NORMAALIA ARKIHÄSSÄKKÄÄ

Tarkoituksena oli vähän draamattomampi päivä kun eilinen ja melko hyvin se onnistuikin. Mitä nyt aamulla myöhästyin töistä vartin verran kun ensin meinasin unohtaa että oli vaihtanut vuoron ja sitten iski pieni logistinen ongelma. Pakkasta oli vielä liikaa että olisin tohtinut lähteä kävellen ja auto nyt oli sielä sulatusoperaatiossa mihin se eilen jätettiin. Sain kyydin töihin ja onneksi ei ollu sentään kyse aamuvuorosta joten tästäkin selvittiin. Mikään ei potkaise päivää käyntiin yhtä hienosti kun pikku adrenaliiniryöppy aamutuimaan.

Jännitysmomenttia piisas kun meillä oli tänään polipäivä Villen kans. Auton toimintakyky oli tietenkin täysi arvoitus ja pelkäsinkin että sinne jäädään sairaalan parkkiin mikäli Ilseni on edelleen sitä mieltä että näillä keleillä liikkuminen on lops nyt. Onneksi omistan myös lapsen jolla on ajokortti ja vieläpä sattumalta vapaapäivä joten saimme hovikuskin eikä välitöntä pelkoa välille jäämisestä enää ollut.

Diabetespolilla pääsimme ihanalle Tiina  hoitajalle. Tällä kertaa Villellä otettiin vain sensori pois joka siis on viikon verran mitannut yötä päivää sokeritasapainoa että nähdään missä kohtaa ollaan eniten metsässä. Villellä kun on insuliinipumppu niin siihen tehtävät säädökset on tietenkin oltava oikein että sokerit saataisiin jollain konstia aisoihin. Nyt on ollut vähän niin että hoitotasapaino on huonontunut koska 11 vuotias poika :) Jostain syystä tuntuu että tuon ikäisen pikku isännän elämässä on jokunen muukin tärkeä ajatus kun ainainen sokerien seuranta ja insuliinit. Tiina hoitsun kanssa todettiin kuitenkin että hienoa skarppaamista oli tapahtunut viikon aikana ja että jos jatkaisimme samaan malliin niin tulokset olisivat enemmän kun hyvät. Nyt vaaditaan ryhtiliikettä niin äidiltä, isältä kun pojalta itseltäänkin mutta ei se auta.. On tehtävä mikä on tehtävä!! Välillä kyllä voi ihan rehellisesti sanoa että mä vihaan diabetestä, etenkin kun se on omalla lapsella. Voi kun sen voiskin siirtää ittelle omaksi riesaksi.

No sairaalasta mä menin vielä töihin todetakseni ettei mulla ollu hajuakaan moneenko mun olis ollu tarkootus siälä patsastella. Tyäkaveri, (Tanja parka joka eileen joutuu kattella sitä mun kädet taskus hoo moilasena seisoskelua aamulla) joutuu oikeen kysyä että oonko mä tajunnu ollenkaan ajatella että töistä pitääs lähtiä pauttiarallaa 8 tunnin jäläkehe pois :D On se ihanaa kun on tuallaasia tukihenki-
löitä/henkilökohtaisia avustajia jotka horhaa tarvittaes. Muuten mä varmaha viäläki juttelisin siälä koluulle jotka on leviällä ku ne kuuluusat jokisen evähät.

Otin sitte härskisti härkää sarvista ja lähdin lenkille. Onneksi siskoosta saa aina lenkkikaverin joten ei tarttenu  yksin lähtiä. Kyllä maistui makialle lenkin jälkeen vaikkakin lämmin teekupponen tuli enemmän kun tarpeeseen.

Mä taidan olla virallisesti vanha nyt. Ainakin jos sen kriteerinä pidetään sitä että kivuista ja kolotuksista tiedät aamulla olevas hengis. Tämän päivän saldoa: krampit molemmissa pohkeissa (onneksi eri aikaan), semijumi kankussa ja oikea olkapää liikerajoitteinen. Illalla nappia naamaan ja toivotaan että aamulla olis käsikin taas pelissä mukana.

Rapsakka likka :) 

Tiistai illan terveisin takkatulen ääreltä

-Sartsa-