Montako kertaa elämänsä aikana ihminen voi rakastua?? Vai onko siihen mitään vakiokaavaa jolla edetään, liittyykö siihen sattumaa, kohtaloa, karmaa mitä lie. Pelottava ajatus on se, että rakkauksien määrä olisi ennakolta määrätty. Jos näin on niin luojan kiitos me ei tiedetä sitä etukäteen. Jos tuumais tätä asiaa vaikka oivallisten lyriikoiden kautta "..jos lähdet rakkautta etsimään ole varma se ei vastaan tuu mut jos lähdet vaan elämään niin saatat joskus rakastuu.." tämä HalooHelsingin Ellin kynästä syntynyt teksti on ainakin osoittautunut todeksi. Rakkaus yllättää meidät yleensä siinä vaiheessa kun vähiten sitä odotetaan, joskus jopa ennalta ajatellen vähän epäsopivalla hetkellä tai tavalla. Tuntuu, että rakkaus on vähän sellainen ujo tapaus joka ei tykkää huomion keskipisteenä olemisesta. Mitä enemmän siis sitä etsit ja metsästät niin sitä ahkerammin se piiloutuu ja pakenee. Rakkaus on myös kaveri joka inhoaa pakottamista, joten mitä enemmän pidät siitä väkipakolla kiinni sitä varmemmin se luikertelee käsistäsi karkuun. .."sillä täytyy uskaltaa elää vaikka rakastaa" Johanna Kurkelan sanoin. Mun tuntema rakkaus on myös sellainen joka tykkää vapaudesta. Se ei halua tiukkoja kahleita vaan että siihen luotetaan. "kauan sitten minussa aavistus jo sinusta silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan.." Kun rakkaus sitten vihdoin yllättäen tulee vastaan, se tuntuu tutulta. Ihan kun olisitte tunteneet jo iät ja ajat. Sen kanssa on jotenkin helppo olla.
Miksi sitten kun rakkaus vihdoin tulee vastaan ja päättää vieläpä jäädä jatkamaan matkaa sun kanssa niin se saattaa olla väärin. Voiko rakkaus koskaan olla väärin?? Siinäpä kysymys, empiiriset tutkimukseni tämän asian kohdalla tarvitsevat jatkoa. Vielä en pysty sanomaan. Sen verran tiedän että oli rakkaus sitten vain pikaisesti pistäytymässä sun elämässä tai olet se onnekas jonka luokse rakkaus halusi jäädä asumaan niin se tuo sun elämään niin paljon positiivista ettei se koskaan ole turhaa. Se voi tuntua sellaiselta mutta sitä se ei koskaan ole. Ja vielä varmemmin se ei koskaan lähde jättämättä jonkulaista muistoa itsestään. Adele laulaa että "it matters how this ends because what if I never love again". Niinpä, tuttua pimeiden yksinäisten iltojen tai unettomien öiden ajatusvirtaa. Mitä jos en koskaan enää rakasta, kamala ajatus...
Silti mä haluan uskoa siihen että rakkaus on tuolla jossain odottamassa mua ja tarraa hihasta jos meinaan ohittaa huomiotta. Elän täysillä, matkustan ja pidän silmät auki kaikelle mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jos rakkaus saa mut kiinni niin kyllä mä sen lämpimän halauksen kera otan vastaan, kuten vanhan tutun konsanaan.
Rakastakaa ja edelleen muistakaa sanoittaa se aika ajoin. Pitäkää rakkautta hyvänä ja hellikää, älkää koskaan itsestään selvyytenä sillä sitä se ei ole.
Rakkaudella, Sartsa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti