Maantantai...tartteeko sanoa enempää?? Pitkästä aikaa kaikki tuntui olevan enemmän ja vähemmän päin sitä itteään ja positiivisuuden ylläpitäminen edes hetkittäin oli kyllä kiven alla. Ja mua ärsytti se todella paljon. Mä en haluaisi mennä negatiivisuuden virtaan mukaan vaan aina pyristellä vastavirtaan mutta joskus se virta on niin voimakas että se vie väkisin mukanaan.
Töissä oli nihkeää, ensimmäinen oikein oikeasti nihkeä päivä. Monet asiat tuntui tänään epäreilulta ja se jos mikä aina saa mun sappeni kiehumaan. Liputan niin vahvasti aina reiluuden puolesta että näen äkkiä punaista kun tunnen epäreiluutta ihollani. Kosketti se sitten mua tai jotain mun lähellä. Toivon että asiat saavuttaa jonkinlaisen järjellisen uoman mahdollisimman pian niin että olisi vähän taas helpompi olla ja hengittää. Tällä hetkellä töiden suhteen tuntuu kun roikkuisin löyhässä hirressä. Ei kiva tunne ollenkaan. Luojan kiitos mulla on päivittäisenä seurana nuo ihanat lapset. Niistä saa onneksi voimaa ja positiivista fiilistä jopa hädän hetkellä. Taas tänäänkin sain monta monta ihanaa halia, kivaa sanaa, onnistumisen tunnetta ja hymyjä. Kiitos lasten mun kasvoilla viipyy hymy joka päivä useammankin kerran.
Aamulla kun lähdin reippaana kävelemään töihin niin äkkiä kattottuna jalkakäytävät näytti luistin radalta. Ehdin jo ajatella että matkasta tulee toooosi pitkä kun lipsuttelen tuon vajaan kolme kilsaa. Onneksi lähempi tarkastelu osoittikin että väylät oli aika hyvin hiekoitettu. Ilman katkenneita raajoja tai kaatumista ylipäänsä pääsin perille. Luistella oli tarkoitus töissä mutta ei tällä vesikelillä mihinkään jäälle päästy. Harmi sinänsä, vähän kyllä toivon että sen verran tulis tässä vielä pakkasta että uus yritys saatais.
Kotia en enää kerta kaikkiaan jaksanut luistella kun piti kaupaskin käydä. Soittelin siis hovikuskini Jamesin..eiku Jennin hakemaan. Piti käydä akuutisti oikein ruokakaupassa vaikka Ville lähtikin isänsä luo mutta kun mä sain Elinan tänne pitkästä aikaa yöksi niin pitihän sitä nyt jotain murkinaa lasta varten hommata <3 Ihanaa että Elina tuli, oli salilta tullessa niin kivan näköistä kun yläkerran ikkunasta kajasti valo todella pitkän tauon jälkeen.
Salille siis pääsin viikon tauon jälkeen ja nyt otettiinki sitten akasta kaikki irti. Mä rääkkäsin itteäni lisäämällä painoja ja vähän muuttelemalla sarjoja. Omat enkat paukkui useammassakin lihasryhmässä ja salilta lähtikin hikoilevaa tomaattia muistuttava puujalkainen mutta tyytyväinen Sartsa. Suihkun jälkeen olo oli kyllä niin euforinen etten mä yhtään ihmettele miksi mä olin treeniä kaivannut. Tällä viikolla teen kaikki kolme salitreeniä vaikka mikä olis. Toivottavasti kelit suosii myös lenkkejä, Mä oon antanu ittelleni sellasen aikataulun että tämän helmikuun ajan voi vielä syödä ihan kohtuu vapaasti mitä tahtoo mutta sitten maaliskuun alusta alan vähän keventää ruokavaliota. Sattuneista syistä toukokuu motivoi melkoisesti puristamaan muutaman kilon painosta pois, Siinä taas asia josta puhutaan vieä tuonnempana..ehkä ;)
Nyt aion syödä jotain pikkuruista iltapalaa ja mennä ajoissa nukkumaan. Just joo koskaan ennen en oo moista luvannutkaan ja nyt taas.
Viikko potkaistu käyntiin kaikesta huolimatta ihan mukavasti.
-Sartsa-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti