Kylläpä jälleen sai todeta salitreenin ihmeellisen voiman. Suurin osa paineista jäi sille tielle ja hyvä niin. Mua alkaa jo pikkuhiljaa tympäisemään tämä negatiivinen ja vähä semmonen alavireinen yleisfiilis. Mistähän nyt oikein kiikastaa?? Kroppaakin alkaa kolottamaan pikkuhiljaa sieltä täältä ja päätä särkee lähes joka aamu kun herään. Yrittääkö universumi nyt kertoa mulle jotain vai mitä tapahtuu. Mä en nimittäin saa itteäni nyt psyykattua sellaseen seesteisyyteen ollenkaan ja se ottaa mua päähän. Mä en halua negatiivisuutta sillä se vielä alkaa kerätä pesää ja tuoda mukanaan koko ajan lisää paskaa. Olkoon viikonloppu veden jakaja. Ensi viikko alkaa toisenlaisten fiilisten myötä, mä oon päättäny sen. Toivottavasti työkaverit ja muut läheiset jaksaa mua siihen asti.
Tää syöminenkin sais jo loppua pikkuhiljaa. Massakausi on jäänyt pahasti päälle. Aurajuustohamppari laski tänään kummasti töitten jälkeen ja sitten tuli morkkis. Mä oon kyllä niin överiyteen taipuvainen joka asiassa että hohhoijjaa. Ehkä kaiken kattava ryhtiliike olis ihan paikallaan. Joo mä päätän tehdä sen. Ehkä sekin jo ens viikolla...
Huomiinen päivä diabetespolilla aiheuttaa sydämen tykytyksiä jo nyt. Mua jännittää sinne meneminen joka kerta muutenkin sillä tuntuu niinkun tuomiolle menis. Lähes joka kerta sieltä saa lähteä kotiin tuntien olevansa maailman huonoin äiti joka ei välitä lapsestaan yhtään. Ihan hirveä tunne voin sanoa!! Huomenna sielä on päivä jolloin Villen ikäiset diabeetikot kokoontuu vanhempineen. Sielä on oma ohjelma lapsille ja omansa meille vanhemmille. Musta tuntuu että kaikki muut on siellä paljon enemmän perillä tuosta pumpun käytöstä ja muista jutuista. Mä niin pelkään että lähden sieltä kotiin ihan pirstalaina...En kaipaa etenkään nyt mitään sellaista. No huominen tekee viisaammaksi.
Nyt takki on niin tyhjä että parasta varmaan suunnata peittojen alle vaan.
- Sartsa -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti