNAN VIETÄVÄNÄ

Mä oon aikalailla ex tempore tyyppi ja mut saa helposti ylipuhuttua mukaan lähes mihin vaan. Aina mä en tarvi edes kaveria näihin mun tempauksiin jollainen tapahtui lauantaina. Aki lähti viettämään päivää työporukalla ja mietin että mitähän sitä itse keksis. Päätinpä lähteä ajelemaan kohti Jämsää ajatuksena käydä vaikka vähän shoppailemassa ja kattelemassa Himoksen meininkejä. Matkalla sain kuitenkin kuningasajatuksen että mitäs jos hyppäiskin junaan ja lähtis piipahtamaan Tampereella. Mielessä oli museokeskus Vapriikki. Tein syntiä ja googletin matkalla junien aikatauluja huomatakseni että juurikin vajaan puolen tunnin päästä lähtisi juna. Lippua ei tietty ollut enkä ehtinyt pysähtyä sitä kännykällä tilailemaan joten päädyin siihen, että kokeilen ajaa suoraan asemalle ja mikäli ehtisin junaan niin kysyisin konnarilta voisinko ostaa lipun junasta. Näin tein, ehdin junaan joka olikin kuulemma lähes viimeistä paikkaa myöten täynnä. Kävelin ravintolavaunuun, ostin siiderin ja asetuin fiilistelemään tunnelmia. Hetkisen kun siinä seisoskelin niin vapautui istumapaikkakin joten tunnin junamatka meni rattoisasti.

Mä tykkään Tampereella tästä Finlaysonin ja Tampellan alueesta. Jostain syystä tommonen rakennuskanta joka henkii mennyttä aikaa vetoaa muhun erityisesti.

En ollut koskaan aiemmin ollut Vapriikissa elikkäs TÄÄLLÄ ja olin jo kauemman aikaa ajatellut meneväni. Itse asiassa oli tarkoitus Villen kanssa lomalla sinne mennä mutta tuo sairastuminen muutti nekin kuviot. Vapriikissa on siis monta erilaista museota saman katon alla enkä yhtään ihmettele että se valittiin A.W.Yrjänän toimesta tämän vuoden Vuoden Museoksi.

Mä aloitin kierrokseni Kadonneet kaunottaret nimisestä näyttelystä missä muisteltiin vanhaa Tamperetta. Sen kauniita rakennuksia ja menneen ajan yritystoimintaa. Rakennuksia jotka ovat enää muisto vaan. Mua nämä vanhat kuvat puhutteli aika monellakin tasolla. Alla yksi esimerkki kuvasta johon olisin halunnut hypätä sisään.

Alapuolella kuva vanhan apteekin ovesta. Hetken mä mielikuvittelin millaista liikennettä noiden ovien kautta onkaan kulkenut ja mitä kaikkea nämä ovet onkaan nähneet ja kuulleet.

Toisena kohteena mä päätin lähteä vanhaan Birckalaan ja viikinkiaikaan. Alla olevan kuvan viikinkisoturi mua vähän huvitti kun on niin kypärä silmillä että tokkopa sieltä juurikaan mitään ois nähnyt :D  Melko pikavauhtia mä tän viikinkiajan kahlasin läpi, vaikka tietoa olis ollut saatavilla enemmänkin. Tuumin, että joskus jos meen vaikka Villen kans käymään tuola niin tutkitaan sitten enemmän.

Postimuseo oli kans mielenkiintonen. On se vaan kuulkaa kustin polkeminenkin muuttunut aikojen saatossa aika lailla. Alla olevassa kuvassa on muuten eka postimobiili. Tyyliä ei ainakaan puutu!!

No entäpäs nämä postinkantajan varusteet sitten?? Olis se tänä päivänä näky, kun postihenkilöllä olis pyssy mukana. Ihan varmuuden vuoksi vaan...

Postimuseon ylätasanteelta löytyi pala meikäläisenkin historiaa. Nostalgian siivet lepattivat oikein kunnolla kun näihin punk aiheisiin kirjoituksiin ja esineisiin uppoutui. Yläasteen aikana oli mullakin, niin monen muun teinin tapaan, punkaikani. Monta tuttua, jo unholaan jäänyttä, nimeä tuli vastaan. Ja se tietty asenne mikä noissa porukoissa oli kun Latosaaressa aikanaan punkkareita kohtuupaljon seurailtiin.. Voi kuinka monenlaista muutakin aiheeseen liittyvää tapahtumaa ja asiaa pyöri mielessä. Oi niitä aikoja!!

Jääkiekkomuseossakin piti tottakai piipahtaa. Jostain syystä mulla vaan alkoi tässä kohtaa tulla jotenkin kummallisesti huono olo. Sydän hakkas miljoonaa ja ihan kun olis ahdistanut vähäsen. Piti oikein vähän rauhoitella pulssiaan ja siksipä tämä kohde jäi vähän pintapuoliselle tutkimiselle. Mutta tottakai parhaat bongailtiin päältä. Kuten alla olevassa kuvassa oleva mm pysti. 95 NEVÖFÖGET, sanoo Jutikin :D

 On nää aidot pelipaidat vaan ihan jäätävän isokokoisia. Huhhuh!!

Olotilastani johtuen kivimuseo jäi ihan vaan paikaksi jonka läpi kävelin. Tarvii ens kerralla keskittyä siihenkin paremmin. Luonnontieteellinen museo jäi myös vähän vähälle tutkimiselle, mutta siitäkin ajattelin että kun meen Villen kanssa niin onpa itellekin jotain uutuudenviehätystä.

Mennessäni mä olin ostanut lipun 18 aikaan lähtevään junaan. Ajatuksena mulla oli museokierroksen jälkeen käydä hyvin syömässä ja shoppailla hiukkasen. Päätin kuitenkin käydä asemalla kysymässä voisinko vaihtaa lipun jo aikaisempaan junaan sillä olotila ei ollut paras mahdollinen. Vaihto onnistui joten 15 aikaan sitten jo hyppäsin junaan ja kotimatkalle. Sitä ennen kävin kuitenkin asemalla kahvilla ja välipalalla.

Junassa mun olo huononi hetkellisesti niin, että pelkäsin jo tovin että saan jonkun sydänkohtauksen. Koitin rauhoitella oloani laittamalla silmät kiinni ja hengittelemällä rauhallisesti. En tiedä johtuuko tuo nyt sitten verenpaineista vai mistä mutta kamalalta tuntuu tommonen olo. Tunnin junamatkan aikana noin puolenvälin kohdalla olo helpotti kun taikaiskusta ja ajellessani kotiin päätin kumminkin hemmotella itteäni vielä hyvällä ruualla ja kävin vanhassa luottopaikassani Vilppulan satamaravintolassa syömässä hyvän annoksen vuohenjuustobroileria.

Sitten olikin kiva tulla kotiin, laittaa jalkakylpy valmiiksi ja ottaa iisisti. Tein vielä kasvohoidon oikein perusteellisesti ja hemmottelin muutenkin itteäni. Ihanan raukea olo oli sitten suihkun jälkeen ja niinpä mä sitten nukahdinkin sängylle telkkarin ääreen hyvissä ajoin. Oli kaikesta huolimatta ihanaa ottaa aikaa ihan vaan ittelle.

Että suosittelen tekemään joskus tämmösiä hetken mielijohteesta juttuja. Usein ne on niitä parhaita!!

rakkaudella,
Sartsa

VÄLIAIKATIETOA TYÖRINTAMALTA

Työpäivä 3 takanapäin. Nyt oon joutunut huomioimaan, ettei nämä silmät (tai ainakaan tuo silmä) oo kyllä entisellään. Väsyy tosi herkästi ja tänään sitten aiheutti myös pääkipua. Kait se on tuo, tai siis tämä tämänhetkinenkin, näytön tuijottaminen mikä ei oo hyvä. Tai sitten töissä kirkkaissa valoissa koko päivän oleminen. Mistä minä tiedän mikä syynä, mutta silmät tuntui eilenkin kotona koko illan ihan kun niissä ois ollut roskia. Kuivuu ja sitä kautta kipeytyy vaikka oon laittanut noita silmätippoja aamulla ennen töihin lähtöä, päivällä kerran töissä ja sitten vielä illalla ennen nukkumaanmenoa. Silmät vaan tuntuu aroilta. Onneksi pomo nyt määräsi tuota lepoakin päivän mittaan niin voi hyvällä omatunnolla laittaa välillä silmät ihan kiinni ja antaa lepoa. Oon tehnyt toimistohommia tosi pienissä pätkissä, joten eteneminen on paljon hitaampaa kun aiemmin mutta valmista tulee yhtä kaikki.

Kylmä tuuli on taas tullut ikäänkun kiusallaan vaikeuttamaan mun työskentelyä. Yhtään ei kyllä uskalla näyttää nenäänsä edes oviaukossa ilman että on takki päällä. Sillä tavalla oon pärjännyt ihan hyvin, tosin vaatii huomattavasti paljon enemmän etukäteis suunnittelua ja aikaa siirtyä paikasta toiseen. Ennen sitä sujahti äkkiä kelillä kun kelillä rakennuksesta toiseen tai piipahti postilaatikolla. No nyt ei enää. Ja senkin piti vaan kantapään kautta oppia.

Töissä on kyllä muuten ihan mukavaa ja mieluusti mä sielä olen. Tämän viikon meidän vitosluokassa on sijainen, mutta niin mahtava tyyppi että me pärjätään kyllä oikein hyvin. Mä oon ollu niin ylpeä meidän luokan oppilaista kun ovat niin ahkerasti ja fiksusti tehneet töitä eikä oo tarvinnut mitään ylimääräistä sekoilua harrastaa. On ahkera luokka!!

Nyt mä en viitti tämän enempää tätä ruutua tuijotella joten tässä kuulumiset näin lyhykäisyydessään. 

rakkaudella,
Sartsa

EKAN TYÖPÄIVÄN FIILIKSET

Eka työpäivä takana. Ihan hyvin tais mennä, ainakin olosuhteisiin nähden. En kuitenkaan viitti edes valehdella ettenkö olisi väsynyt. Kyllä jossain kohtaa päivää huomasi, että sitä oikeasti väsyy helpommin kun ennen tätä sairastelua. Ei nuo ammattilaiset siis turhaan oo rummuttaneet sitä levon merkitystä. Se ihana hoitajakin viime torstaina vielä lähdön päälle sanoi, että muistathan sä nyt sitten levätä. Tämän koko sairastelun kun on kaikesta huolimatta mieltänyt eniten ulkonäköä ja tiettyjä toimintoja rajoittavaksi jutuksi. Kaikki muut oireet mä oon laittanut vaan tuon kortisonin piikkiin. Totta sekin, mutta pitäis käyttää järkeä siinä kohtaa kun taudin toipumisen kulmakivet, ja ainoat joista varmasti on apua, ovat lepo ja stressin välttäminen. Ehkä levolla on ihan tuon kasvohalvauksen suhteenkin joku funktio. Ja mitä tulee lääkitykseen niin arvelihan tuo hoitaja että ainakin viikon ne jäljet on elimistössä senkin jälkeen kun kuuri loppuu.

Tosiaan, väsymys meinasi painaa päälle välillä. Sitten vaan piti koittaa ottaa hetki ihan rennosti. Sain kyllä ihan pomoltakin määräyksen, että on osattava välillä vähän huilatakin. Määräys kävi, että ei saa hötkyillä liikaa vaan on opittava lepuuttamaankin. Kait se on niin tehtävä kun pomo määrää :D Nyt vaan tietenkin rästitöitä oli kertynyt aika lailla. Ne nyt vaan on pakko hoitaa ja vieläpä tietyt asiat mielummin mahdollisimman vikkelään. Enkä mä muutenkaan tykkää kerätä töitä pinokaupalla ja sitten tehdä niitä kauhealla hässäkällä kun aina tulee kumminkin uusiakin. Siksi tykkäänkin kaikkein mieluimmin ennakoida. Olla askelen edellä, ja se ei onnistu tässä vaiheessa niin kauan kun on vanhoja rästejä. Joo joo, kyllä mä oikeasti muistan ja huomaan nyt ajatella itteäni ja omaa jaksamistani. Täytyy vaan löytää sellanen sopiva balanssi.

Toinen juttu minkä huomasin tänään ja joka vähän yllättikin oli se, että mun niskat ei todellakaan kestä vetoa yhtään. Siis niskat!! Mähän oon suojannut tähän asti tuota naamaani. Nyt mä tänään menin toisesta rakennuksesta toiseen ulkokautta enkä tietty pukenut siihen välille. Matkaa oli sellasen katoksen kautta muutama metri. Seurauksena oli se, että niskat ja hartiat löi todella jumiin ja aiheutti ihan sellasta ahdistavaa oloa tuohon rintaan. Hetki taas piti kuunnella, että nytkö se herttani sitte päätti lopettaa yhteistyön. Jatkossa siis tietää, että vähintään huivi kaulaan aina kun menee edes oviaukon lähelle.

Näitä pikkumiinuksia lukuunottamatta oli kyllä todella kiva mennä töihin. Mulla oli ollut meidän luokan oppialaita ainakin jo ihan ikävä. Ihanien työkavereiden ja ymmärtäväisen pomon ansiosta mä oon varma, että mun onnistuu kyllä olla töissä. Ettei enää tarvis jäädä saikulle.

Kivaa tätä viikkoa, hyvässä vauhdissa ollaan jo.

rakkaudella,
Sartsa

PERJANTAIBURGERIT

Mä oon vähä sellanen lihansyöjäprinsessa. Tykkään ihan liikaa ruuasta jonka vois luokitella vähän kun äijämätöksi. Onneksi syön sellaista vaan sillointällöin. Pääosin tykkään suosia terveellistä ja kevyttä, aika kasvispainoitteista, ruokavaliota.

Perjantain ruoka sai kuitenkin inspiraationsa Burgerimies ohjelmasta, joka katottiin torstai-iltana. Mä tykkään Akseli Herlevin tyylistä ja kun burgerit on mun yks lempiherkuista niin ei muuta kun tuumasta toimeen. Päätin tehdä pihvit ihan omin pikku kätösin. Ensin ajattelin ruveta värkkäämään briossisämpylätkin itse, mutta tulin järkiini. Ostin sitten valmiita sämpylöitä, Akseli Herlevin Vaasan tuoteperheestä.

Päädyin sitten tekemään pihvitaikinan erään ohjeen mukaan joka löytyi eräästä burgerkirjasta. Tein taikinan valmiiksi ja totesin että ei maistu juuri miltään. Jouduin siis ottaa omat maustamiskeinot käyttöön :) Curryketsuppia pieni turaus, pippurimaustettua sinappia,kunnolla pippuria ja ripaus suolaa. Johan alkoi olla makua. Mä tapaan tehdä mikrossa pienet maistaispalat aina kun teen lihapullia tai mureketta. Muutenhan massaa on aika ikävä maistella.

Pihvien sisälle piilotin cheddar juustopalat

Siinä ne valmistuvat...

Valmiit juustopihvit odottaa jatkokäsittelyä :)

OI nam nama miten hyvää!!

Annoksessa oli vähäsen ranujakin, kolmen dipin kera. Sisälle hampurilaiseen tuli bbq kastiketta, ketsuppia, tomaattia, hierottua lehtikaalta, marinoitua punasipulia, juustopihvi ja majoneesi. Oli muuten todellakin hyvää! Ollaan aina silloin tällöin tehty ite näitä hampurilaisia ja täytyy sanoa että niistä saa niin tuhottoman paljon parempia mitä nuo hampurilaispaikkojen vastaavat on että eipä sitä paljon huvita hampurilaisella käydäkään.

Tämän annoksen kun vetäisi napaansa niin jo vain kyllä jaksoi katella telkkaria loppu ilta. Viikonloppu muuten on mennyt kivasti kun eilen käytiin vähän shoppailemassa ja synttäreillä minkä jälkeen saatiin vielä yökylävieras meitä viihdyttämään.

Huomenna töihin, tuntuu että todella pitkästä aikaa. Toivotaan, että toipuminen vielä jatkuu tästä loppuun asti ja saan kasvoni toiminnot hienosäädettyä loppuun asti.

rakkaudella,
Sartsa

VIRTUAALIHALIT IHANILLE HOITAJILLE

Eilinen päivä meni taas vähän epävarmoissa fiiliksissä. Olotila oli sellainen, että välillä huimasi enemmän ja välillä vähemmän. Koko päivän ajan kumminkin oli jonkinlaisia tuntemuksia päässä ja kropassa. Pään alueella tuntui pistelyä siellä sun täällä. Välillä piti heittää pitkälleen kun huimaus kävi turhankin ikäväksi. Kyllähän moinen huolestuttaa, välillä vähän jopa pelottaakin. Sitten kun otat koneen esille ja uppoudut etsimään vastauksia mieltä askarruttaviin juttuihin googlesta niin ei voi olla tuloksena muuta kun vainoharhaa. Mä olin jo ihan varma, että mulla on aivoinfarkti tulossa tai jotain muuta vakavaa. Kuitenkin yritin tiedostaa esimerkiksi sen, että mulla oli niskatkin todella jumissa joten huimaukset saattoi hyvin johtua siitäkin. Tai sitten vaan kuulua toipumisprosessiin. Raitis ilma tuntui joka tapauksessa hyvältä, sen vähän mitä mä koitin tuossa terassilla seisoskella.

Iltapäivällä tuntui edellä mainittujen oireiden lisäksi myös se, että sokerit taas heittää. Ruuan jälkeen päätinkin lähteä hetkeksi ulos saamaan raitista ilmaa, että näkisin mitä se tekee olotilalle. Sain sitten sellaisen päähänpiston että koska terveyskeskus/ensiapu on tuossa ihan naapurissa niin voinhan mä käydä siellä luukulta kysymässä näistä oireistani että onko tässä nyt syytä huoleen vai ei. Niin sitten tein, ja se olikin paras idea aikoihin.

Luukulla oli oikein mukava hoitsu jolta mä vihdoin sain neuvoja ja ohjeita tämän toipumiseni suhteen. Sain kuulla, että nämä pään tuntemukset puutumisineen ja pistelyineen kuuluu toipumiseen. Kasvohalvaus johtuu alunperin siitä, että hermot on tavallaan puutuneet joten kun parantumista alkaa tapahtua niin tuntuu juurikin tuollaista pistelyn tyyppistä. Huimauksetkin kuuluu asiaan ja mua muistutettiinkin että toipuminen saattaa ottaa kuukausiakin. Ohjeiksi sain että pitää muistaa levätä paljon eikä saa tehdä mitään raskasta. Mattoja mun on nyt turha kuvitella vieväni ulos mutta esim. imuroida saan kyllä. Liikunnan suhteen sain luvan tehdä normaalisti kävelylenkkejä mutta ei juoksemista tai hyppimistä. Uiminen on vähän siinä ja siinä vielä tämän silmän takia. Kuitenkin siihenkin sain vihreää valoa niin, että kunhan laitan tippoja ennen uimista, sitten huuhtelen hyvin silmän jälkeenpäin ja laitan vielä tippoja päälle. Kuitenkin varoitettiin, että yksin ei kannata mennä tai ainakin pitää sanoa uinninvalvojalle että mulla on tällänen toipuminen päällä. Kait se sitten on tämä huimaaminen sen verran arvaamatonta.

Tämän lisäksi mä vielä kysyin tuon kortisonin osalta että miten se nyt oikeasti on, että voiko tämmönen 10pv kuuri aiheuttaa oireita. Vastaukseksi sain erittäin pontevasti, että sehän laittaa koko elimistön ihan sekaisin. Aha, just!! Sain kuulla suoraan ammattilaisen suusta, että se kohottaa verenpainetta sekä sokereita ja aiheuttaa huimaamista sun muita lukuisia haittoja. Lääkkeen poistuminen elimistöstä kestää kuulemma ainakin viikon verran siitä kun kuuri loppuu. Sekin oli tähän kohtaan pelkästään huojentava tieto, niin ärsyttäviä kun nuo kaikki oireet sitten onkin.

Muita käytännön ohjeita mä sain suojata naama koko lopputalven ajan hyvin. Käyttää aurinkolaseja sekä kevätauringon varalta että valkoisen hangen kirkkautta ja tuulta vastaan. Ai niin, ja elää ihan normaalia elämää. Silmätippoja olisi myös hyvä käyttää säännöllisesti aamuin illoin eikä vaan tarvittaessa.

Kyllä mä tämän käynnin perusteella oon vielä enemmän kriittinen noiden lääkäreiden suhteen. Mä oon nyt kahdella eri lääkärillä käynyt tämän halvauksen tiimoilta ja kummaltakaan en oo saanut kunnon ohjeita asian suhteen. Ne tiedonmuruset mitä oon saanut on olleet sellasia mitä oon itte tajunnut kysyä. Erittäin tärkeää olis lääkärien huomauttaa vaikkapa siitä, että halvaus saattaa pahentua vielä kolmen eka päivän aikana ja muistuttaa tuosta toipumisesta, että se todellakin saattaa ottaa aikaa kuukausia. Ja jokatapauksessa puhutaan viikoista ennenkun toipuminen etenee. Tässäkin kohtaa siis ihana ammattitaitoinen hoitaja teki lääkärien työt mennentullen. ARVOSTAN!

Noh, tuon käynnin jälkeen mä en oo enää tarkkaillut itteäni niin tarkasti vaan voin olla paljon paremmalla, ja huojentuneemmalla, fiiliksellä. Kiitos tämän ihanan hoitajan <3

Halvauksen suhteen tilanne on se, että tänä aamuna huomaan suun seudulla taas pientä tipuaskelta eteenpäin. Ei oo enää paljosta kiinni ettenkö voisi viheltää. Irvistää pystyn jo koko suun alueella, mikä on iso harppaus alkutilanteeseen jolloin huuli oli kun Elviksellä :D Ja sitten, ihan äsken mä huomasin että pystyn jo laittaa tuon sairaan silmän pelkästään kiinni. Se on kans aika iso harppaus eteenpäin. Uskomatonta, sillä just eilen sanoin äitille puhelimessa että toipuminen on joksikin aikaa tuntunut pysähtyvän.

Tänään on hyvä fiilis kaikesta edellä mainitusta. Ja siitä että on perjantai. Pitkästä aikaa myös viikonloppuun ei oo suunnitelmia synttäreillä piipahtamista lukuunottamatta. Tuntuu kivalta, siitäkin huolimatta että taas viime yönä mä nukuin erittäin huonosti ja tämä aamu on kulunut jumiutunutta ruotoa suoristellen ja venytellen. Mitäs me keski-ikäiset muutakaan :D

Ihanaa viikonlopun alkua sinä siellä.

rakkaudella,
Sartsa

HETKI KEITTIÖSSÄ

Eilen päätin sitten viettää taas vähän enemmän aikaa tuolla lempipaikassani eli keittiön puolella. Joskus siellä posket punaisena touhutessani saan itteni kiinni ajatuksesta millaista olisikaan kokkailla ihan normikokoisessa keittiössä. Vaikkapa sen kokoisessa mihin omakotiasujana tuli totuttua. Osaisinkohan enää ollenkaan. Yksiön keittiö (tässä on siis ihan erillinen keittiö) on kuitenkin kohtuu kompakti paketti missä pienillä järjestelyillä ja järkevillä kalusteratkaisuilla saa ihmeitä aikaan. Kaikki asiat on ainakin käden ulottuvilla. Mulle se on sopinut ihan hienosti. 

Päätin tehdä jotain terveysvaikutteista mutta sitten vastapainoksi jotain joka on vaan silkkaa nautintoa. Molempiahan pitää kuitenkin elämässä olla.

Tekaisin ensin uuden vihersmoohtiepommin. Kauramaitoa käytin taas pohjana ja siihen avokado, pinaattia, sitruunaa ja tällä kertaa myös ananasta mehuineen. Siitä taas vitamiinit sun muut visusti talteen.

Siinä sitä on...Voimajuomaa!

Vihersmoothien lisäksi mä tutustuin ihan livenä itelleni ihan uuteen terveyspommiin nimeltään lehtikaali. Oon monta kertaa kyllä kaupassa kattonut sillä silmällä näitä tumman vihreitä ryppyisiä lehtikasoja mutta tuuminut aina, että täytyy opetella joskus niistä jotain valmistamaan. Nyt kun lueskelin tuon verenpaineasian tiimoilta näitä ravitsemusjuttuja niin lehtikaali ryöpsähti silmille vähän sieltä sun täältä. Siinä kun on valtavasti erilaisia vitamiineja, rautaa, kalsiumia.. Lisäksi siitä löytyy myös magnesiumia ja kaliumia jotka on juurikin ne taikasanat sydämen hyvinvoinnin kannalta. Nimenomaan verenpainetta alentavana asiana. Kun listaan lisää vielä antioksidantit jotka saattavat auttaa suojautumaan syövältä sekä detox vaikutus niin tää maalaistollo on myyty. Niinpä sitten kauppakassistani löytyi oheinen mytty monen muun kasviksen seasta:

Mä googlettelin sitten samantien tietenkin valmistusohjetta ja päädyin oikein kunnolliseen hierontaan. Kyllä, päädyin antamaan lehtikaalelle oikein niskahartiahieronnan. Ensin leikkasin kovat lehtiruodit kokonaan pois ja pienin lehtiosat sopivan kokoisiksi paloiksi. Niinkun nyt yleensäkin salaatin pienin. Laitoin palat kulhoon ja päälle puristin sitruunan mehua, ripottelin vähän suolaa ja pikku loraus oliiviöljyä. Sitten vaan hieromaan oikein kunnon ottein. Siis kunnon puristelua ja vaivausta mä harrastin sen 5 minuuttia. Salaatti muutti muotoaan paljon pehmeämmäksi ja kun maistoin eka kertaa niin suutuntuma oli oikein miellyttävä. Ei yhtään kuiva eikä sitkeä enää. Tämän näköistä siitä sitten tuli:

Oli muuten oikeasti tosi hyvää....

Tein tosta sitten simppelin tuoresalaatin mihin tuli kaalen lisäksi jääsalaattia, paprikaa ja kurkkua. 

Lisäkkeeksi ajattelin sitten tehdä vielä marinoituja punasipuleita joita ei vähään aikaan oo ollutkaan ja jotka on kyllä sellanenkin monitoimiherkku ettei paremmasta väliä. Tällä kertaa googlettaessa tuli vastaan Akseli Herlevin kirjassa ollut resepti jota tietty piti hiukan muokata sen mukaan mitä meiltä löytyi kaapista.

Alkuperäinen ohje on seuraavanlainen:

MARINOIDUT PUNASIPULIT
4 punasipulia
½ dl punaviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
1 dl sokeria
suolaa ja mustapippuria

Mä laitoin kaksi isoa sipulia ja omenaviinietikkaa. Muuten samat ainekset ja määrät kun Akselin ohjeessa. Ai saakeli että tuli hyvää, nam...... Kannattaa antaa marinoitua huoneenlämmössä ainakin tunti ja kun laittaa purkkiin niin sitä on helppo sheikkailla aina välillä niin maut tasoittuu.

Sellaset herkut tällä kertaa. Toki tein ihan perusruuankin joka ei tällä kertaa ollut mitään hirveen kevyttä sekään. Ajattelin että välillä vähän vaihtelua kasviksiin ja kanaan :) Tekaisin uuniin muusin ja kun se oli hetken uunissa itsekseen lämmitellyt niin päälle lenkkimakkaraveneitä joihin päälle sinappia, ketsuppia, paistettua sipulia, tomaattisiivuja ja juustoraastetta. A vot!! Kyseinen tuoresalaatti sopi kyllä loistavasti tämmösen raskaamman ruuan kylkeen.

Kokkaaminen on sitte kivaa.....

rakkaudella,
Sartsa

UNIVELATON??

Siinäpä otsikossa kysymys, johon ajattelin etten kyllä ikinä löydä vastausta. Sen verran mulla on vuosien mittaan kroonistunut univelka huonosti nukuttujen öiden takia. Syytä en oikeastaan tiedä. Silloin aikanaan kun masennusdiagnoosin sain ja niitä asioita läpi kahlasin niin uni oli tottakai aikamoisessa keskiössä. Eihän sitä ollut edes huomannut miten kauan aikaa oli nukkunut huonosti ja miten sen seurauksena sitä eli kun jossain omassa pienessä kuplassaan. Univelka kun karttuu salakavalasti niin, että siitä päivien takkuisuudesta tulee vallitseva olotila. Oravanpyörä on valmis kun ei uni tule ja kumminkin se on niitä tärkeimpiä asioita, ellei tärkein, siihen että saat muuten asiasi kuntoon.

Ensimmäinen asia joka silloin vuosia sitten, pahimman romahtamisen aikaan, haluttiin hoitaa kuntoon oli nimenomaan unettomuus. Sain heti kättelyssä nukahtamislääkkeet ja sairaslomaa nimenomaan hoitaakseni unettomuus asiaa. Jostain syystä nukahtamislääkkeet ei oo koskaan tehonneet mulla, ainakaan siinä annostuksessa millä niitä on määrätty, enkä oo uskaltanut kyllä sitten omin päin enempääkään ottaa. Koittanut siis pärjäillä luomumenetelmin niin, että kun on sairaslomaa ollut niin oon vaan mennyt pötkölleen ja niin se uni on tullut. Hetken on taas ollut sitten kevyempää mutta aina nuo huonolaatuiset yöunet on palanneet. Oon nukkunut siis vuosikaudet huonosti riippumatta siitä, onko ollut jotain erityistä huolta ja murhetta. Sitäkin kun on ollut, niin sehän on toki tarkoittanut sitten lähes kokonaan unettomia öitä tai ainakin parin tunnin risaista yöunta minkä päälle on vaan pitänyt sitten lähteä töihin suoriutumaan. On ollut aikoja että töitten lisäksi musta ei oo ollut yhtään mihinkään. 8 tunnin työpäivän läpivieminen unitaakka hartioilla vie kyllä ylettömästi voimia. Sen oon kuitenkin aina saanut tehtyä. Seurauksena että kotona kaikki kaatuu päälle. Etenkin fyysisesti kun ei jaksa tarttua mihinkään mutta monesti myös henkisesti. Erityisesti niinä pahimpina aikoina kun kaikki oli harmaan eri sävyistä massaa.

Vaikea edes sanoa kuinka kauan mun yöunet on ollut tätä mitä ne edelleen tuppaa olemaan. Ainakin tuntuma on niin, että nukun noin 6 tuntia kaikkineen monessa pikku pätkässä. Heräilen jatkuvasti ja joskus oon kattonut kelloa vähintään kerraan joka tunnille. Ja jokainenhan tietää ylipäänsä mitä siitä seuraa kun katot yöllä kelloa. Enää saa nukkua vaan näin ja näin kauan. Ja sitten ei uni tuu enää ollenkaan. Muistan viime vuoden puolelta tasan 2 aamua kun oon herännyt niin että mua ei oikeesti nukuttanut lähes ollenkaan aamulla. Se olotila oli aivan mahtava!! Tuntui, kun yön aikana olis saanut voimaa koko kroppaan niin, että jos maailmassa olis ollu kahva niin olisin nostanut sen ilmaan. Voimaannuttaminen kait niitten yöunien tarkoitus oliskin. Mä en vaan valitettavasti tiedä mitä se tarkoittaa. Miten ihanaa sitä oliskaan touhuta kaikenlaista päivän mittaan kun ei tarviisi ponnistella niin mahdottomasti.

Syy miksi mulla nämä unet tuli mieleen on se, että nyt eilen ja tänään mä oon herännyt jo ennen kellon herätystä. Ollaan menty illalla niin ajoissa nukkumaan, että on saanut vähintään 8 tunnin yöunet alle ja jostain kumman syystä mä oon myös nukkunut niin hyvin että vaan kerran oon käynyt vessassa joskus tuossa aamun tunteina. En siis oo kattonut edes kelloa silloinkaan. Oli vaan jo siinä vaiheessa sellanen olo, että jos nyt pitäis nousta tähän päivään niin ei haittaisi mitään. Pieni torkahdus sitten tais vielä tapahtua, mutta herättiin kumminkin MOLEMMAT jo ennenkun kello soi. Mukavaa, että Akikin saa nyt kunnon yöunia parin vähän hektisemmän viikon jälkeen.

Eilen mä päädyin nukkumaan kahdet päikkärit ja ajattelin fiilisten mukaan tehdä niin tänäänkin. Nimittäin hyvien unien puute saattaa kyllä vaikuttaa mitä suuremmissa määrin noihin verenpainearvoihinkin. Koitetaan nyt kerrankin ottaa sairaslomasta kaikki ittelle ja hoitaa kroppaa kuntoon.

Mielen virkistykseksi tuumin lähteä tänään käymään kirpparilla, tuolla Amandan aarteissa, jossa riittää kattelemista. Saa vähän katella muutakin kun näitä kotiseiniä vaihteeksi. Ja jos ei tuule niin paljon kun eilen niin tarkoitus olisi hipsiä pikku kävelylle. Eilen en sitten kauppaa pidemmälle mennytkään kun tuuli otti vasten niin kovasti. Arkailen tuota naamaani vieläkin.

Tämän päivän aamu näyttää ainakin enteilevän ihanaa päivää. Kevät <3

rakkaudella,
Sartsa

TIISTAIAAMU ALKOI AIKAISIN

Taistelu nuutunutta olotilaa vastaan jatkuu tosi pontevasti. Ei noista eilisistä toimenpiteistä ainakaan mitään haittaa ollut, sillä sitä huimaavaa oloa ei kyllä illallakaan ollut havaittavissa. Tänä aamuna mä nousin aamupalalle yhtä aikaa Akin kanssa eli kello soi 7.15. Mentiin sen verran ajoissa nukkumaan, että kunnon yöunet tuli vetäistyä ja saatoin näin sairaslomalaisenakin  nousta jo tuohon aikaan. Huomaan tunnustelevani oloani ehkä vähän liikaakin ja aamulla lähes eka ajatus oli että huimaako. No ei kyllä tuntunut sellaista. Kahvin keittoon siis ja samalla söin kunnollisen aamupalan. Pari palaa leipää (päälle leikkeleitä ja juustoa, aiai mikä piilosuolapommi!), ruuansulatusjugurtti (mä haluan uskoa näiden vatsaa hellivään voimaan koska tykkään että ovat niin hyviä ja juuri sopiva lisä aamupalaan) sekä banaani. Vähän ajan päästä vielä magnesiumporetabletti kuppiin sihisemään. Hyvä startti päivälle.

Ajatuksena olis tänään käydä pikkasen happihyppelyllä. Eli tehdä aivan rauhallinen pieni kävelylenkki. Kelitkin on nyt ihan kohdillaan kun ei pakkasta oo kun muutama aste niin ei tarvi naamaansa ja päätänsä niin hirveesti arastella. Harmittaa kun en huomannut kysyä tuolta lääkäriltä eilen, että kauanko tätä varovaisuutta pitää noudattaa. Koskee sekä kylmää että mm. saunaa. Sillä uimaan tekis kovasti jo mieli. Arveluttaa vaan tuo silmä, joka ei ota parantuakseen. Laitoin pariin otteeseen eilen noita Bepanthen eye tippoja mutta en kyllä koe niistä olevan apua. Miltei jopa toisinpäin. Tuo sairas silmä tuntuu tällä hetkellä siltä, kun sielä kyynelkanavassa olis jotain ongelmaa. On olo, että sielä on nestettä mutta se ei tule ulos. Välillä sitten koitan puristella varovasti ja ikäänkun lypsää ne nesteet pois. Toivotaan ettei se nyt sitten lopulta kumminkin tulehdu mitä itse pelkäsin jo eilen.

Kävin tuossa jo omilla kämpillä pesemässä koneellisen pyykkiäkin ja laittamassa vähän vettä putkistoon ettei ala tuoksumaan kuivuessaan. Mullahan on se tilanne, että vuokraisäntä on jollain aikataululla laittamassa tuota asuntoa myyntiin joten sitten täytyy miettiä mitä tehdä. Mulla on toki vuokralaisena 6kk irtisanomisaika ettei nyt ihan heti oo ulos lentämässä mutta silti. Kaikenlaiset ajatukset pyörii päässä tämän asiankin tiimoilta. Ratkaisuja on taas tehtävä mutta niistä sitten kun aika on....

Laitan tuohon perään vielä kuvan tämän hetkisestä toipumistilanteesta. Toinen suupieli ei siis toimi vieläkään kunnolla vaikka tuntuma on jo ihan ns. normaali. Hymy on hiukan toispuoleinen. Jos nauraa leveämmin niin se on ikävän näköinen irve edelleen. Samoin kun huomaa tuon sairaan silmän tilanteen tuosta kuvasta, että kulma ei  nouse ja silmä on paljon pienempi kun tuo toinen. Luomi jäänyt laiskaksi vaikka siinäkin tuntuma on lähes jo normaalin oloinen. Vaatii vaan aikaa, uskotaan että molemmat siitä vielä paranee entiselleen.

Nyt koitan mennä vähän pötkölleen. Voimien keruukin vaatii toimenpiteensä :)

rakkaudella,
Sartsa

MENETETYN TERVEYDEN METSÄSTYS

Mähän oon ollut niin tyytyväinen ettei tuo kortisonikuuri oo tuonut juurikaan mitään sivuvaikutuksia tullessaan... Juu ei siis ennen eilistä iltapäivää.

Havahduin yhtä äkkiä kolmen aikaan siihen, että on vähän nälkä. Ei hirveesti ja tarkoitus olikin mennä syömään vasta myöhemmin mutta menin sitten kumminkin jo tuossa vaiheessa. Ja todella hyvä niin sillä meinasi käydä huonosti. Siinä kun seisoin kassajonossa että pääsen maksamaan lounasruokani niin alkoi yllättäen tulla ihan todella huono olo. Kädet tärisi ja sydän hakkas ihan älyttömästi. Tuli tunne, että nyt äkkiä ruokaa naamaan niinkun olis jo. Siinä vaiheessa kun otin lautasen käteen niin käsien tärinä ja huimaus oli sitä luokkaa että oli tosi vaikea saada otettua esim salaattia niillä pihdeillä. Kun pääsin pöytään niin pakokauhumainen olotila alkoi vallata ja aloin mättää ruokaa suuhun sellaisella eläimellisellä raivolla että voin vaan näin jälkikäteen kuvitella miltä mä oon mahtanut näyttää ulospäin. Sielä nyt kuitenkin oli muitakin kun vaan minä. Koitin siinä kauhoa ruokaa ja laittaa leipää suuhun mutta silti oli sellanen paniikin omainen fiilis että kohta mä pyörryn. Join pikapikaa pari lasia omenamehua. Siihen siis kaatui herkkulakko, sillä mähän en oo lakon aikana juonu limsoja enkä sokerisia mehuja. Nyt oli ihan pakko. Hotkin pikavauhtia sen lautasellisen ruokaa mutta silti oli tunne, että tarvii jotain tosi makeaa ja että on pakko päästä liikkeelle. Se olo tuntui ihan hirveältä. Ostin sitten edelleen tärisevin käsin mokkasuukon ja poistin sen kääreen vapisevin käsin ihan niinkun joku narkkari annoksensa äärellä. Ainoana ajatuksena että äkkiä tämä sisuksiin. Sitten takki päälle ja raittiiseen ilmaan. Jalat ei siinä vaiheessa enää tuntuneet mitenkään heikottavilta mutta sydän löi edelleen ja olo oli sellanen paniikinomainen. Rauhoitin kumminkin sielä ulkona itteni ja keskityin hengittämään raitista ilmaa oikein rauhallisesti pitkin hengenvedoin. Niin alkoi pikkasen olo helpotta. Ainakin tuntui että akuutein vaihe oli selätetty. Menin takaisin kisapaikalle ja ostin kanttiinista pikkusen jaffapullon. Nyt oli lakot enää ihan viimeisenä mielessä kun oli tosi kyseessä. Istuskelin siinä hetkisen eteisessä ja join sen limsan aika nopsaa. Heikottava olotila sitten pikkasen palasi ja oli pakko jälleen käveleskellä edestakaisin.

Yritin mennä olon hiukan helpotettua katsomopaikalleni kun tuumin että siinä vois rauhassa huilia mutta ei onnistunut istua ollenkaan sillä tuli tunne, että huimaus tulee takaisin ja mietin vaan miten noloa on jos katsomosta mua joudutaan hakea ensiapuihmisten toimesta. Että mielummin sitten jostain sieltä eteisen puolelta. Siinä vaiheessa nimittäin ihan oikeasti kartoitin mitä vaihtoehtoja mulla on. Onko kisapaikalla ensiapujoukkoja? Joudunko soittaa itelleni apua? Pitääkö pyytää Akia viemään mut päivystykseen kun siinä sattui olemaan juoksuissa taukoa. Ihan pienen sekunnin kävi sekin ajatus mielessä, että pitääkö kysyä Akilta voisko se lähteä kesken kisojen kotiin mutta sen hylkäsin ihan samantien. Siinä kun jälleen sitten jouduin mennä ulos raittiiseen hengittelemään niin laitoin Akille viestiä että tulisi käymään ulkona, sillä halusin jutella vaihtoehdoista mitä tehdä jos olo vielä pahenee. Kisoja oli tuossa vaiheessa vielä pari tuntia jäljellä. Sovittiin sitten että mä pysyn siinä ihmisten ilmoilla enkä mene esim yksin autoon istumaan jos jotain sattuukin. Pyysin vaan Akia että jos sukkelaan sitten päästäis lähtemään kun kisat loppuu.

Siinä sitten huomasin, että olotila alkoikin yllättäen hellittää eikä enää sydän tykyttänyt eikä huimannutkaan. Kävin hakemassa tavarat katsomosta että vien ne autoon samalla kun käyn lataamassa varmuuden vuoksi puhelinta, sillä akkukin oli tietty tyhjenemässä siinä rytäkässä. Oli ihana tunne kun huomasi olon parantuneen. Laitoin Akille viestin että kaikki hyvin ja että hoitakoon rauhassa pestinsä loppuun. Mä soitin tässä vaiheessa sitten Villelle, vaikka nyt tiedänkin suunnilleen mitkä on oireet matalissa sokereissa mutta halusin vielä tarkentaa että oliko mun kaikki tuntemuksen juurikin sokereista johtuvaa. Yllättäen Ville luetteli ihan kaikki samat oireet mitä mulla oli ollut. Jopa vielä sen, että vessassa täytyy käydä tosi usein. Samoin kun sen, ettei ne oireet häviä heti kun saa jotain syötävää ja toisaalta että tulee tunne, että pitäis mennä huilimaan.

Loppuaika menikin sitten ihan ongelmitta. Pillimehun ostin hidasta siemailua varten vielä vähän kun hätävarjelun liioitteluksi. Mutta kylläpä säikäytti moinen kohtaus!!! En halua kokea sellaista enää. Toki siinä sitten huomasin että mulla oli tullut 8 tunnin tauko syömisten välillä joten ei ihme että pisti vähän tärisemään.

Päädyin sitten siihen, etten tänään lähtenyt töihin. Edes nenääni näyttämään. Ilmoitin illalla pomolle mikä on tilanne ja sain kyllä hyvän mielen siitä ettei tätäkään asiaa vähätelty. Sain niin ihanan palautteenkin pomolta että saa ainakin stressittömästi jäädä hoitamaan ittensä kuntoon.

Tänä aamuna sitten piipahdin lääkärissä, ikäänkun konsultoimassa tämän työkykyni tiimoilta että koska mun nyt on järkevää sinne töihin mennä. Sain tämän viikon sairaslomaa. Huimaukset sun muut kuulemma johtuu mitä todennäköisimmin lääkkeestä vaikuttamalla esim verenpaineeseen. Mitään syytä huoleen ei oo kuulemma sen perusteella, että se lääkäri teki mulle erilaisia testejä jolla sitä huimauksen tasoa ja tyyppiä selvitettiin. Kyse on ikäänkun hyvälaatuisesta asentohuimauksesta ja näiden oireiden pitäis hävitä kun lääkekuuri loppuu. Sehän loppuu siis ylihuomenna. Siksi onkin ihan kiva että sain koko viikon lepoaikaa niin näen mitä tapahtuu kun kuuri loppuu.

Mutta kyllä mä muihinkin toimenpiteisiin tässä päätin ryhtyä saadakseni olotilani jälleen kuntoon. Luin internetin ihmemaasta että kalium vaikuttaa verenpaineeseen alentavasti. Siis että kaliumia kannattaa ruuasta hankkia tarvittavat määrät niin se on omiaan pitämään verenpaineet hyvällä tolalla. Ja kun vielä luin senkin, että kortisoni alentaa elimistön kaliumin määrää niin summa summarum minähän kävin kaupasta hakemassa kaikkea sellaista syötävää mistä saan kalium varastoja kropassani täydennettyä. Tämä viikko on nyt itsensä hoitamisen ja levon viikko. Mä haluan jo jättää tämän sairastelun taakseni!! Päästä liikkumaan...Voida hyvin...

Tässä osa...banaani, avokado, sitruuna... Taustalla oleva perunakin on hyvä kuten vihannekset myös

Yhden banaanin söin sellaisenaan heti kun kotiin pääsin. 2 banaania olis hyvä syödä päivittäin. Onnistuu!

Tekaisin smoothien.....

Päiväruuaksi mä tein sitten smoothien mihin tuli kauramaitoa pohjaksi ja siihen sitten avokadoa, pinaattia, sitruunaa ja hunajaa. Tuli muuten oikeesti ihan hyväkin jopa!!

Kaliumin kajahdus!!

Lisäksi sain vielä tietooni saatettua että verenpaineen kannalta pari palaa tummaa suklaata joka päivä on oikein hyvä. Siis ostin sitäkin ja jo yhden palan nautinkin.

Siinä on vähän muutakin rekvisiittaa tämän kotihoidon varrelle. Lehti ihan vaan huvitukseksi ja ajankuluksi, suklaa siis sydämelle ja hainpa vihdoin nuo silmätipatkin niin sais tuon silmän kuntoon. Ja sitten vaan paljon lepoa!!

Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu. Terveys on kyllä todella tärkeä juttu!!

rakkaudella,
Sartsa