ELÄMÄÄ BELLIN PAREESIN ELI KASVOHALVAUKSEN KANSSA PÄIVÄ 4

Kasvohalvauksesta toipuminen ei oo kyllä todellakaan mitään herkkua, etenkään tälläselle malttamattomalle niinkun mä. Se kun ei mitään tarkkaa aikaa pystytä toipumiselle antaa eikä totuuden nimessä edes varmuutta sille että naama palautuu normaaliksi niin se tuntuu aika inhottavalta. Kortisonikuuria on siis takana nyt neljättä päivää. Siis tänä aamuna otin neljännen satsin. Mulla on ilmeisesti aika iso annostus nämä ekat viis päivää kun menee 60mg. Huomenna siis vipa iso annos ennenkun aletaan tiputtaa päivittäin 10mg pois. Mitään sivuoireita ei kortisonista oo tullut ja niin ne apteekissakin tuumas ettei tämmösistä lyhyistä kuureista yleensä mitään tuu. Kyllä mä eilenkin lueskelin netistä, että monenlaisia oireita on käyttäjät tuosta nimenomaisesta lääkkeestä saaneet. Unikin on pysynyt ihan hyvänä vaikka sen menettäminen tuntuu olevan yleinen oire. Prednisolon on tuon mun lääkkeen nimi. Eihän siitäkään oo mitään takeita että tuo lääke mitään auttaa mutta on tutkittu että kortisoni saattais jouduttaa parantumista.

Tällä hetkellä tuon silmän kanssa on sellanen tilanne, että se on laiska eikä siis räpsy kunnolla. Mä saan sen kyllä onneksi kiinni mutta se vuotaa lähes jatkuvasti. Eipä ainakaan siis kuivu, toisin kun sitten jos olis kokonaan lamaantunut. Öisinkään sitä ei tarvi teipata kiinni vaan pärjään kyllä. Silti sen kans on tekemistä etenkin kun iski näin kylmät ilmat tähän niin suojaaminen ulkona on aika haastavaa.
Suu puolestaan on pikkusen alkanut antaa ehkä toipumisen merkkejä. Mä saan sitä jo pikkasen liikuteltua ja pystyn vähän paremmin juomaan. Syöminen onnistuu aika hyvin mutta se kun pitää haukata vaikka leivästä uhkaa aina aiheuttaa sen, että puren huulesta. Kun ei kerran huulet toimi että menisivät pois alta. Juominen on myös aika haastavaa ja välillä vähän sotkuistakin jos en keskity kunnolla. Silti mä oon ihmisten ilmoilla käynyt esim teellä nyt kun Ville on ollut täällä. Perjantaina meillä on meno synttäreille ja kyllä mä sinnekin ajattelin mennä ja istua kahvipöytäänkin. Olkoon sitten vähän hassun näköistä touhua jos on.

Oon koittanut jumpata tuota sairasta puolta ahkerasti. Kohottelen kulmiani ja autan samalla toista puolta toimimaan. Sitten koitan hymyillä leveästi ja samalla peilin edessä autan toista suupieltä toimimaan samalla lailla kun toinen. Ei kait tässä muutakaan oo tehtävissä.

Yritän pitää mielessä koko ajan sen, että mä pääsin kumminkin tosi vähällä. Siis että vaikka tää jäis tälläseksi tämä tilanne niin naama peruslukemilla päälle päin sitä ei juurikaan huomaa.

Tässä naamassa arpikin kaunistus olisi....

Hymy on sitten ihan toispuoleinen...

Täytyy miettiä ens viikon kohtaloa että miten mä töissä pärjäilen. Ulkona kun en voi olla esim. valvonnoissa enkä voi kyllä liikuntatuntejakaan ulkona viettää. Haenko siis saikkua vai tehdäänkö jotain muutoksia työpäivien osalta, jää nähtäväksi.

Onneksi Ville on just nyt ollut täälä niin on ollut muutakin  mietittävää kun toispuoleinen naamataulu. Olisin ehkä saattanut vaipua epätoivoon.

rakkaudella,
Sartsa