Yllä oleva kuva näyttää aika pitkälle sen millainen tämä viikko on ollut. Sekä sään puolesta että muutenkin. Tasaisen harmaata puurtamista. Ei mitään aihetta hurraa huutoihin mutta ei toisaalta mitään tervassa tallaamistakaan. Päivät on toisaalta välillä tuntunut älyttömän pitkiltä ja mä oon eläny pariinkin otteeseen viikon varrella ihan väärää päivää. Toisaalta taas aika noin ylipäänsä on kulunut niin nopsaan että tästä maaliskuusta mulla on kadonnut yks kokonainen viikko. Huomasin sen töissä eilen, kun mulla oli pomon kanssa työkeskustelu ja mä elin ihan siinä uskossa, että se on vasta ens perjantaina. Siis päivämäärä mun päässä oli ihan oikein mutta mä jotenkin ajattelin että tämän hetken ja pääsiäisen välillä on vielä yksi viikko ja silloin on tuo keskustelu. Eipä siinä mittään. Vedeltiin sitten hatusta, vaikka käsiteltävät kysymykset oli hienosti esillä jo etukäteen, että ois voinu ennakkoon vähän pohtia niitä.
Keskustelu oli oikein antoisa ja mä koitin saada sanottua kaikki mitä olin ajatellutkin että pitää tulla sanotuksi. Mut veti jälleen kerran hiljaiseksi ja otin nöyränä tyttönä päästä olematonta lakkiani kun sain kuulla olevani todella tärkeä työpaikallani, oikea aarre kuten pomo sanoi, ja että mä oon kuulemma todella hyvä työssäni. Molemmissa, siis sekä kansliahommissa että ohjaajana. Oon kuulemma periksiantamaton eli jos en tiedä jotain asiaa niin sitten otetaan selvää ja tehdään. On Erittäin Vaikea ottaa vastaan moisia kehuja ja jos puhutaan aikuisten oikeesti, niin tuntuu joskus käsittämättömältä että puhutaan samoista asioista vaikka ajatus on niin kovin paljon eri. Siis se miten minä näen ja koen itteni työntekijänä ei vastaa sitä miten muut sen asian näkee. Kyllä mä nyt voin sanoa, että tuntuu monin ajoin että mä kyllä hallitten hommani ja ahkera oon. Periksiantamatonkin, mutta silti moiset ylisanat hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa. Mukavahan se on kuulla, että on tärkeä osa työyhteisöä, hengenluojanakin. Positiivinen mä haluankin olla, ja sellanen ettei mun seurassa tarttisi ainakaan tuntea oloansa vaivaantuneeksi tai huonoksi. Harmittaa itteäkin, yhtä paljon kun kuulemma työhteisöäkin, että mä joudun lähteä pois kesällä. Juuri kun saisin alkaa nauttia hedelmää kaikesta siitä puurtamisesta mitä vuoden sisällä oon omaksunut. Sellasta se on. Oon ennenkin sanonut olevani sellanen erikoistilannemi..eikun henkilö joka tulee paikalle juuri siihen kriisinkohtaan tai selvittämään jotain asiaa. Been there done that. Toivotaan, että ahkera työ saa palkkansa sitten jossain muussa kohtaa.
Tällä hetkellä töissä on kirjatilausten kuuma aika. Mietitään kuumeisesti mitä kirjoja tilataan ensi vuodelle näinä säästöjen ja leikkausten kultaisina aikoina. Tämäkin homma oli vielä viime vuonna mulle ihan täyttä hepreaa kun olin ollut vasta niin vähän aikaa ettei edes kirjat nimenä olleet mulle tuttuja. Nyt on jo huomattavasti helpompi osata itekin vähän miettiä ja tietää että mitä kaikkea pitää kirjatilauksissa ottaa ylipäänsä huomioon. On muuten vähän monimutkaisempi nakki kun mitä päältäpäin ajattelis. Valinnanvaraa tänä päivänä on joka aineessa pilvin pimein. Mutta eilen selvisin reilun tunnin ylitöillä, sillä päätin että kotiin ei lähdetä ennenkun kaikki kirjat on tilauslistalle näpyteltynä. Samalla sain tehdä miinustunteja pois mitä on tullut kun oon noitten korvien takia joutunut käydä tk:ssa nyt pariin otteeseen viikon sisällä. Ensin toteamassa, että kaikista ennakkoarvailuista huolimatta mä en oo kuuro ja sitten torstaina kävin varmuuden vuoksi vielä huuhteluttamassa korvat :D
Eilen viikon päätti sitten tosi ihana ilta työkaverin luona. Pääsi pitkästä aikaa saunaan, oikein puilla lämmitettävän kiukaan löylyihin. Vähän jännitti tuon kasvojutun takia että mitä lämpö saa aikaan, sillä sen kanssa käskettiin olla yhtä tarkkana kun kylmänkin. Onneksi ei tuntunut missään. Eikä kyllä verenpainekaan tuntunut kummemmin antavan merkkejä. Nyt en ookaan mittaillut ainakaan viikkoon paineita. Pitäisköhän sitä.... Mutta siis eiliseen vielä mennäkseni niin oli ihana saunomisen lisäksi tehdä tortilloja ja jutella kaikkea sellaista mitä ei ehdi työpäivän aikana jutella kun työt haittaa sen verran. 23 aikaan mä sitten päätin että nyt on hyvä lähteä kotiin että saa kumminkin kunnon yöunet alle ennen tämän päivän retkiä.
Mä tässä nimittäin tapan hitaasti aikaa ja syön kynnet olemattomiksi kun odottelen että koska saa lähteä kohti Vilppulan asemaa. Juna kuljettaa mua jälleen, ja tällä kertaa Helsinkiin missä treffaan mun esikoiseni. Halusin antaa Jennille vapaapäivän ja siksipä varasin hotellihuoneen Helsingistä että päästään vähän ehkä shoppaamaan, ainakin syömään hyvin ja vaan relaamaan. Odotan jo niin innolla ja sätin tässä itteäni siitä kun pitää olla niin joutuuneen että osti jo ajoissa liput Vilppula-Hki välille. Nyt viime viikonlopun Tampereen reissusta viisastuneena olisin halunnut mennä junaan Jämsästä jolloin oisin päässy matkaan paljon aiemmin ja olisin tietty ollut perilläkin lähes pari tuntia aiemmin. No mutta eihän niitä lippuja nyt voinut enää vaihtaa. Mitä en ehkä oikein ymmärrä. Junalipun voi siis vaihtaa vaan samalle reitille, ei siis voi vaihtaa lähtöasemaa eikä määränpäätä. ÖÖÖh, miksi ei?? Eri junahan se joka tapauksessa on vaikka vaihdan samalla reitilläkin. Yhtä lailla sitä nyt vois maksaa sitten sen lippuhinnan erotuksen vaikka sitten vaihtais mille reitille. Oli miten oli niin näin on. Soitin oikeen vr:n tätille ja kysyin. Nyt siis mun juna lähtee vasta 12:45 joten tässä on runsaasti aikaa kun heräsin niin aikaisin. Akin kello herätti 7:30 ja kun siihen heräsin niin enhän mä nyt enää saanut nukuttua. Laukku on pakattu, kamat muutenkin kasassa. Tukka tällätty ja mitäs sitte?? En malta odottaaaaaaaaa....
Jännän ääreltä
rakkaudella,
Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti