SE ON SUNNUNTAITA

Joo o..Se alkaa tämäkin viikonloppu olla taputeltu. Teemana oli kyllä herkuttelu, syöminen, mättö. Mä mainitsin jo niistä eilisistä Konstan synttäreistä ja kattokaapas nyt mitä siellä odotti

Omnom nom...Tartteeko sanoa mitään?? Muuta kun että tuosta kuvastahan jäi melkeinpä mun lempparit pois eli pikku karjalanpiirakat ja munavoi. Tämän pöydän ääressä kyllä kului sitten aika mukavasti. Välillä suolaista ja taas makeaa. Kahvia, mehua ja limsaa. Kun kotiin vihdoin tulin niin tuntui oikeasti pitkästä aikaa  ylensyöneeltä olotila.

Eilisen illan fiilikset oli jostain syystä sitten melko matalalla. Aloin yksin kotona istuessani miettiä taas kaikkea sellaista mikä pitäisi olla jo unohdettu, tai ainakin mitä olen luvannut itselleni että on jo loppuun käsiteltyä. Menin aikaisin nukkumaan ettei mörköily mene ihan överiksi.

Tänä aamuna sitten aikaisesta nukkumaan menosta seurasi aikainen herätyskin. Jo kahdeksan jälkeen mä nousin ylös sängystä sillä en halunnut nyt sellaista sängyssä notkumis sunnuntaita. Laitoin pyykit koneeseen, tiskasin ison kasan tiskejä, siivoilin muutenkin paikkoja ja käärin pyykkiä kaappiin. Jostain ihmeestä tuo eilisen illan mörköfiilis kuitenkin alkoi nostamaan päätään ja lisäksi ikäväni Marmariksen maisemiin, aurinkoon ja rakkaitten ihmisten luo rupesi riistäytymään käsistä ja tiesin että nyt kotiseinät kaatuu pahasti päälle. Onneksi apu oli saatavilla kun siskon perhe noukki mut kyytiin kirpparikeikalle ja vähän muutenkin shoppailemaan. Nälkäkin ehti viimein eilisten mättöjen jälkeen tulla ja sammutin sen Subwayssa. Päivän kruunas vielä purkutuokio rakkaan ystävän kanssa. On kyllä ihmeellistä miten helpottaa että asioita saa puhua ääneen ja purkaa sillä tavoin vaivaamasta ja ahdistamasta. Puolin ja toisin tuossa todettiinkin, että se on kallisarvoisinta maailmassa että on joku jolle voit ne älyttömimmätkin jutut puhua ja sä tiedät että se toinen ymmärtää eikä edes sisäisesti pyörittele silmiään ja tuumi ettei tuossa oo mitään järkeä.

Nyt on ilta jo siinä mallissa että tuumin mennä nukkumaan ihan kohta. Aamulla on aikainen herätys sillä aamuvuoro kutsuu. Monet aloittavat nyt talviloman mutta tapani mukaan mä päivystän töissä.

Sydämellisesti sunnuntai illasta Sartsa

Satama jossa asuu sekä Onni että Rakkaus

Tällä samalla rannalla tapasin Rakkauden jokin aika sitten. Heti ensi katseesta me molemmat tiesimme että tässä kohtaamisessa on kyse jostain sellaisesta mitä on vaikea sanoin selittää. Sen täytyy vain tuntea ja sille on annettava tilaa. Muistan miten monta kertaa minua pelotti, sillä ensimmäistä kertaa elämässäni itselläni ei tuntunut olevan mitään kontrollia siihen mitä sydämeni sanoo tai haluaa minun tekevän. Onni on ollut koko ajan kanssani. Se on tarvittaessa ottanut kädestäni kiinni ja rohkaissut minua menemään siihen suuntaan mihin sydämeni pyytää minua menemään. Rakkaus on halunnut minut luokseen enkä minä ole voinut tai halunnut kieltäytyä.Vaikka välillä on ollut pakko hypätä uskollisen purteni Luottamuksen kannelle ja lähteä hengähtämään elämän merelle. Seilata pieni lenkki, istua tuijottamassa meren selkää. Välillä poiketa ystävälliselle majakkasaarelle keskustelemaan elämän merellä tapahtuneista sekä Rakkaudesta jonka tiedän odottavan saarella jossa on hyvä olla. Siellä se ja Onni silläkin hetkellä elelivät, kenties jatkaen elämäänsä kuten ennenkin tai ehkä odottaen milloin minä ja Luottamus saavumme jälleen satamalaituriin. Näitä minä pohdin paljon ulapalla seilatessani. Eräänä päivänä sitten päätin palata tähän saareen. Onni odotti minua tavalliseen tapaansa laiturilla ja otti vastaan lämpimällä halauksella. Vaikka Rakkaus on tuonut mukanaan paljon ihania asioita niin se on myös laittanut miettimään omaa paikkaani. Tässä rantavedessä kävellessäni mietin onko tämä satama jossa rakas ystäväni Onni asustaa se paikka johon minun tulisi sittenkin jäädä pysyvästi. Ankkuroida Luottamus lopullisesti ja lopettaa elämän merellä matkustelu. Jäädä Rakkauden luo. Katson merelle, aurinko antaa suudelman otsalleni ja hymyilen sekä suljen silmäni. Tiedän ettei vielä ole aika jättää tutkimusmatkailua, on sanottava Rakkaudelle että hymyillään kun tavataan. Se ymmärtää kyllä ja lupaanhan minä palata tänne. Mutta en pysty lähtemään ihan vielä, en halaamatta vielä kerran Rakkautta. Huomenna on aika nostaa ankkurit ja jättää haikeat jäähyväiset, mutta tänään vielä ovat seurassani sekä Rakkaus että Onni.

IHANIEN FIILISTEN LAUANTAI

Eilen illalla oltiin työkavereiden kans syömässä ja yksillä. Pitkästä aikaa mä sorruin kebab annokseen ja kyllä se tuntuikin olossa jo heti illalla mutta vielä nyt aamullakin. Kyllä se joskus kuitenkin kannattaa

Kebab Iskender..nam!!

Oli kyllä niin ähky olo kun lähes koko annos piti tietenkin ahtaa napaansa, joten jälleen tuli jägeriä ikävä. Sitä nyt ei tällä kertaa kuitenkaan ollut tarjolla saati mukana. Huuhtelinpa vielä koko komeuden alas oikein Lapin Kulta oluella joka maistui ihan hyvälle tässä kohtaa. Yllätys, mä kun en mikään kaljasieppo oo koskaan ollut. Syömästä siirryttiin vielä paikalliseen pubiin istumaan ja vain todetaksemme että kuollut on kylämme. Yks drinksu siinä upposi, liian makea mun makuun. Oli aprikoosia ja persikkaa. Niinkun mehua. Juoman ohessa pelattiin yks lautapeli. 23.00 aikaan jo sitte kiltisti kotiin. Mutta kivaa oli!!

Tänä lauantai aamuna mä heräsin ekan kerran kahdeksalta mutta venyin ja vanuin sängyssä. Somea päivittäen ja selaillen. Hetkeksi päätin vielä laittaa silmiä kiinni, mutta koska uni ei tullut niin halusin nousta ylös ja saada päivän käyntiin. Kaihtimien avaus toi ihanan näkymän. Ulkona paistoi aurinko ja sekös laittoi heti heittämään lenkkivermeet päälle ja lähtemään aamulenkille. Voi ihanuus mikä keli! Ei vois enää parempaa talvikeliä toivoa. Pakkasta kymmenisen astetta kun lähdin ja aurinko oikein helli kasvoja.

Siinä se ihmeiden tekijä. Lenkin aikana mä tunsin niin suurta iloa siitä, että negatiiviset fiilikset ja alakulo tuntuu nyt olevan mennyttä mun kohdalla. Mä huomaan koko ajan ympärilläni pieniä ihania asioita jotka tuo hyvää mieltä ja tämä auringon ilmestyminen kuvioihin ei voi kun lisätä vaan sitä positiivista oloa. Mä päädyin tekemään lenkin jossa saisin nauttia näistä ihanista jokimaisemista joista niin kovasti tykkään. Tämän aamuisen lenkin varrella oli riippusilta mistä tämä aurinkokin on kuvaan napattu.

Mua puhutteli monet pikku jutut tänäkin aamuna ja tää portti riippusillalle oli jotenkin kivoja fiiliksiä tuova. Tiedä häntä miksi. Kuvattavaa olis muutenkin ollut vaikka kuinka mutta pitäis joskus lähteä oikein vasta varten käveleskelemään kameran kanssa ja vaan kuvailemaan. Nyt kuitenkin oli tarkoituksena fiilistelyn ohessa saada myös hikeä pintaan.

5,5 kilsaa 58minuuttia ja keskinopeus 5,6km/h. Kaloreitakin siinä sivussa kului 278. Näin mulle kertoi Sports tracker kun kotiin pääsin. Vähä nuo ajat ja nopeudet on sinne päin kun kumminkin pariinkin otteeseen pysähdyin kuvailemaan matkan varrella mutta kuitenkin. Ihana aamun aloitus!! Kotona sitten napsautin saunan päälle ja nautin aamupalaa. Ruisleivän lisäksi mun aamupalaan kuului tänään tämmöistä

Mitäs sitä hyvää mättöviikonloppua nyt heti katkomaan kun eilen hyvää alkuun päästy ja tänään tiedossa siskon perheessä synttärit. Sinne on meikäläisen ihan turha kuvitella menevänsä niin ettei mätä joka sorttia naamatauluun. Herkkuja on nimittäin monenlaista ja kaikki sulaa suuhun jos vanhat merkit paikkansa pitää. Sisko kun on oikea leivontaihme ja taito tuntuu peritytyneen jo seuraavaan polveenkin. En siis malta odottaa että saadaan mennä juhlimaan 12 vuotiasta Konstaa <3

Super ihanaa ja Positiivisten asioitten lauantaita toivoo Sartsa

PIENI URHEA NAINEN MINÄ LUOTAN SINUUN

Tuon otsikon mulle heitti rakas ystävä kun tuossa vaihdettiin pitkästä aikaa sananen somen ihmemaassa. Se jäi jotenkin mun mieleen ja huomasin ajattelevani sitä vähän väliä kesken työpäivänkin. Siinä täytyy olla jotain suurta, yksinkertaisessa lauseessa. Yleensä mieltä askarruttamaan jäänyt tekstin pätkä tai jopa yksittäinen sana alkaa elämään mun ajatuksissa omaa elämäänsä ja se purkautuu jossain vaiheessa ulos jotenki. Useimmiten tekstinä, tuntuu että nyt kuitenkin tietoisena ajatusvirtana.

Kun mä aloin miettiä tuota lausetta (joka kuulemma on Eeva Kilven runosta) niin mä mietin, että se liittyy jollain lailla oleellisesti tuohon itsetuntemukseen josta jo aiemmin oon kirjoittanutkin. Itsetuntemus taas on yhteydessä ainakin epäsuorasti itseluottamukseen. Omalla kohdallani ainakin on käynyt selvästi niin, että kun olen minuuteni keräillyt palasista kokoon ja nähnyt sen koko kuvan joka sieltä paljastui niin samalla kun tiedän kuka olen ja mitä ajattelen, olen myöskin saanut itseluottamusta mennä kohti omia juttuja, omia haaveita, unelmia ja onnellisuutta. Miksi sitä tuleekin niin usein ajateltua asioista etten mä voi, kun vois ajatella että mä voin. Jos mietitään unelmia, niin mä väitän että jokaisella ihmisellä on ja pitääkin olla jonkunlainen unelma mistä haaveilla. Sen ei aina tarvitse olla iso ja elämää mullistava vaan ihan pieni jokapäiväinen juttukin ajaa saman asian. Kunhan se on jotain joka tekee sut onnelliseksi pelkästään jo sillä, että sä voit miettiä sitä ja olla tietoinen siitä että se asia on olemassa ja että sä voit lähteä vaikka pieninkin askelin kohti sitä unelmaa. Tässä kohtaa jos annetaan valta ajatukselle etten mä kuitenkaan osaa, pysty tai voi niin mulla on sellainen fiilis että maailmankaikkeus kuulee sen ja sitten alkaa käydä niin että negatiiviset ajatukset lähtee elämään niin, että et todellisuudessakaan voi saavuttaa koskaan mitään. Todennäköisesti et edes tule yrittäneeksi kun ammut ajatuksen alas heti alkumetreillä miettimällä etten mä kuitenkaan voi. Jos vaan ajatteliskin että miksi ei, mä voin ainakin yrittää. Siinä ei menetä mitään ja saattaa hyvässä lykyssä käydä niin, että se positiivinen ajatus, jonka heittää tuonne universumiin, lähteekin elämään ja tuottaa sulle positiivisia asioita. Väitän että joka tapauksessa se tuo paremman fiiliksen pelkästään jo sillä että sä olet matkalla, etkä ole juuttunut mihinkään vanhoihin ajatuksiin tai näkymättömiin esteisiin.

Mä oon myös puhunut siitä, miten järki ja tunteet käy asemasotaansa mun päässä jatkuvasti. Mä olen päättänyt luottaa itteeni siinä, että teen asioita jotka tuntuu oikealta. Ainut kohta missä voisin ajatella poikkeavani tästä kaavasta on se, jos joku toinen joutuisi kärsimään mun halujeni takia. Muissa tapauksissa mä teen kuten sydän sanoo, sillä se on se mun oikea ääni, ja sitten katsotaan miten kävi. Tämän asian takia mä oon joutunut satuttamaan itteäni joskus kovastikkin mutta silti jäänyt hyvälle fiilikselle sillä ei ainakaan jää mitään jossitteluja. Mä en kestäisi sitä, jos mä joutuisin elämään ajatuksen kanssa että kun en uskaltanut niin jäikö jotain oleellisen tärkeää kokematta. Otan mielummin taisteluarpia sydämeeni ja tiedän Eläneeni.

Mutta näillä ajatuksilla mä oon päättänyt siis jo kauan aikaa sitten olla tuo pieni urhea nainen ja luottaa itseeni. Tähän asti se on kantanut ja antanut enemmän kun ottanut.

Remember... One life, lets live it!!

<3 Sartsa

PERJANTAI HYPE

Se oli kuulkaa positiivisuus perjantaille oikein kunnon testi heti aamusta kun avasin ulko-oven. Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että oli satanut sellainen määrä lunta. Kääk! Hyvä kun oven sai auki. Hetken piti haukkoa henkeä siitä riemullisesta ajatuksesta että edessä olisi hyvin toden näköisesti 2.6 kilsaa lumessa kahlausta. Ja oih miten oikeassa olinkaan

Jeps näin kivasti hävis lenkkarit lumihankeen. Mutta mulla oli vaan jollain lailla hyvä fiilis ja päätin ottaa tuonkin matkan hyvänä peppu- ja takareisi treeninä :) Sitä se totisesti oli. Koko matkalla aurattua osuutta oli varmaan ehkä 400 metriä, muuten meno oli kuvan kaltaista. Mutta niin ihanan pehmoista lunta, ettei matka aikaa tullut lisää ollenkaan. Huomasin myös, että nuhaisesta nenästä huolimatta flunssan suurimmat mainingit on nyt tasaantuneet sillä vähän vaan hengästytti lumessa tarpojan roolissa mutta ei tullut millään lailla huono olo. Jes!!! Hyvästi flunssa.

Työpäivä meni ihan todella nopeaa. Varmaan osasyyllinen oli lyhennyspäivä joten pääsin kotiin jo vähän kuin kesken kaiken. Oli jännä huomata miten me työkaverin kans ollaan kyllä vähän niinku jin&jang. Kun toisella on huono päivä niin toisella on vähän parempi ja sitten voidaan tsempata sopivasti toisiamme tarpeen tullen. Mulla oli tänään se todellinen positiivisuus perjantai sillä olin hyvällä hypellä matkassa eikä se lähtenyt laskuun missään vaiheessa. Lapset sen sijaan oli tänään erityisen vauhdikkaalla ja kaveria kohtaan känkkäränkkäisellä tuulella mutta niistäkin tilanteista selvittiin. Ehkä se on tämä enteilevä loma joka odottaa nurkan takana yhdellä jos toisella.

Töitten jälkeen oli ajatuksena mennä salille mutta tulinpa sitten toisiin aatoksiin. Sama rämpiminen oli kotiinkin päin joten treeniä tuonne peppusektorille tuli vähintään saman verran kun aamullakin. Vieläpä piiskaavaan vastatuuleen. Kotona sitten odotti ainakin 30 senttinen lumihanki pihassa.

 ja portaat näytti tälläiseltä. Kaivoin siis esiin sisäisen talkkarini, vaikkakin katuharjani viime kertaisen talkkaripuuskani jäljiltä oli katkennut juuresta poikki ja otin lapion kauniiseen käteen että saatoin avata ulko-oveni.

 Vein postin kylmälle kuistilleni ja istahdin hetkeksi porrastasanteelle. Mä jäin jotenkin kiinni tähän näkyyn ja ihailin sitä hyvän tovin. Ehei en ollut ottanut minkäänlaista flunssalääkettä tai muutakaan onnellisuuspilleriä vaan ihan luomutilassa sain kiksejä juuri TÄSTÄ näkymästä. En osaa sanoa miksi.

 Ihan ensimmäisenä mä etsin mun lumikolaa joka paikasta. Olin ihan satavarma että se on jäänyt näiden lumikinosten alle kohtaan X pihassa kun Ville on viimeksi sitä tarvinnut. Pikainen puhelu kuitenkin paljasti, että siinä missä mun sisäinen talkkari olisi voinut edellä mainitun asian tehdä niin tämä nuoremman polven seppo taalasmaa olikin vienyt kolan tuonne ulkokatokseen niinkun tietenkin on järkevää tehdä. Sen totesin kun sain alkaa lumityöt (lue; tämän illan salitreenin) kolalla joka oli sula eikä jäätyneessä lumessa. Ihan ensin kuitenkin heittäydyin hankeen ja tein komean lumienkelin naapurien ihmetykseksi :)

Enkeli vähän turvonneena

Sitten olikin hyvän 20 minuuttisen vuoro. Hiki tuli kivasti pintaan kun punttasin lumia lähes vyötäröni korkuiseen lumikinokseen.

Mutta puhdasta siitä tuli.. tässä todistusaineistoa. Onneksi ei näy liian tarkkaan ettei pihaa oo höylätty ehkä niin tasaisen sileäksi kun naapureiden pihat mutta hei, nyt puhutaankin villa sartsan pihasta. Saa olla vähän rouhean rustiikki kuten emäntäsäkin. Voin mä siitäkin laittaa todistus aineistoa.

Siinä hän, terhakka puna poskilla ja hiki pinnassa töitten jälkeen. Talon ehtoisa emäntä kaikessa luomuudessaan. Huomasin muuten tästä kuvasta että mun silmät on ihan eri väriset. Pitääköhän huolestua, näin tämmösenä pikku sivuhuomautuksena. En oo nimittäin koskaan aiemmin huomannut vastaavaa. Hmm...

Vaikka lumitöitä oli tehtävänä melkoisesti niin mä päädyin vaan ihastelemaan erinäisiä pieniä juttuja joita huomasin pihassani. Tässä talvista luonnon kauneutta yksinkertaisimmillaan. Usein just yksinkertainen onkin kauneinta.

Tänään illalla on vielä hauskaa tiedossa ihanien työkavereitten kanssa. Yksi työkaveri halattiin tänään pidemmälle lomalle ja toinen talvilomalle. Nyt alkaakin töissä sitten repaleisten viikkojen putki kun on talvilomaa, uuden työntekijän taloon saapuminen, lisää lomia ja sitten vasta pääsiäiseksi vakiintuu taas kuviot. Mutta sehän tarkoittaa vaan että kevät tulee varmaan nopeammin kun ehtii ajatellakkaan.

Nyt valmistaudutaan sitten iltaa kohti, jännää ja niin kivaa <3

-Sartsa-

KEVYESTI KESKELTÄ VIIKKOA

Ihmeiden aika ei ole totisesti ohi!!! Viime yön aikana mä oon kokenut jonkinlaisen ihmeparantumisen. Illalla vielä kun nukkumaan menin, niin tuntui olo raskaalta ja mulla oli ihan älyttömän kylmä. Kahteen peittoon tiukasti kääriytyneenä mä koitin saada unen päästä kiinni. Yhden ibuprofenin otin ennen nukkumaan menoa mutta sen kummemmin en edes lääkinnyt. Kuinka ollakkaan sain unen päästä kiinni kohtuu nopeaa ja oon nukkunut nuhastani huolimatta todella hyvin koko yön. Vaan niin että kahden jälkeen oon kerran kattonu kelloa, ja se on mun nukkumisrytmillä ihan luksusta. Kaikesta tästä seurasi se, että heräsin aamulla pirteämpänä kun pitkään aikaan ja olo oli aivan mahtava. Kaikki lihaskivut, kurkkukipu ym kolotukset oli poissa. Oli energinen ja kevyt olo. Nenänkin sain niistää tyhjäksi ja sitten ei oo koko päivänä tarvinnut niistää kertaakaan. Aivan ihmeellisen ihana olotila. Olisko se mun jatkuva väsykin sitten kuitenkin liittynyt noihin flunssan oireisiin sillä tänään pitkästä aikaa olin ihan koko päivän pirteällä fiiliksellä. Arvatkaapas muuten mikä oli mun eka ajatus kun aamulla huomasin että olenkin ihan kunnossa?? No tietty se, että jihuu mä pääsen sittenkin salille :D Niinpä mä laitoin treenikamulle viestin että komento takas, mä tuun sittenkin salille tänään. Olinhan ehtinyt treffit eilen jo perua sillä en olisi ikinä eilis illan olotilan perusteella uskonut että tänään tuntuu tälläiseltä.

Työpäivä oli pitkästä aikaa kepeän pirskahteleva. Oli hyvä flow heti aamusta alkaen eikä mikään asia tuntunut nyt tänään ylitsepääsemättömän hankalalta. Lisäksi päivä meni todella nopeaa, saattaapi johtua myös siitä että tänään oli kaikkea erityistä päivän kulussa. Hiihtoladullakin voi kuulkaa hyvin saada hien pintaan vaikka ei edes omista suksia. Tänään ei siis ulkoillessakaan tarvinnut palella, peukut sille :)

Lenkkeillä en työmatkaa viitsinyt vielä tänään joten kyyti kotiin odotti jälleen. Lisäksi aivan ihana ylläri odotti kotona. Jenni oli kokannut ruuan valmiiksi ja vieläpä oikein loistavaa sapuskaa tulevia salitreeniä silmällä pitäen. Täytettyä paprikaa, nam!! Kattokaa vaikka:

Kasviksia, riisiä ja broileria löytyi kätkettynä paprikan sisältä. Oli muuten ihan todella hyvää ja niin ihana yllätys. Kyllä mun lapset nyt pitää mua hyvästä tällä viikolla, ihanat rakkaat <3 Jälkkäriksi oli vielä mun lempparijätski ( tai yks niistä) eli toffeepikari. Sen nautin vasta treenin jälkeen.

Tämän todella buenon päivän kruunasi vielä illalla kun Elinakin tuli mua viihdyttämään. Nyt on niin hyvä mieli että saa kyllä mennä leveä hymy naamalla nukkumaan. Tälläisiä päiviä lisää kiitos!!

Ilon kautta Sartsa

FLUNSSAN COME BACK

Nyt se mun pelkoni sitten toteutui!! Flunssa teki komean come backin. Mä olin jo niin siinä luulossa, että tämä poteminen on taakse jäänyttä. Jouduinhan mä viikkokaupalla kärsiä milloin kurkkukivusta milloin mahakivusta ja milloin vaan nuhaisesta nenästä. Nyt on ainakin pari viikkoa saanut olla jo ihan terveen kirjoissa. Ellei sitten tämä järjetön väsymys oo ollut edelleen maininkeja tästä jylläävästä taudista. Ans kattoo!! Eilen alkoi siis kurkkukipu mutta se oli niin pientä että lähdin kuitenkin sinne salille. Nukkumaan mennessä olo alkoi tuntua vähän tukkoisemmalta ja yö menikin sitten ihan miten sattuu. Nenä vuoti ihan solkenaan joten nukkuminen oli mahdotonta. 2.14 mä sitten heräsin ja sen jälkeen ei unta saanut silmällistäkään. Olin ihan kahden vaiheilla aamulla että lähdenkö töihin ollenkaan mutta päätin sitten kumminkin mennä testaamaan miltä se olo tuntuu aamun kuluessa. Sain kyydin töihin joten senkin takia päätin lähteä. Ensin tarkoitus oli lähteä aamupalan jälkeen potemaan kotiin mutta en mä sitten lähtenytkään sillä tuntui, että mä kyllä pärjään oloni kanssa.

Päivän kuluessa olo alkoi kyllä tuntua melkoisen raskaalta ja jälleen kerran ulkona oli niin älyttömän kylmä vaikka vaatetta oli monta kerrosta että olin paleltumisen partaalla. No jotenkin tämäkin työpäivä kuitenkin saatiin raahustettua loppuun asti ja kyyti kotiin odotti valmiina. Ja arvaatkaas mitä?? Mä menin kotiin grillin kautta. Tottakai kun lenkki jää tekemättä niin sehän pitää korvata tietenkin juustohampurilaisella. Voi elämän kevät tätä mun touhua!!

Kotona sitten vaan hoidin nopsasti Villelle ruuat pöytään ja ahmin sen hampurilaiseni että pääsin sohvalle peittojen alle potemaan. Mä oon kyllä sellainenkin potilas että kun en pysty liikuntaa harrastamaan niin sitten heitetään ihan toiselle vaihteelle. Mä en normaalisti välttämättä edes avaa telkkaria koko viikolla mutta kun mä sairastan niin en muuta teekkään kun oon ruudun ääressä. Joko katton telkkarista ihan mitä vaan mitä sieltä tulee tai sitten jotain elokuvia. Toisena tulee tuo syöminen. Mikähän ihmeen vipu tässäkin kohtaa menee väärään asentoon päässä, sillä terveellinen syöminen ei tuu kuuloonkaan sairasvuoteessa makaillessa. Tänään tuon hampurilaisen lisäksi aion kohta mättää jäätelöä menemään. Tottahan sitä kipeää kurkkuaan täytyy jotenkin lääkitä. Pyh ja pah!!!! Edellä mainitut ei oo mun kohdalla oikeesti muuta kun kurjuuden maksimointia sillä ei tuosta syömisestä ja telkkarin edessä löhöilystä ainakaan hyvä olo tuu. Mutta tuleepa levättyä!! Ja se on tietty tälläselle pyryharakalle jo rasti sinänsä. Saada kroppansa rennoksi sopivan pitkäksi aikaa. Nyt oon kyllä ottanut ihan oikeesti tämän illan pelkästään levon kannalta Villekin lähti tuossa kuuden aikaan isänsä kanssa sählytreeneihin ja siitä sitten toiseen kotiin viikoksi. Haikeaa, mutta tässä tilanteessa tuli hyvään aikaan että voin potea täällä ihan kaikessa rauhassa. Ilman tartuttamisen pelkoa, toivon todella ettei se pöpö paholainen ehtinyt sairastuttaa Villeä. Se on tuo diabeetikon flunssa nähkääs vähän toinen asia kun meidän terveiden.

Noh nyt on siis katottu Jamien kokkaavan lohturuokaa, Aussien tekevän huikeita rakennuksia, huutokauppoja ja varastoja on metsästetty, vielä lähdetään piipahtamaan Virtauksessa niin eiköhän tämän illan paskaluukun palvontakiintiö ala olemaan täynnä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin tänään Sartsa

MÖRKÖILYSTÄ EUFORIAAN

Voi ihmettä!! Tämä päivä oli aamusta asti ihan sieltä mihin päivä ei paista. Oli väsy, ei kiinnostanut mikään, ärsytti, ärsytti ja ÄRSYTTI. Huonosti nukuttu yö jälleen kerran oli varmaan yksi syyllinen mutta en tiedä miksi tämä väsymyksen tunne, siis tarkoitan sellaista yleispätevää kaikenkattavaa henkistä väsymystä, tuntuu jatkuvan vaan. Onko tämä kevätväsymystä?? Oon ihan ihmees ja kiitän kyllä joka päivä siitä, että mun ympärillä on ihania ihmisiä, mun arkienkeleitä, jotka vetää mut ylös sieltä suurimmasta kurimuksesta. Pelkään vaan välillä että miten kauan ne jaksaa. Jaksakaa ihanat, pliis. Mä lupaan antaa ittestäni takaisin päinkin viimeistään sitten kun herään kunnolla eloon kesän korvalla.

Kun mä lähdin töistä kotiin niin tuo reilun kahden kilometrin matka tuntui kyllä maratonilta. Olin ihan ihmeessä että miten mä raahaudun kotiin. Noh, jälleen mut yllätti se että kun vaan lähdin liikkeelle niin ulkoilu ja reipas kävely tuntuikin ihan hyvältä. Ilmakin oli mitä mainioin joten fiilis alkoi nousta matkan varrella. Kotona Ville odotteli jo ruokaa joten syötiin sitten samantien. Mä tankkasin pastaa ja jauhelihakastiketta illan tulevaa salitreeniä ajatellen. Sitten oli annettava taustalla väijyvälle väsymykselle sen verran periksi, että menin hetkeksi pitkäkseni. 20 minsaa lepoa teki ihmeitä. Saikin laittaa salikamat kasaan ja lähteä treenaamaan. Ja kuulkaas ihmettä. Olotila sen jälkeen kun oli tunnin rehkinyt salilla lihaksena sopivan kipeiksi, käynyt suihkussa ja kävelin kotiin, oli kyllä sanalla sanoen euforinen. Mä en montaa muuta asiaa ja hetkeä tiedä jotka tekis samanlaisen fiiliksen. Mä oon niin onnellinen että mä oon jäänyt koukkuun liikuntaan, ei olisi entisestä sohvaperunasta uskonut.

Mun pikkumies oli käynyt salitreenin aikana kaupasta hakemassa äitin lempparia, omenapossua

Nami nami <3 

Katsokaas pitäähän treenin jälkeen saada hiilaria koneeseen että pysyy balanssi..eikös ;)
Näin se mun rakas vauvelini keitti vielä äitille kahvitkin possun seuraksi

Äitistä pidetään hyvä huoli <3 

Nyt vietetään vielä tätä iltaa Villen kans ihan vaan löhöillen sillä huomenna on taas aika iskän ottaa vauveli hoteisiinsa viikoksi.

Loppujen lopuksi ihan kohtuullisen päivän illasta Sartsa

NORMI SUNNUNTAI PUUHASTELUA

Käsittämätöntä miten pitkä tää päivä on ollut. Johtuneeko siitä, että oon herännyt aamulla jo kahdeksan aikaan ja lähes samantien lähdin lenkille. Virtaa oli herätessä ihan toiseen malliin kun eilen joten kait sitten untakin on yöllä tullut enemmän vaikka tuntuu, että heräilyistä on tullut taas tapa.

Tein reilun viiden kilometrin reippaan lenkin aamulla taas ennen aamupalan nauttimista. Keli oli aluksi ihan hyvä mutta lenkin puolivälissä alkoi tuulemaan ja lopulta olikin jo oikein viima joka toi mukanaan luntakin. Onneksi pakkas asteita ei ollut joten ei tullut erityisen kylmäkään. Lenkki kulki oikein keveästi ja fiilis taas sen jälkeen oli ihan loistava. Paljon oon lukenut eriäviä mielipiteitä siitä, onko aamulla tyhjään vatsaan lenkkeilyllä jotain erityistä rasvanpoltto ominaisuutta vai onko sen teho ihan samanlainen kun aamupalan jälkeen tehtynä. Itse oon tehny sen huomion ainakin että näillä aamulen-keilllä hikoaa ihan eri lailla kun muuten. Aamulla kun töihinkin kävelen, niin vaikka miten hitaasti ja rauhallisesti koitan kävellä niin hiki tulee pintaan ja jälkihikeä puskee harmitukseen asti. Sama lenkki töitten jälkeen kotiin päin ei aiheuta ollenkaan samaa reaktiota. Mistä lie sitten johtuu, tiedä häntä.

Saunan laitoin päälle normaaliin sunnuntai aamun tapaan joten niin oltiin taas jo klo 11 mennessä saunottukin ja ruoka oli valmistumassa sekä itselle että lapsukaiselle. Jenni oli yötä täällä ja me vietiin se töihin että saatiin auto käyttöön tälle päivää. Haettiin siskon porukkaa kyytiin ja lähdettiin sukuloimaan. Tulikin taas kahviteltua niin, että kotiin sai ajella ihan kun pikku hiprakassa. Musta tuntuu nimittäin jos juon kahvia useamman kupin etenkin tyhjään vatsaan niin siltä kuin se nousis päähän.

Kotia päästyä söinkin sitten hyvällä halulla aamulla valmistamani sapuskat. Kasviksia ja kalaa. Ai että oli hyvää. Sen jälkeen sitten oonkin vaan ollut tekemättä yhtään mitään. Somettamista ja matkojen selaamista oon harrastanut ihan yllin kyllin. Mun matkalaukku huikkii mulle joka päivä että matkaan ois jo korkea aika lähteä. No se saa vielä 81 päivää odotella starttia mutta mä kyllä toisen laukkujen kanssa teen pienempiä piipahduksia tässä välillä vähän siellä sun täällä. Just tänään varattiin risteily maaliskuun lopulle. Todella pitkästä aikaa lähetään seilaamaan Turku-Tukholma reitille. Jeee!!

Illan päätteeksi vielä vähän maailman parannusta ihanan ystävän kanssa hyvän viinerin ja kaakao-kupillisen äärellä. Ihmeteltiin maailman menoa, välillä ihan hulluakin.Tällä hetkellä mä tunnun itse olevani melko seesteisessä vaiheessa elämäni kanssa, ei suuria heilahteluja puoleen tai toiseen mutta ympärillä välillä kuohuu ihan ihmetykseen asti. Se on tämä elämä arvaamatonta, ja hyvä niin.

Nyt on aika taas ilta sudokujen ja pienen aivojumpan.

Suukko sunnuntaille toivoo Sartsa

VENY VENY LAUANTAI

Se olis sitten vaihteeksi tälläinen lauantai takana kun ei oo saanut yhtään mitään aikaiseksi. Siis tuntuu että ei edes oo ollut kunnon laiskottelu lauantai vaan ihan vaan turhanpäiväinen sellainen. Mulla meni vatsakipujen takia viime yö vähän plörinäksi (ei siis sanan mukaisesti) joten uni oli jälleen kerran todella katkonaista ja satunnaista. Aamulla katoin eka kertaa kelloa tossa kahdeksan pintaan eikä ollut toiveitakaan että olis jaksanut nousta ylös. Hyvä kun silmäluomia jaksoi raottaa. Se, että siinä vaiheessa piti raahautua vessaan tuntui maailman rankimmalta tehtävältä. Niin äkkiä takaisin lämpöisten peittojen alle kun vaan suinkin pääsin ja lisää katkonaista, rikkonaista, levotonta horrosta jolla ei unen kanssa tainnut paljonkaan olla tekemistä. Villelle sieltä jostain kaukaa hämärän rajamailta huolehdin kuitenkin aamupalat ja taas menin uuteen horrokseen. Ville makoili mun vieressä koko aamun ja katseli puhelimestaan videoita. Jotenkin tuntui ihanan lohdulliselta että mä kuulin niitä ääniä unen ja valveen rajamaille ja kun sai olla tietoinen siitä, etten oo yksin. Se oli kiva tunne.

Mä pakotin itteni sitten sängystä ylös 10.30 aikaan kun oli pakko alkaa tekemään ruokaa lapselle. Pää oli kipeä yön jäljiltä, koko kroppaa särki pitkä makuu tolla mun kamalalla patjalla ja silmäluomet painoi edelleen sen tonnin verran. Jauhelihakastike valmistui muusin kera ja lapsi sai syödäkseen. Samalla laitoin pyykkikoneen päälle että saisi jotain edes aikaan tälle päivää. Nihkeää, raskasta, ittensä pakottamista toimintaan. Teki mieli koko ajan mennä uudelleen nukkumaan. Lenkille oli ajatus mutta ei saanut ittestään irti. Sitten mä hermostuin itteeni ja vetelään olooni. Laitoin pyykit kuivumaan ja uuden koneellisen päälle. Tiskasin vuorellisen tiskiä. Järjestelin keittiön. Ville lähti isänsä kanssa koululle talviriehaan, pakko oli saada sekin liikkeelle että tästä päivästä tulis jotain muutakin kun venymistä ja vanumista ja Villellä puhelimen ruudun tuijotusta.

Tässä vaiheessa kun Ville lähti isänsä matkaan niin mä annoin periksi unille. Menin siis ihan vaan hetkeksi peittojen alle ja lepuutin silmiäni. Heräsin reilun kahden tunnin päästä siihen että pää tuntui olevan kun lyijyä. Jenni tuli onneksi hakemaan mua kauppareissulle sillä en viittinyt lähteä palautettavia pulloja raahaamaan kävellen. Päätin samalla mennä siskon perhettä moikkaamaan ja sinne sitten jäinkin koko illaksi. Päivän paras teko <3 Kummitytön kanssakin sai seurustella pitkästä aikaa, siinä sitä on todellinen ilopilleri. Aina suu leveässä hymyssä. Kait Kastanja ajattelee että kyllä tuata kummitätiä on pakko vähä viihdyttää ku on niin nääntyneen näköinen :)

Kaupan kautta sitten kotiin ja ruuan laittoon. Koko päivä lähes syömättä ja sitten ihan kevyeksi iltapalaksi tälläistä:

Hyvin vähäinen järjen hiven tässäkin. No ainakin englantilaisella teemalla mentiin tänään sillä tarjolla oli siis fish and chips dipin kera ja jälkkäriksi Fazerin uutuus suklaalevyistä testattiin kuvassa oleva maku teemalla London. Suklaa oli ihan ok sillä mä tykkään tollasesta suolaisen ja makean yhdistelmästä. Näiden mättöjen jälkeen onkin sitten olotila sen mukainen. Löhöttiin hetken Villen kans telkkaria kattellen.

Vauvani suostuu vielä äitin kainaloon onneksi

Nyt näyttääkin kello jo niin että saakin mennä nukkumaan. Toivottavasti huomenna vähän toisenlainen päivä, nämä tämmöset ei oikein oo mun juttu.

Hali hali toivoo Sartsa

FIILIS NOUSUUN

Se olis taas yks työviikko pulkassa. Vaikka töiden suhteen muuten tihkaiseekin niin viikot menee kyllä ihan älyttömän nopeasti. Tällä viikolla on taas tapahtunut niin paljon kaikenlaista että alkuviikon asiat tuntuu kun ne olis eletty jo pari viikkoa sitten. Mä oon kertonutkin siitä miten elän tällä hetkellä jotain kummallista raskasta aikaa kun mikään ei oikein huvita ja normaali perus arki on hirveää tarpomista enkä edes oikein tiedä mistä syystä. Voisko se olla niin, että mulla olis kuitenkin tuola alitajunnan perukoilla jotain käsittelemättömiä asioita jotka pyrkii nyt pintaan ja aiheuttaa vaan yksinkertaisesti sen, että kaikki vastaantulevat vähänkään negatiivisuuteen viittaavat asiat tuntuu saavan järjettömät mittasuhteet. No mä nyt oon joka tapauksessa päättänyt ottaa härkää sarvista ja tehdä tälle asialle jotain sillä en jaksa elää tämän negatiivisen mörrimöykyn kanssa enää päivääkään. Sellainen musta on tullut ja koko ajan mennään alamäkeä että kohina käy. Muutos on tapahduttava ja oon aloittanut sen nyt.

Eilinen jo kohotti fiiliksiä todella paljon kun pääsin Elinan kans kattomaan lukion vanhojen tansseja. Mulle tuli niin hyvä mieli siitä, että tytöt huoli mut niitten kans istumaan sinne katsomoon. Mä en ollut noloa seuraa..jeij!! Tanssit oli upeat ja vaikka mulla ei ketään läheisiä sielä parketilla ollutkaan niin jotenkin tuli herkkyys kohtaus. Meinas oikein tulla itku silmään mutta ei kuitenkaan ihan :) Elina jo tiesi varoitella kavereitaan että mä saatan tirauttaa pari kyyneltä :D

Tänään sitten töissä oli lyhennyspäivä eli pätkis niinkun meidän lapset lyhyitä hoitopäiviään sanovat. Sen lisäksi oli vielä todellinen herkkupäivä. Oli karkkia montaa laatua, pullaa ja juustokakkua. Kaikkea piti tietenkin mättää mennen ja tullen moneen kertaan. Nami nami!! Sitten kun mä lähdin töistä niin sain mieleeni piristää itteäni leikkauttamalla hiukseni vihdoin. Menin ihan ex tempore vaan ekaan kampaamoon jonne saattoi mennä ilman ajanvarausta. En ollut koskaan käynyt kyseisessä paikassa ja otin siis riskin siitä mikä lopputulos tulisi olemaan. Annoin vieläpä leikkaajalle vapaat kädet tehdä mitä hän itse parhaaksi katsoi. Lopputulos oli todella hyvä!! En voisi olla tyytyväisempi.

Ihana wash and go leikkaus

Hiusten leikkuun jälkeen olin huono äiti ja annoin lapselle rahaa että voisi hakea pitsan perjantain ruuaksi kun itse kiiruhdin salitreenehin. Oli vähällä etten tehnyt ohareita treenikaverilleni sillä tuli pikkasen kiire. Onneksi en tehnyt ,sillä treeni tänään kulki oikein hienosti kaikesta herkuttelusta huolimatta. Vitsit miten hyvällä fiiliksellä sai lähteä pois. Käväsisinpä siinä selvittämässä että lapsi todella oli saanut syödäkseen ja piipahdinpa vielä kaupassakin. Kotona en jaksanut vielä tänään ruveta siivoamaan vaan jätin sen suosiolla huomiselle. Mä oon vaan nyt ollut ja fiilistellyt koko illan ja aionpa mennä ajoissa nukkumaankin. Nyt mä nostan itteäni raskaasta huonon huvituksen suosta kaikella kivalla mikä tuntuu hyvältä. Palataan fiiliksissä esdes siihen normaalille tasolle.

Viikonloppuhölläilyfiiliksillä Sartsa

ÄITIYDEN KOLHUJA

Tänään on ollu kohtuu hirveän fiiliksen päivä. Tunnustan että kärsin PMS oireista aika tavalla tällä hetkellä mutta jotain paljon pahempaakin on tänään koettu. Jokainen äiti tietää avuttomuuden tunteen siinä kohtaa kun näkee ettei lapsella ole kaikki hyvin etkä kuitenkaan tiedä miten voisit häntä auttaa. Mä olen ainakin asian tiimoilta viettänyt unettomia öitä, pohtinut omaa rooliani äitinä, seissyt peilin edessä ja kysynyt siltä mitä oon tehnyt väärin vai olenko jättänyt tekemättä jotain oleellista. Se on kai meidän kaikkien äitien helmasynti. Jonkinlainen syyllisyys jos jotain negatiivista tapahtuu. Tai oonko se sitten vaan minä joka tuntee näin?? Aina tuntuu että olis voinut tehdä jotain paremmin tai enemmän vaikka toisaalta kun ajattelee realistisesti niin tietää tehneensä kaiken voitavansa. Omien kykyjen ja voimavarojen mukaan. Tämä on niitä kohtia taas jossa järki ja tunteet ovat kovastikin tukkanuottasilla.

Oli tänään siis käynti lääkärin luona ja sieltä kyllä sai lähteä kotiin huonon vanhemman leima otsassa. Oikein polttomerkittynä. Se tilanne oli niin järkyttävä etten oikein vieläkään saa kunnolla jäsenneltyä ajatuksiani. Lääkäri oli siis sitä mieltä että olen laiminlyönyt tehtäväni vanhempana kun en ole selvittänyt vaikkapa mahdollisten tulevien koulukuljetusten aikatauluja. Multa kysyttiin myös että tiedänkö syytä lapsen oireisiin ja kun sanoin etten todella osaa sanoa ( kait olisin aikoja sitten jo asialle jotain tehnyt jos osaisin sanoa sen mitä ammattilaisetkaan eivät osaa) niin sitä pidettiin kovin kummallisena. Kuulemma usein vanhemmilla on tapana miettiä näissä asioissa että mistähän lapsen oireet voisivat johtua mutta toisinaan jos vanhemmalla on mielenterveysongelmia niin silloin ei pysty tai kykene asettumaan lapsen tueksi tai pohtimaan tälläisiä asioita. Tässä kohtaa mä en enää tiennyt olisko pitänyt järkyttyä, suuttua vai loukkaantua. Vihjailtiinko mulle että olen mielenterveyspotilas vai vaan huono äiti joka ei välitä lapsensa asioista tuon taivaallista. Mä kykenin sanomaan vaan että kyllä mä näitä asioita miettinyt oon ja seisonut peilin edes kysyen mitä oon tehnyt väärin että ei tämä asia ainakaan siitä oo kiinni. Ja tässä vaiheessa aukesivat myös kyynelkanavat. Mä itkin niin etten saanut itkua edes loppumaan. Itkinkö mä surua, häpeää, loukkaantumisen tunnetta vai ärtymystä, sitä en oikein osaa vieläkään sanoa. Sen vaan tiedän että itkin, ja itkin. Se kuulemma oli sitten merkki siitä että mä sittenkin välitän lapsestani ja että olen miettinyt miten voisin häntä auttaa. Voi helvetti mä sanon. Aika paksua tekstiä lääkäriltä ja ihan pikkuruista syyllistämistäkin. Ja miten epäreilulta tämä tuntuu että siinä tilanteessa istui se toinenkin vanhempi joka pääsi kun koira veräjästä tässä tilanteessa. Kukaan ei hiillostanut sinne suuntaan. Tuntui epäreilulta, mä myönnän sen auliisti.

Tuon kokemuksen jälkeen oli ihan hirveää mennä takaisin töihin. Onneksi mulla on ihania ja ymmärtäväisiä ihmisiä siellä ympärilläni. Pukuhuoneessa itkin vielä viimeiset itkut ja puhuin pahaa oloani ulos. Sain kuulla juuri ne oikeat ja lohduttavat sanat. Pystyin siis keräillä itseni taas kasaan. Jäljet tuo käynti kyllä jätti, siitä olen varma. Ajatustyö on käynyt vilkkaana päässä sen jälkeen ja siihen ei varmaan ihan heti tule loppua. Ehkä mä kuitenkin uskon nyt vaan siihen, että oon paras mahdollinen äiti mun omille lapsilleni kaikkine vikoinenikin. Mä kuitenkin itte tiedän ja toivon että myös mun lapset tietää, että he on mulle tärkeintä mitä mulla on. Parhaani teen tästä eteenkin päin, sen voin luvata.

Tähän iltaan tarvittiin vähän lohdutusta ja mitäs muutakaan se mulla olis kun irtokarkkeja ja haaveilua paikasta jossa oon aina ollut onnellinen.

Mun lempparikarkkeja 114g

Sydämeni koti <3 

Nyt on aika taas kiepsahtaa lämpimien peittojen alle hetkeksi sudokujen tai ristikoiden pariin. Torjumaan sitä paljon puhuttua esi dementiaa..

Tänään taas vähän siipi maata viistäen,

Sartsa

ETSIMISEN AMMATTILAINEN

On yksi aihe josta kuluneena viikonloppuna puhuttiin paljon ja jota on sivuttu erinäisissä yhteyksissä tämän tuosta. Aihe on muistamattomuus, unohtelu, asioiden kadottaminen ja niiden etsiminen. Kyse on siis tälläisten ei vielä virallista dementia ikää lähentelevien lähinnä vissiin naisten keskuudessa yleisestä ilmiöstä. Mä oon omalla kohdallani ollu jo vähän huolissani tästä mutta nyt kun oon huomannut etten todellakaan ole ongelmani kanssa yksin niin tuntuu, että tälle aiheelle on syytä antaa tilaa täälä blogin puolellakin.

Viime lauantai-sunnuntain yhdeksi teemaksi nousi nimenomaan tämä aihe. Me oltiin oltu korkeintaan 5 minuuttia hotellihuoneessa kun yhdeltä jo katosi avain ja sitä sitten etsittiin oikein urakalla. No löytyihän se, kun ensin oli pengottu laukut (joita muuten kolmella naisella riitti pientä ja isoa), housujen ja takkien taskut ja jopa sängyn alustat.

Edellä mainittu on mulle arkipäivää. Joka ikinen päivä mä etsin jotain, yleensä puhelinta tai avaimia. Jos töihin pitää muistaa viedä jotain, niin sen muistaminen ottaa oman aikansa. Kahvipakettia mä vein viimeksi töihin ainakin kuukauden. Ensin mä ostin sitä sen pari viikkoa ja kun muistin niin se jäi autoon pariksi päiväksi josta se kulkeentui keittiöön jossa se oli tasolla viikon ja siitä sitten siirtyi pikkuhiljaa keittön pöydälle ja siitä sitten eteiseen. Kunnes eräänä kauniina päivänä mä muistin ottaa sen mukaani. Samanlaisia tapauksia on sattunut useita. Mä oon paljon miettinyt tätä juttua että mistä ihmeestä tämä kaikki muistamattomuus johtuu ja missä vaiheessa siitä pitää oikeasti huolestua. Oon keksinyt muutamia teorioita (lue epätoivoisia selityksiä)

** Luonne. Jos on tälläinen tättähäärä ja pyryharakka kun mä oon niin ei voi mitenkään pysyä kaikin ajoin mukana missä mennään. Koko ajan kun menee ees ja taas ja mielessä on vielä joku kolmaskin juttu niin väkisinkin jotain aina unohtuu.

**Ruuhkavuodet. Niinhän sitä sanotaan että meikäläiset elää niitä kaikkein kiireisimpiä vuosia elämässä jolloin mielessä on pakkokin olla monta asiaa yhtä aikaa. Onko se nyt sitten ihme kun elät omia asioita, lasten asioita ja vielä työjuttuja ja koitat hoitaa sosiaalisiakin suhteita että jotain joskus unohtuu?? Kunhan unohdukset pysyy asioissa eikä mene liian vakaviin juttuihin. Kuten että unohtaa lapsensa johonkin :)

**Keskittyminen. Liittyy vähän tuohon luonteeseen mutta jos meet koko ajan sata lasissa niin ettet keskity siihen mitä teet niin tietäähän sen mitä siitä seuraa. Arvaatko mitä?? No sitä etsimistä.

**Unettomuus. Välillä mä oon kärsinyt pitkiäkin aikoja unettomuudesta. Oon nukkunut katkonaisia öitä ja vain muutaman tunnin yöunilla on menty joskus viikkojakin putkeen. Siitä jos mistä seuraa hajamielisyyttä, keskittymiskyvyn puutetta ja arvatkaa mitä?? No sitä etsimistä.

**Boheemius. En tiedä onko tämäkin jotakin luonteeseen liittyvää mutta mä oon luonteeltani erittäin boheemi. Mua ei haittaa vaikka mun ympärillä on pientä kaaosta, mun koti on kaukana puhtauttaan kiiltävästä kiiltokuvakodista jossa kaikkin on tip top. Niinpä siis kaikilla tavaroilla ei ole omaa paikkaansa mistä ne aina löytyy ja arvatkaa mitä siitä seuraa?? No sitä etsimistä.

Siinä muutama itselleni päteväksi puhuttu syy tähän muistamattomuuteen. Jonkilaiseen esi dementiaan. Onneksi mä en tosiaankaan oo yksin tämän asiani kans. Vaikka mä olinkin kyllä viikonloppuna se, joka kadotti huoneavaimen pysyvästi. Onneksi sen oli joku ystävällinen löytänyt ja palauttanut respaan. Ja eilen kun kävin Elinan kanssa syömässä niin jätin laukkuni sinne tuolille. Onneksi Elina huomautti niin ei tarvinnut ihan kotoa asti lähteä hakemaan. Parin päivän aikana mä oon todistanut tilanteita jotka on osoittaneet käytännössä sen että mä en todellakaan oo tämän ongelman kanssa yksin joten olisiko kyseessä sittenkin vain joku meidän naisten yleinen ongelma?Kun me ollaan kuitenkin vähän taipuvaisia siihen, että hoidettavia ja siihen päälle vielä murehdittavia asioita on päivän mittaan ihan riittämiin. Eihän ne miehetkään kuitenkaan niitä asioita hoida niin itse ne on huolehdittava ;) Vai onko??

Joka tapauksessa voin ylpeänä ilmoittaa etten oo tänään unohtanut mitään enkä etsinyt mitään!! Tai sitten on niin etten oo vielä edes huomannut.

Hämärän rajamailta tähän, Sartsa

LAUANTAIN LOKIKIRJA

Lokikirja 13.2.2016. Heräsin klo 8. Aamulenkki ennen aamupalaa 5,18km ja 55 min. Keskinopeus 5,7km/h. Energiaa kului 262 kcal. Lumityöt kotiin päästyä. Aamupalaa ja siivoilua. Nyt sauna päällä ja kello 10.00. Myönteisiä positiivisen fiiliksen tuulia. Punaiset posket. Venyttelyä kaipaavat lihakset. Erittäin Hyvä Mieli.

Ystävä haki mut kyytiin ja lähdetttiin kohti Seinäjokea. Mentiin oikein yökylään hotelli Sorsanpesään missä oli tiedossa ysärimusiikkia ja esiintymässä dr. Alban. Itse en niinkään kyseisestä artistista perusta vaan ysärimusiikki on aina ollut sellaista jota on mukava tanssia mutta en mä sitä kotona oo kuunnellut. Ystävät tais olla vähän enemmänkin faneja :D

Sorsanpesällä oli oikein mukavat huoneet. Meillä oli kahden hengen huone varavuoteella niin vähän oli ahdasta mutta ei liiaksi. Huoneet oli kivat väritykseltään ja esitteen mukaan oli sisustettu country henkisesti. Huoneessa oli vedenkeitin ja kahvit, teet jne. Kylpyhuone oli pienehkö mutta ihan asiansa ajoi ja oli siisti. Yöpymisen hinnaksi tämän bilepaketin kanssa tuli vain 35eur ja siihen sisältyi bilebuffet ruokailu josta mä tietysti tykkäsin kovasti. Tarjolla oli melko mausteisia eväitä kuten wrappeja, hodareita, lihapullia, salaatteja ja vaikka mitä. Tietenkään en muistanut siinä tohinassa ottaa edes kuvaa kun oli niin kova hinku päästä vaan syömään. Nam nam!! Oli suuri houkutus syödä itsensä ähkyyn asti mutta sain tällä kertaa puhuttua järkeä päähäni ja yhden kukkuralautasellisen jälkeen luovutin.

Vitsit että oli hauska ilta kaikkine jutusteluineen, juomien poksautuksineen, etsintäpartioineen ja kaikkine konhotuksineen. Mä menin jo yhden jälkeen nukkumaan mutta kaverit jaksoivat paljon pidemmälle. Aina käy näin että mä oon ensimmäisenä petissä. Onneksi mä saan tähän asiaan oikein personal trainerin aihealueen huipulta joten josko jossain tulevaisuudessa nähtäis Sartsakin mukana menossa vielä aamutunneilla. Tai edes pilkun aikaan.

Nyt on ihana viettää rauhallista ystävänpäivä sunnuntaita kotisohvalla <3

- Sartsa -

THANK GOD IT´S FRIDAY

Nyt on kyllä perjantai ihan oikias kohtaa. Tämä viikko on ollu kyllä ihan piinallisen pitkä ja raskas. Jos mä nyt muistelen asioita jotka on tapahtunut alkuviikosta niin niistä tuntuu olevan kuukausi aikaa. Nyt olis tarkoitus viikonlopun aikana saada nollattua pää ja ladattua akkuja sen verran että ens viikon vois alottaa ihan kun puhtaalta pöydältä.

Mikä nyt sitten on niin ottanut hietaan?? No se täs pahinta onkin etten tiedä. On vaan niin monenlaista asiaa joka on lähinnä tuola mielen syövereissä ollut hankaloittamassa menoa. Mä oon nähny ihan ihmeellisiä ja vähän ahdistaviakin unia jopa. Tästä fiiliksestä on päästävä nyt eroon keinolla millä hyvänsä. Ja eiköhän tämä viikonloppu nyt tee tehtävänsä. Mä kerron sitten mitä mä oon suunnitellu ;)

Tänään mulla oli vaan lyhyt työpäivä mitä ei kyllä olisi uskonut sen perusteella miten hektistä oli. Sattumien summana vaan monta asiaa tuli päällekkäin ja siitä aiheutui vähän hikipisaroista mutta kaikesta selvittiin kunnialla vaikkakin tuntui että mä lähdin pois töistä niin että kintaat tippui alas ja mä vaan lähdin ja jätin koko paletin ihan levälleen. Palaveri seinäjoella meni ihan mukavasti ja tuntuu että hetkeksi aikaa voisi  yhdestä huolesta vähän päästää irti. Ehkä. Katsotaan. Toivotaan.

Sali jäi tältä päivältä tämän mun väsyneen olotilani takia väliin. No ärsyttäähän se, mutta kun siivotakkin piti jaksaa niin valintoja oli nyt vain tehtävä. Reippaasti oonkin täälä tiskannut ja siivonnut niin että huomenna sitten vaan imuroidaan enää ( en tiedä mahtaako Elina hyväksyä työn jälkeä).

Nyt ei kyllä oo oikein mitään sanottavaa niin I rest my case.

Viikonloppuja Sartsalta sulle

ERÄS PÄIVÄ DIABETESTA

Tämäkin päivä kaikkine mutkineen on kääntynyt iltaan. Aamulla mua tultiin herättämään jo puoli 8 ja pian lähdettiin kohti Seinäjokea. Ensin piipahdettiin labrassa jossa Villeltä otettiin pitkäaikais sokeriarvo. Sen jälkeen kokoonnuttiin porukalla polin odotushuoneseen tyypilliseen suomalaiseen tapaan pönöttämään tunniksi sillä eihän nyt ventovieraitten kanssa voi mitään alkaa puhumaan. Kiusallista!! Meidät jaettiin ryhmiin niin, että aikuiset menivät omiin juttuihiinsa ja lapsille oli omat tehtävänsä. Siinä sitten tunti kuunneltiin ravitsemusterapeuttia joka luetteil vanhat tutut litaniat ruokavaliosta yleisesti ottaen ja uusimmista suosituksista. Ne nyt vaan on niin arkipäivää meille diabeetikoiden vanhemmille että eipä siinä mitään uutta tietoa kyllä tullut. Onneksi päästiin syömään heti tämän jälkeen :) Nähtiin ruokasalin ovella nämä lapsukaisetkin että päästiin sitten yhdessä syömään. Ville valitsi linjastolta kalakeiton joka olikin ihan taivaallisen hyvää. Salaatit ja muut lisukkeet siinä mukana.

Vatsat täynnä sitten taas Ville lähti polille omiin juttuihin ja me aikuiset jatkettiin psykologin kanssa. Tämä tunti oli jo sellainen josta jäi vähän jotain käteenkin kun käytiin esittelykierros missä kerrottiin millainen perhe kullakin diabeetikolla on. Kerrottiin mistä tulemme ja montako sisarusta siis tällä diabeetikolla on ja mihin kohtaan katrasta hän asettuu. Aika monella tuntui olevan samantapainen tilanne että oli vanhempia sisaruksia ja tämä 11v oli perheen vauva. Mukavaa jutustelua arjen kiemuroista ja mä aloin tässä kohtaa hiukan ymmärtää millaista noilla diabetesleireillä saattaa olla kun siellä tätä jutusteluaikaa toisten kanssa olisi  huomattavasti enemmänkin. Oli lohdullista ja rauhoittavaakin kuulla edes ohikiitävän hetken jonkun toisen vanhemman suusta niitä samoja huolia ja murheita mitä itsekin on miettinyt.

Viimeisenä tuntina sitten kuntoutusohjaaja ja sosiaalityöntekijä ohjasivat meitä vapaaseen keskusteluun erinäisistä aiheista ja saatiin tietoutta eri tukimuodoista mitä meillä on haettavissa niin rahallisesti kun vaikkapa juuri näitten leirien muodossa. Ei juurikaan mitään uutta ihmeellistä mutta taas keskustelujen tiimoilta hyviä kokemuksia vaihdettavana. Sitten päästiin vielä polille kahville ja välipalalle yhdessä lastemme kans ennen kotiin lähtöä- Päivästä jäi muuten ihan hyvä maku suuhun mutta eipä tätä meidän omaa diabeteslääkäriä juurikaan näkynyt koko päivänä muiden mukana. Tuli tunne, että sen lisäksi että ko. lääkäri on aiheuttanut Villelle lähes traumat mennä koko polille niin eipä häntä tuntunut kiinnostavan meidän vanhempienkaan kanssa ajatuksia vaihtaa. Lääkärin vaihto harkinnassa vahvasti!!

Jenni ja Elina tulivat sitten hakemaan mua sairaalalta kun Ville lähti isänsä kans jo ennemmin kotiin päin mun jäädessä odottelemaan todistusta päivästä että joskos saisin siitä vähän jopa rahaakin. Käytiin tyttöjen kanssa kirpparilla kotimatkalla ja mukaan tarttui tällä kertaa helmalakana Elinan huoneeseen ja kahvikuppisetti Elinan toivomuksesta.

Kotia kun tulin niin älkää kysykö mitä mä oon tehny. En oo moneen tuntiin tehny yhtään mitään. Ainakaan mitään järkevää. Oon mä ruokaa laittanu ja syöny, lukenu lehden ja ihanan Mondo-lehden joka tuli tänään. Pikkasen sai taas huokailla niiden maisemien äärellä. Siinä oli myös isohko juttu Istanbulista joka on kyllä kaupunki mun top 3 kaupunkien joukossa jonne tahtoisin päästä. Pian!!

Karkkihimo oli ihan valtaisa illan mittaan ja melkein jouduin lähteä kävelemään kauppaan mutta maltoin mieleni. 2 pätkis karkkia sai makean himon pois, ainakin huomiseen asti. Harmi vaan, että Villen hätävaraksi tarkoitettu rasia Pätkis karkkeja on kohta huvennut jonnekin. Kummaa kyllä!!

Tänä iltana taas tuntuu niin tyhjältä ja hiljaiselta kun ei Ville oo täälä. Onneksi tämä viikko on kohta ohi ja taas on meidän yhteinen viikko <3

Nyt hyvät yöt ja söpöimmät unet teille toivottelee Sartsa

PIIP PIIP PIIP

Kylläpä jälleen sai todeta salitreenin ihmeellisen voiman. Suurin osa paineista jäi sille tielle ja  hyvä niin. Mua alkaa jo pikkuhiljaa tympäisemään tämä negatiivinen ja vähä semmonen alavireinen yleisfiilis. Mistähän nyt oikein kiikastaa?? Kroppaakin alkaa kolottamaan pikkuhiljaa sieltä täältä ja päätä särkee lähes joka aamu kun herään. Yrittääkö universumi nyt kertoa mulle jotain vai mitä tapahtuu. Mä en nimittäin saa itteäni nyt psyykattua sellaseen seesteisyyteen ollenkaan ja se ottaa mua päähän. Mä en halua negatiivisuutta sillä se vielä alkaa kerätä pesää ja tuoda mukanaan koko ajan lisää paskaa. Olkoon viikonloppu veden jakaja. Ensi viikko alkaa toisenlaisten fiilisten myötä, mä oon päättäny sen. Toivottavasti työkaverit ja muut läheiset jaksaa mua siihen asti.

Tää syöminenkin sais jo loppua pikkuhiljaa. Massakausi on jäänyt pahasti päälle. Aurajuustohamppari laski tänään kummasti töitten jälkeen ja sitten tuli morkkis. Mä oon kyllä niin överiyteen taipuvainen joka asiassa että hohhoijjaa. Ehkä kaiken kattava ryhtiliike olis ihan paikallaan. Joo mä päätän tehdä sen. Ehkä sekin jo ens viikolla...

Huomiinen päivä diabetespolilla aiheuttaa sydämen tykytyksiä jo nyt. Mua jännittää sinne meneminen joka kerta muutenkin sillä tuntuu niinkun tuomiolle menis. Lähes joka kerta sieltä saa lähteä kotiin tuntien olevansa maailman huonoin äiti joka ei välitä lapsestaan yhtään. Ihan hirveä tunne voin sanoa!! Huomenna sielä on päivä jolloin Villen ikäiset diabeetikot kokoontuu vanhempineen. Sielä on oma ohjelma lapsille ja omansa meille vanhemmille. Musta tuntuu että kaikki muut on siellä paljon enemmän perillä tuosta pumpun käytöstä ja muista jutuista. Mä niin pelkään että lähden sieltä kotiin ihan pirstalaina...En kaipaa etenkään nyt mitään sellaista. No huominen tekee viisaammaksi.

Nyt takki on niin tyhjä että parasta varmaan suunnata peittojen alle vaan.

- Sartsa -

ITSETUNNOTTOMUUDESTA

Mulla on pyörinyt yks ajatus päässä täs nyt jo aika monena päivänä ja tänään kun kävelin töihin niin mä mietin tätä koko matkan. Se vaivas mua niin paljon että olis pitänyt heti päästä kirjoittamaan.

Siis mä oon miettiny pidemmän aika tätä meidän naisten erilaisissa rooleissa elämistä. Me ollaan vaimoja, äitejä, mummia ja ties mitä. Mutta kuinka moni meistä hukkaa itsensä tai jopa jää kokonaan vaille vastausta kysymykseen kuka minä olen. Mitä tapahtuu kun ollaan yksin neljän seinän sisällä ja kaikki nämä roolit on riisuttu. Mitä silloin on jäljellä??

Itse oon käyny melko kovan kautta tämän koulun läpi. Olin jo vaimo ja äiti siinä vaiheessa kun tuli tietynlainen seinä vastaan että oli pakko alkaa selvittämään kuka minä olen, mitä haluan ja tarvitsen. Kaikki lähti burn outista/uupumuksesta/masennuksesta miksi sitä nyt sitten pitäisi kutsua. Terapian aikana asioita miettiessäni tajusin hyvin selvästi että toisten mielisteleminen, kaikkien kanssa samaa mietä oleminen, oman äänen vaimentaminen ja kaikkiaan itsensä jollain tavalla ikuinen alentaminen muiden alapuolelle oli loputtava mikäli koskaan halusin olla tasapainoinen ja onnellinen. Kaikki tämä johtui siitä, että mä en tiennyt yhtään kuka mä oon. Siihen asti olin elänyt elämääni tietynlaisena automaationa eteenpäin. Seurustelu, kihloihin ja naimisiin, lapsia, uusi koti... Mä vastasin ympäristön odotuksiin yhtään miettimättä onko se kaikki sitä mitä mä oon halunnu, mistä unelmoinut. Ainoa minkä tiesin ja mitä en oo kyllä katunut päivääkään on lasten saaminen <3

Mä päätin että haluan voida hyvin lasteni takia ja muidenkin läheisteni takia. Siihen ei ollut muuta tietä kun astua sen peilin eteen jota monet välttelevät. Rehellinen katse itseä suoraan silmiin ja kysymys: kuka sinä olet?? Pala palalta mä kokosin minuuteni, se tie on ollut elämäni vaikein. Mä oon oppinu sen että kaikki muut asiat järjestyy ja mä selviän mistä vaan kunhan mä vaan oon sinut itseni kans, tunnen itseni ja pystyn seisoa tukevasti omilla jaloillani. Moniko naisista on muistanut antaa itselleen sen arvokkaan lahjan että tietää kuka on ilman minkäänlaista rooliasua yllään? Mä toivoisn että mahdollisimman moni, mielellään jokainen. Miksi se sitten unohtuu? Tässä viime aikoina mä oon törmänny tähän ajatukseen useammankin kerran ja oon todella paljon miettiny tätä mutta en oo saanu vastausta. Onhan se niin, että naisten roolit tällä telluksella on moninaiset ja ne on toinen toistaan tärkeämpiä, mutta mun mielestäni jopa näissä rooleissa voi toimia paremmin kun itsetuntemus on kunnossa. Se on sitä tervettä itsekkyyttä. Mikä on sen parempaa kun voida sanoa sille peilikuvalleen että mä tykkään susta, sä oot ihan hyvä tyyppi.

Mä oon tuumannu tälläistä esimerkkiä että jos et ole huolehtinut itsestäsi fyysisesti niin jossain kohtaa kroppa alkaa antaa merkkejä siitä että vikoja on sielä ja täälä. Kun aloitttaa sitten lihaskunnon kohottamisen niin tärkeimpiä juttuja joita pitäisi huomioida on syvien lihasten vahvistaminen. Ne ovat niitä lihaksia jotka eivät ole silmin nähtävissä mutta joiden vahvistaminen tukee koko rankaa, saa aikaan ryhdin suoristumisen ja sananmukaisesti sen, että seisot tukevammin molemmilla jaloillasi. No miten usein sitten kuitenkin keskitytään heti alkuun niihin lihasryhmiin jotka eniten näkyy ulospäin? Usein. Sama pätee mun mielestä psyykkisesti. Itsetunto on se tukiranka joka pitäisi ensimmäisenä olla kunnossa että muutenkin voit hyvin ja että voit hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla myös ne naisille suodut niin moninaiset ja tärkeät roolit. Tässä kohtaa myös me naiset voitais vähän tsempata toisiamme siihen että nähtäis toisemme naisina näiden roolien takana. Yksilöinä. Roolit riisuen.

Sä joka jaksoit lukea tänne asti niin onko näis ajatuksis mitään järkeä? Kuulostaako tutulta? Jotenkin tämä aihe on tuntunut vaan viime aikoina todella tärkeältä, en tiedä miksi.

Huh sainpahan tämänkin asian pois harteiltani. Liikaa pohdintaa pienelle päälle :)

<3 Sartsa

MAANANTAI MÖRKÖILYÄ

Maantantai...tartteeko sanoa enempää?? Pitkästä aikaa kaikki tuntui olevan enemmän ja vähemmän päin sitä itteään ja positiivisuuden ylläpitäminen edes hetkittäin oli kyllä kiven alla. Ja mua ärsytti se todella paljon. Mä en haluaisi mennä negatiivisuuden virtaan mukaan vaan aina pyristellä vastavirtaan mutta joskus se virta on niin voimakas että se vie väkisin mukanaan.

Töissä oli nihkeää, ensimmäinen oikein oikeasti nihkeä päivä. Monet asiat tuntui tänään epäreilulta ja se jos mikä aina saa mun sappeni kiehumaan. Liputan niin vahvasti aina reiluuden puolesta että näen äkkiä punaista kun tunnen epäreiluutta ihollani. Kosketti se sitten mua tai jotain mun lähellä. Toivon että asiat saavuttaa jonkinlaisen järjellisen uoman mahdollisimman pian niin että olisi vähän taas helpompi olla ja hengittää. Tällä hetkellä töiden suhteen tuntuu kun roikkuisin löyhässä hirressä. Ei kiva tunne ollenkaan. Luojan kiitos mulla on päivittäisenä seurana nuo ihanat lapset. Niistä saa onneksi voimaa ja positiivista fiilistä jopa hädän hetkellä. Taas tänäänkin sain monta monta ihanaa halia, kivaa sanaa, onnistumisen tunnetta ja hymyjä. Kiitos lasten mun kasvoilla viipyy hymy joka päivä useammankin kerran.

Aamulla kun lähdin reippaana kävelemään töihin niin äkkiä kattottuna jalkakäytävät näytti luistin radalta. Ehdin jo ajatella että matkasta tulee toooosi pitkä kun lipsuttelen tuon vajaan kolme kilsaa. Onneksi lähempi tarkastelu osoittikin että väylät oli aika hyvin hiekoitettu. Ilman katkenneita raajoja tai kaatumista ylipäänsä pääsin perille. Luistella oli tarkoitus töissä mutta ei tällä vesikelillä mihinkään jäälle päästy. Harmi sinänsä, vähän kyllä toivon että sen verran tulis tässä vielä pakkasta että uus yritys saatais.

Kotia en enää kerta kaikkiaan jaksanut luistella kun piti kaupaskin käydä. Soittelin siis hovikuskini Jamesin..eiku Jennin hakemaan. Piti käydä akuutisti oikein ruokakaupassa vaikka Ville lähtikin isänsä luo mutta kun mä sain Elinan tänne pitkästä aikaa yöksi niin pitihän sitä nyt jotain murkinaa lasta varten hommata <3 Ihanaa että Elina tuli, oli salilta tullessa niin kivan näköistä kun yläkerran ikkunasta kajasti valo todella pitkän tauon jälkeen.

Salille siis pääsin viikon tauon jälkeen ja nyt otettiinki sitten akasta kaikki irti. Mä rääkkäsin itteäni lisäämällä painoja ja vähän muuttelemalla sarjoja. Omat enkat paukkui useammassakin lihasryhmässä ja salilta lähtikin hikoilevaa tomaattia muistuttava puujalkainen mutta tyytyväinen Sartsa. Suihkun jälkeen olo oli kyllä niin euforinen etten mä yhtään ihmettele miksi mä olin treeniä kaivannut. Tällä viikolla teen kaikki kolme salitreeniä vaikka mikä olis. Toivottavasti kelit suosii myös lenkkejä, Mä oon antanu ittelleni sellasen aikataulun että tämän helmikuun ajan voi vielä syödä ihan kohtuu vapaasti mitä tahtoo mutta sitten maaliskuun alusta alan vähän keventää ruokavaliota. Sattuneista syistä toukokuu motivoi melkoisesti puristamaan muutaman kilon painosta pois, Siinä taas asia josta puhutaan vieä tuonnempana..ehkä ;)

Nyt aion syödä jotain pikkuruista iltapalaa ja mennä ajoissa nukkumaan. Just joo koskaan ennen en oo moista luvannutkaan ja nyt taas.

Viikko potkaistu käyntiin kaikesta huolimatta ihan mukavasti.

-Sartsa-

SUNNUNTAIN AJATUSVIRTAA

"Pidän kaksin käsin kiinni jostain mitä joskus oli.

Siitä mikä eilen oli tärkeää ja minkä muistot yhä

tänäänkin hymyilyttää.

Jälki tunteiden syvimmässä kolkassa.

Mikä niistä muistuttaa, muistojen pysyvyydestä vakuuttaa?

Onko se käsin kosketeltavaa vai voiko sen vain silmät

ummistaen saavuttaa?

Aionko minuuteni näiden muistojen varaan rakentaa

vai itseäni niiden avulla vahvistaa.?

Jos kysyisin asiaa Sinulta, tiedän mitä odottaisit minulta.

Sanoisit:

Ota talteen jokainen yhteinen hetki ja kaunis muistikuva.

Heitä turha materia pois, puhdista sielusi tupa.

Siihen on sinulla minulta täysi lupa.

Rakenna sydämestäsi vahva, herkkyydestäsi huolimatta.

Opi tuntemaan itsesi, olemaan elämän edessä luovuttamatta.

Astu pelin eteen ja katso rohkeasti itseäsi silmiin.

Hymyile, iske silmää.

Päätä luottaa unelmiisi ja uskoa sun omiin siipiin.

Sillä ne kyllä sua jaksaa kantaa, kunhan itsellesi

siihen luvan muistat antaa."

Sunnuntain ajatusvirtaa.. jostain..

-Sartsa-

LAUANTAIN LÄLLÄTYSTÄ

Nyt on vietetty jo toista laiskaa lauantaita peräkkäitn. Ihan kivaa on joo, etenkin nyt kun Ville on ollu täälä mun seurana. Mutta oon mä kyllä sen verran rauhaton sielu että jotain äksöniäkin sitä jo taas kaipaa. Noh sitä on onneksi tiedossa ens viikonlopulle mutta siitä sitten joskus toiste ;)

Herättiin kyllä aamulla jo ihan hyvissä ajoin Villen kans ja syötiin aamupala ennenkuin lähdettiin viime lauantain tyyliin shoppailemaan. Taas kierrettiin kirpparit mutta tänään ei jäänyt mitään käteen. Olohuonenn verhot ois ollu ostoslistalla mutta kun ei niin ei. Mennään sitten vielä vanhoilla... Ruokakaupan kautta sitten tultiin kotiin ja siivoilin taas pitkästä aikaa. Oon kyllä niin laiska emäntä että liian usein ei täälä imurin kans heiluta. Eikä nytkään kovin kauaa sillä imuri on rikki, ei voi mitään. Ei se imenyt yhtään joten päätin sitte ihan vanhan aikaisesti ottaa harjan käteen ja lakaista enimmät villakoirat pois silmistä.

 Elinakin tuli tuunaamaan pitkästä aikaa huonettaan joten huonekalujen roudausta oli tiedossa ja ihan hyviä ratkaisuja tulikin tehtyä. Sain tähän alakertaan vähän enemmän tilaa. On tosi ihanaa muutenkin kun yläkerrasta kuuluu ääniä kun Elina ja Ville sielä touhuavat kumpikin omassa huoneessaan. Äitin sydäntä lämmittää erityisesti aina kun sisarukset tekee jotain yhdessä. Kuten yhtenä päivänä kun sain tämän kuvan kännyyni. Tunnustan että melkein tuli itku. Ville  ja Elina siis tämän ukon olivat yhdessä tehneet <3 <3

Nyt päivä tuntuu tosi pitkältä kun on jo tähän mennessä saanu niin paljon aikaan. Oon kuulkaa oikein vaihtanut petivaatteet ja kaikki. Ihanaa mennä illalla saunan jälkeen puhtaisiin lakanoihin. Jes!!

Iisi lauantai siis jatkuu takkatulen äärellä ja myöhemmin saunomisella. Ainakin tulee levätyksi ja ladatuksi akkuja taas tänä viikonloppuna.

Muikeissa tunnelmissa , Sartsa

TORSTAIN TOTUUKSIA

"Tänään juuri tässä hetkessä tajusin että olen juuri niin vahva kuin päätän olla. Jos haluan, voin jäädä kiinni eiliseen.. siihen mitä on joskus ollut. Voin myös päättää mennä eteenpäin, kääntää katseet kohti tulevaa, olla katsomatta peruutuspeiliin. Onnellisuutta on syleillä huomista tietämättä mitä se tuo tullessaan. Luottaa siihen, että what is meant to be will be."

Tommonen teksti tuli mieleen kun mietin tämän päiväisiä tapahtumia ja etenkin keskusteluja päivän varrelta. Oon jo pitkään tajunnut sen, että me luodaan hyvin pitkälle itse omat tunnetilat ja sillä, että mä päätän olla onnellinen ja tyytyväinen mä oikeasti saan aikaan sen että mä oon just sitä. Vielä enemmän jatkuva negatiivisten ajatuksten virta tuo tullessaan negaatioita. Kaikki liittyy kaikkeen ja ihminen on kokonaisvaltainen kokonaisuus jossa mieli vaikuttaa kroppaan ja tunnetilat ohjaa meitä kohti onnellisuutta tai vastaavasti pois siitä. 

Mä yritän kovasti pysyä positiivisena. Etsiä asioista niiden parhaita puolia ja tarpeen tullen kattoa tätä maailmaa vaikka vähän vaaleanpunaisten lasienkin läpi. Oon huomannu että elämä on sillä lailla paljon mielekkäämpää ja alkaa nähdä entistä enemmän kaikkea kivaa ympärillään. Tiedän olevani monesti aika lapsellinenkin mutta mitä sitte. Aivan Sama!!! Täs kohtaa ei oo enää tarvetta hakea hyväksyntää omille valinnoilleen tai elämäntavalleen.

Me puhuttiin tänään töis siitä, että alettais pitämään positiivisuus päiviä. Siis päiviä jolloin unohdetaan hetkeksi kaikki negatiivinen ja nostetaan positiivisia juttuja esille. Annetaan positiivista kommenttia työkavereille. Pyöritään kuvainnollisesti pinkissä hattarassa ja paskotaan sateenkaaria. Se on joskus ihan paikallaan, eikä siitä ainakaan oo kenellekkään mitään haittaa. Se on varma!

Mä oon joka tapauksessa nyt päässyt siihen pisteeseen että mä katson eteenpäin positiivisin mielin. Odotan vaan innolla ja avoimin mielin mitä mun varalle on kohtalo suunnitellut. Ja etenkin päätän luottaa siihen, että karma tuo hyvälle hyvää. Siksi yritän levittää ympärilleni hymyä ja rakkauden ilosanomaa vaikka sitten tekemällä ittestäni vähä hölmön aina välillä. Lässynlääkin toivottavasti palaa mun elämään myös jossain vaiheessa.

Tämä oli kaikin puolin hyvä ja ajatuksia stimuloiva päivä!!

Pusi pusi toivoo Sartsa

PERSOONALLISUUSTESTI

Mä kerroin eilen että tein Elinan pyynnöstä persoonallisuustestin. Oli kyllä ihan mielenkiintoista lukea tekstiä itsestään joka oli niin totta. Ensinnäkin täytyy sanoa että testin mukaan mä oon 100% ekstrovertti. No mä tiesin kyllä että oon sitä mutta että kokonaiset 100%, tiedä häntä onko se hyvä vai ei. Mutta tässä siis otteita testin tuloksista:

ESFP-PERSOONALLISUUS

“VIIHDYTTÄJÄ”

Jos joku on spontaani heittäymään lauluun ja tanssiin, kyseessä on varmasti ESFP-persoonallisuustyyppi. ESFP:itä houkuttelee hetken jännitys, ja he haluavat kaikkien muidenkin tuntevan samoin. Mikään muu persoonallisuustyyppi ei ole yhtä antelias aikansa ja energiansa suhteen kuin ESFP:t, mikäli kyseessä on muiden rohkaiseminen, eikä mikään muu persoonallisuustyyppi tee sitä yhtä vastustamattomalla tyylillä.

Oma huomio: no kyllä tästä nyt ittensä tunnistaa. Vaarana tässä on aina ollut se ittensä loppuun polttaminen. On pitäny oppia jakamaan voimavaransa oikein ja opetella tervettä itsekkyyttä.

ESFP:t ovat viimeisen päälle sosiaalisia ja he nauttivat yksinkertaisista asioista, eikä mikään tuota heille suurempaa iloa kuin hauskanpito hyvien ystävien seurassa. AIJJAHA OISKO NÄIN ?!??

Tämän persoonallisuustyypin ihmiset ovat usein ensimmäisinä auttamassa muita ulos hankalasta tilanteesta ja antamassa henkistä tukea sekä käytännön neuvoja. NO JOO KYLLÄ NÄIN ON.

he voivat helposti elää yli varojensa. JUU ON HUOMATTU.

ESFP:t ovat tervetulleita minne tahansa missä on tarvetta naurulle, leikkimielisyydelle ja halulle kokeilla jotain uutta ja hauskaa – suurin ilo ESFP-persoonille on mahdollisuus ottaa myös muut mukaan tähän kyytiin. ESFP:t voivat keskustella tuntikausia, jopa ihan mistä tahansa muusta aiheesta kuin mitä he alun perin ajattelivat. He osaavat myös jakaa rakkaidensa tunteet sekä hyvinä että huonoina aikoina. Kunhan he pitävät asiansa järjestyksessä, he ovat aina valmiita hyppäämään uusien ja jännittävien asioiden pariin ystävät mukanaan. 

Jaa a.. no se on ainakin ihan totta että ystävien kanssa on kaikki paremmin, oli sitten kyseessä ilot tai surut. Keskustella mä kyllä oikeesti voisin vaikka kuinka kauan aiheesta ja aiheen sivustakin.

Että sellanen luonnehdinta tämän päivän epistolaksi. On aina välillä ihan mukava pysähtyä miettimään näitä juttuja, mitkä on omat vahvuudet ja ehkä ne hankalat paikat. Pikkasen herätellä ajatuksia ehkäpä.

http://www.16personalities.com/fi/esfp-persoonallisuus oli se osoite jossa tämä testi on jos joku haluaa testailla kans huvin vuoksi.

Tälle päivää kaikista ihaninta oli että kaikki lapset oli pitkästä aikaa yhdessä mun luona. Siitä tuli tosi hyvä mieli. Kaikille kolmelle <3 <3 <3 Mitä mä tekisinkään jos ei lapsukaisia olisi?? Eläisin ainakin paljon köyhempää elämää.

Nyt koitetaan päästä jälleen kerran ajoissa unten maille joten hyvät yöt ja kauniit unet!!

toivottelee Sartsa

TIISTAIN TUOMAA

Pitkästä aikaa mä oon tänään ollut vähän enemmän sinut tämän väsymykseni kanssa. Silti mä oon sitä mieltä että varmaan käynti mittauttamassa Hb on ihan paikallaan. Vaikka miten hyvin nukkuis yönsä niin aamulla on todella tuskaa nousta ylös. Päivisin on pysyttävä liikkeessä niin että toimintakyky pysyy jonkinlaisena edes. Päikkäreitä ei uskalla enää edes nukkua kun pelkään että siinä menee sitten muutama tunti heti kerralla joka sitten on pois yöunista. En ymmärrä onko tämä väsymys nyt sitten flunssan jälkimaininkeja, alhaista hb:tä, univelkaa vai psyykkistä laatua. Toistaiseksi on kuitenkin pärjätty...

Tänään en edes uskaltanut ajatella lähteväni kävellen töihin sillä yöllä oli satanut hyvä kerros uutta lunta tohon eilisten jääratojen päälle. Olisin ihan varmasti saanut jonkun paikan hajalle jos olisin lähtenyt liukastelemaan. Autokin kun oli ihan vapaana pihassa niin ei muuta kun Ville kouluun ja ite töihin. Onneksi koko viime yö ei mennyt noitten sokerien kanssa touhutessa. Eilen illalla nimittäin Villen sokerit oli vähän matalat joten mietin jo mahdollista mahatautia ja varauduin taas heräilemään parin tunnin välein. Ei onneksi tarvinnut kun pari kertaa herätä yöllä kellon soittoon. Sen verta kumminkin että aamulla peilistä kattoi zombie. Sori taas työkaverit meitsin fressistä lookista.

Työpäivä meni ihan normaaliin tyyliin, onnistumisen kokemuksia tähänkin päivään ja mikäs mun on olles kun työkaverit on niin huippuja. Kyllä niitten kans viihtyy :) Kävelin sitten kumminkin töistä kotiin pakon edessä kun Jenni haki multa auton niin että saivat lähteä shoppailemaan joten mua ei ollut kukaan hakemassa töistä. Kotimatka olikin mielenkiintoinen sillä tiet oli auraamatta joten hiukan kävelyyn sopimattomilla kengillä lähes umpihangessa tarpominen kävi kuin kävikin treenistä. Tänään olis ollu siskon kanssa lenkkipäivä mutta sitä ei uskallettu tänään toteuttaa niin tulipa treeniä kun lompsin kinoksissa kotiin.

Pikku hikihän siinä tuli jo valmiiksi joten kotona oli hyvä tarttua samantien lumikolaan ja tehdä päivän lihaskuntotreeni kolan kanssa puhkuessa. On se hyvä näyttää vähän naapureille että kyllä tässä kiinteistössä pihahommat hoituu ;)

Reipas emäntä..

Ville oli vähän apuna mutta sanoi sitten menevänsä sisälle aloittelemaan ruuan laittoa. Villestä on tullut innokas ruuan laittaja ja lähes aina haluaa osallistua jollain lailla kokkaamiseen. Kun mä sain puhkuttua enimmät lumet porraspäästä niin sisälle mennessä sielä oli tilanne tälläinen 

Rakkain pikkukokki <3

 Tällä kertaa kävi siis niin että Ville teki makaroonimössön ihan kokonaan ite alusta loppuun. Munkin piti tietenkin sitä sitte syödä vaikka mun vatsa ei oikein sitä sulatakkaan. Tämä oli nyt poikkeustapaus. On täs huushollis niin ihana pikku isäntä ettei paremmasta väliä.

Illan mittaan taas vähän jutustelua rakkaan ystävän kanssa ja tsemppaamista tai ainakin parhaani koitan tehdä. Nyt tuntuu olevan vähän tuulisia aikoja sielä sun täälä mutta yhdessä näistä on ennenkin läpi menty ja niin mennään nytkin. Vuoroin (välillä tuntuu että liiankin usein) se oon mä joka tarvii tsemppiä ja rohkaisevia sanoja joten on ilo olla välillä antamassa tukea takaisin päinkin.

Mä tein Elinan pyynnöstä tänään persoonallisuustestin... oli muuten aika mielenkiintoinen joten palaan siihen varmasti tuonnempana.

Nyt ollaan päätetty tuon mun pikkumiehen kans mennä nukkumaan kerrankin ajoissa joten ei muuta kun hetkeksi ristikoiden pariin niin toivotaan että mä olisin tänä yönä NukkuMatin treffilistalla.

Täältä tähän, Sartsa